Äiti leipoo hymyellen.
Kelle leivot, äiti, kellen?
Vielä kysyt kelles muille:
pienoisille piimäsuille
Tämä Immi Hellénin runon ensimmäinen säkeistö on jäänyt lähtemättömästi mieleen, kun sitä lapsuutensa ajan kuuli ja näki, se oli aapisessa vastassa heti kun lukutaito oli hallussa, sitä esitettiin kevät- ja äitienpäiväjuhlissa oikein paatoksella lausuttuna. Minulla se tuntuu olevan jotenkin ehdollistettuna kaulimen käyttöön. Heti kun kaulimeen tartun, alkaa tämä säkeistö pyöriä päässä. Jos tietäisin siihen sävelen hyräilisin sitä varmaan leipoessani. Huomasin tutkiessani Immin vaiheita netistä, että suurin osa lapsuuteni lauluista on hänen sanoittamiaan.
Minä olen leiponut lapsilleni todella paljon ja usein, hymystä en niinkään tiedä.Nyt voi sanoa, että mummi leipoo ja hyvä mieli ehkä jopa hymyilyttää, Rakas Vieras on tulossa. Näiden pullien taikina on sitä ihan tavallista, täytteessä on mantelimassaa, voita, ruokotomusokeria ja niistä tuli hyvin kaunis vaaleanbeige massa, jota ohensin Baileys-likööritilkalla ja värisävy sen kuin parani. Lisäksi ripottelin taikinalevylle mantelirouhetta, jonka olin ihan omin mummikätösin tehnyt kuorimistani manteleista. Minun pullistani tulee aina vaan lähes lapsenpään kokoisia ja nyt kävi mummilla sellainen sellainen käpy, että ensimmäinen pellillinen tuli liian tummia eli pohjat kovia. Laitoin kuvaan sekaisin kumpaakin paistoerää eikä kukaan huomaa mitään.
sunnuntaina, toukokuuta 16, 2010
lauantaina, toukokuuta 15, 2010
Perunasalaatti tonnato
Tämä italialainen tonnikalakastike kuuluu alunperin vasikanpaistin höystöksi, mutta minä näin täkäläisen kaupan jakamassa tarjouslehtisessä perunasalaattiversion, joka sitten muuttui hieman minun tekemänäni.
n. 600 g uusia perunoita keitetään, viipaloidaan kuumina ja niiden päälle
loraus oliiviöljyä ja
1 pienehkö punasipuli tai ison puolikas hienoksi silputtuna ja vielä
sormisuolaa
Saa jäähtyä ja vetäytyä.
Tonnikalakastikkeeseeen:
1 tlk tonnikalaa vedessä
2 dl ranskankermaa, kevytkin käy
½ sitruunan mehu ja kuori raastettuna
1 valkosipulin kynsi
mustapippuria, ripsaus suolaa
ja nämä kaikki surrutetaan jollain vimpaimella kastikkeeksi, johon lisätään vielä
2 rkl kapreja/kapriksia/kaprismarjoja/whatever (lisään ne tässä vaiheessa, koska haluan niiden jäävän ehjiksi)
Kastike ja perunat sekoitetaan ja vielä lisätään
1 isohko tomaatti kuutioituna ja
pieni tlk maissia
ja vielä
1-2 keitettyä, viipaloitua munaa salaatin päälle.
Alkuperäisessä reseptissä salaatti ikään kuin lepää rucolapedillä, mutta minuun iski nuukuus, koska en erityisemmin pidä rucolasta ja sille lopulle olisi pitänyt keksiä mielekäs käyttötarkoitus. Kuvatessani harmittelin kuitenkin, ettei ollut mitään vihreää silmän iloksi ja harkitsin jo jonkun huonekasvin kimppuun käymistä, esimerkiksi silputtua ruoholiljaa piristämään kuvaa. Mutta en sitten huijaukseen ryhtynyt, kun oli jo tarpeeksi huono omatunto uusista perunoista. Ei niitä - eikä mitään muutakaan - pidä ostaa mihinkään hintaan sesongin ulkopuolella. Se on aina ollut minun periaatteeni ja näin tässä kuitenkin kävi. Hyi, sietäisin saada raippoja. Ei tähän nyt ketään kurittamaan saa, mutta rankaisen itseäni tunnustamalla olevani kaiken lisäksi lihava. Siitäs sain!
n. 600 g uusia perunoita keitetään, viipaloidaan kuumina ja niiden päälle
loraus oliiviöljyä ja
1 pienehkö punasipuli tai ison puolikas hienoksi silputtuna ja vielä
sormisuolaa
Saa jäähtyä ja vetäytyä.
