Perunasalaatti tonnato

Tämä italialainen tonnikalakastike kuuluu alunperin vasikanpaistin höystöksi, mutta minä näin täkäläisen kaupan jakamassa tarjouslehtisessä perunasalaattiversion, joka sitten muuttui hieman minun tekemänäni.

n. 600 g uusia perunoita keitetään, viipaloidaan kuumina ja niiden päälle
loraus oliiviöljyä ja
1 pienehkö punasipuli tai ison puolikas hienoksi silputtuna ja vielä
sormisuolaa
Saa jäähtyä ja vetäytyä.

Tonnikalakastikkeeseeen:

1 tlk tonnikalaa vedessä
2 dl ranskankermaa, kevytkin käy
½ sitruunan mehu ja kuori raastettuna
1 valkosipulin kynsi
mustapippuria, ripsaus suolaa
ja nämä kaikki surrutetaan jollain vimpaimella kastikkeeksi, johon lisätään vielä
2 rkl kapreja/kapriksia/kaprismarjoja/whatever (