Tonnikalakastikkeeseeen:
1 tlk tonnikalaa vedessä
2 dl ranskankermaa, kevytkin käy
½ sitruunan mehu ja kuori raastettuna
1 valkosipulin kynsi
mustapippuria, ripsaus suolaa
ja nämä kaikki surrutetaan jollain vimpaimella kastikkeeksi, johon lisätään vielä
2 rkl kapreja/kapriksia/kaprismarjoja/whatever (lisään ne tässä vaiheessa, koska haluan niiden jäävän ehjiksi)
Kastike ja perunat sekoitetaan ja vielä lisätään
1 isohko tomaatti kuutioituna ja
pieni tlk maissia
ja vielä
1-2 keitettyä, viipaloitua munaa salaatin päälle.
Alkuperäisessä reseptissä salaatti ikään kuin lepää rucolapedillä, mutta minuun iski nuukuus, koska en erityisemmin pidä rucolasta ja sille lopulle olisi pitänyt keksiä mielekäs käyttötarkoitus. Kuvatessani harmittelin kuitenkin, ettei ollut mitään vihreää silmän iloksi ja harkitsin jo jonkun huonekasvin kimppuun käymistä, esimerkiksi silputtua ruoholiljaa piristämään kuvaa. Mutta en sitten huijaukseen ryhtynyt, kun oli jo tarpeeksi huono omatunto uusista perunoista. Ei niitä - eikä mitään muutakaan - pidä ostaa mihinkään hintaan sesongin ulkopuolella. Se on aina ollut minun periaatteeni ja näin tässä kuitenkin kävi. Hyi, sietäisin saada raippoja. Ei tähän nyt ketään kurittamaan saa, mutta rankaisen itseäni tunnustamalla olevani kaiken lisäksi lihava. Siitäs sain!
sunnuntaina, toukokuuta 09, 2010
Vasuri
Minä olen mielestäni tehnyt elontiellä matkaa, jonka varrella olen jotakin oppinutkin kaikesta koetusta, jota on tullut niin pään kuin kantapään kautta. Mutta kauan pitäisi minunkin saada elää, jos täältä täytyisi lähteä viisaana ja hyvänä ihmisenä.
Aikansa ottaa ennen kuin oppii itsensä tuntemaan ja jotkut asiat istuvat niin lujassa, ettei oikein tunnu löytyvän luonnetta niiden koulimiseen. Minulla meni vuosikymmeniä päästä ylenmääräisestä ujoudesta (itsetunnon puutteesta?), joten se on ehkä estänyt minua kehittämästä ominaisuuksia, jotka olisivat voineet tehdä elämästäni toisennäköisen. Mutta tästä nyt tuli tämmöinen elämä.
Olen edelleen täysin vasenkätinen, päättämätön syrjästä tarkkailija, joka ei ole koskaan kuulunut mihinkään joukkoon. Vasenkätisyys on mielestäni tehnyt minusta ulkopuolisen tai pikemminkin se on oire siitä, että kuulun alun alkaen heimoon Erilaiset. Minä en oppinut kädentaitoja, eikä opettajakaan jaksanut auttaa takaperinkutojaa. Käsivarsi oli aina kyynärpäätä myöten musteessa kaunokirjoituksen jälkeen ja käsiala on edelleen kanttinen. Silloin kastettiin irtoterällä varustettu mustekynä mustepulloon, jolla oli jokaisen mukulan pulpetinkannessa oma kolo. Aivan uskomatonta, ettei siinä 36:n lapsen luokassa ollut sen enempää mustesotkua kuin mitä oli minun käsivarressani ja kirjoitusvihossani. Nykyiset opettajat ja oppilaat eivät selviäisi tuntiakaan niiden mustepullojen kanssa. Niitä kaatuisi ja kaadettaisiin, niillä sotkettaisiin vihot, kirjat, vaatteet, tukka ja niistä juotaisiin humalan toivossa. Minun lapsuuteni luokassa kuului vain kynänterien vieno rapina kun lapsukaiset keskittyivät kaunokirjoituksen koukeroiden tuottamiseen.
Vasenkätisille on nykyään kaikenlaisia turhiakin välineitä, ei tämä nyt niin vaikea vamma ole. En ole kaivannut vasenkätisen korkkiruuvia (vasenkätinen kiertää vastapäivään) enkä mittanauhaa (lukemat oikealta vasemmalle). Vasenkätisille on omia yhdistyksiä ja kauppoja, mutta minä olen niin tottunut omaan vasenkätisyyteeni, etten enää kiinnitä siihen mitään huomiota. Minä olen aina sekoittanut oikean ja vasemman, koska minun vasempani ON minun oikeani ja olen muutenkin motoriikaltani kömpelö, työnnän ovea kun pitäisi vetää, hapuilen kahvaa saranapuolelta. Minä olen aina syyttänyt näitä poikkeavasti toimivia aivolohkoja, joiden yhtenä seurauksena on vasenkätisyys, mutta minulta käy muukin maailman hahmottaminen vähän "valtaväestöstä" poikkeavasti.
Sivullisen osan olen kehittänyt lähes taiteeksi. En ole koskaan ollut minkään poliittisen tai uskonnollisen järjestön jäsen, en ole koskaan rekisteröitynyt mihinkään harrastustoimintaan, ei kuoroa (hahaa), ei sunnuntaimaalareita, ei lukupiiriä, ei marttoja. Olen tyytynyt kirjastokorttiin. Ainoa jäsenmaksu meni aikoinaan ammattiyhdistysliikkeelle. Siitä ei ollut mahdollisuutta kieltäytyä ja toki minä solidaarisuuden ymmärrän. Nyt olen tilanteessa, jossa jäsenyys ei ole enää tarpeen ja koen sen helpotukseksi. Ammattiyhdistysliikkeellä on nykyään pallo hukassa ja mopo karannut.
Aikansa ottaa ennen kuin oppii itsensä tuntemaan ja jotkut asiat istuvat niin lujassa, ettei oikein tunnu löytyvän luonnetta niiden koulimiseen. Minulla meni vuosikymmeniä päästä ylenmääräisestä ujoudesta (itsetunnon puutteesta?), joten se on ehkä estänyt minua kehittämästä ominaisuuksia, jotka olisivat voineet tehdä elämästäni toisennäköisen. Mutta tästä nyt tuli tämmöinen elämä.
Olen edelleen täysin vasenkätinen, päättämätön syrjästä tarkkailija, joka ei ole koskaan kuulunut mihinkään joukkoon. Vasenkätisyys on mielestäni tehnyt minusta ulkopuolisen tai pikemminkin se on oire siitä, että kuulun alun alkaen heimoon Erilaiset. Minä en oppinut kädentaitoja, eikä opettajakaan jaksanut auttaa takaperinkutojaa. Käsivarsi oli aina kyynärpäätä myöten musteessa kaunokirjoituksen jälkeen ja käsiala on edelleen kanttinen. Silloin kastettiin irtoterällä varustettu mustekynä mustepulloon, jolla oli jokaisen mukulan pulpetinkannessa oma kolo. Aivan uskomatonta, ettei siinä 36:n lapsen luokassa ollut sen enempää mustesotkua kuin mitä oli minun käsivarressani ja kirjoitusvihossani. Nykyiset opettajat ja oppilaat eivät selviäisi tuntiakaan niiden mustepullojen kanssa. Niitä kaatuisi ja kaadettaisiin, niillä sotkettaisiin vihot, kirjat, vaatteet, tukka ja niistä juotaisiin humalan toivossa. Minun lapsuuteni luokassa kuului vain kynänterien vieno rapina kun lapsukaiset keskittyivät kaunokirjoituksen koukeroiden tuottamiseen.
Vasenkätisille on nykyään kaikenlaisia turhiakin välineitä, ei tämä nyt niin vaikea vamma ole. En ole kaivannut vasenkätisen korkkiruuvia (vasenkätinen kiertää vastapäivään) enkä mittanauhaa (lukemat oikealta vasemmalle). Vasenkätisille on omia yhdistyksiä ja kauppoja, mutta minä olen niin tottunut omaan vasenkätisyyteeni, etten enää kiinnitä siihen mitään huomiota. Minä olen aina sekoittanut oikean ja vasemman, koska minun vasempani ON minun oikeani ja olen muutenkin motoriikaltani kömpelö, työnnän ovea kun pitäisi vetää, hapuilen kahvaa saranapuolelta. Minä olen aina syyttänyt näitä poikkeavasti toimivia aivolohkoja, joiden yhtenä seurauksena on vasenkätisyys, mutta minulta käy muukin maailman hahmottaminen vähän "valtaväestöstä" poikkeavasti.
Sivullisen osan olen kehittänyt lähes taiteeksi. En ole koskaan ollut minkään poliittisen tai uskonnollisen järjestön jäsen, en ole koskaan rekisteröitynyt mihinkään harrastustoimintaan, ei kuoroa (hahaa), ei sunnuntaimaalareita, ei lukupiiriä, ei marttoja. Olen tyytynyt kirjastokorttiin. Ainoa jäsenmaksu meni aikoinaan ammattiyhdistysliikkeelle. Siitä ei ollut mahdollisuutta kieltäytyä ja toki minä solidaarisuuden ymmärrän. Nyt olen tilanteessa, jossa jäsenyys ei ole enää tarpeen ja koen sen helpotukseksi. Ammattiyhdistysliikkeellä on nykyään pallo hukassa ja mopo karannut.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)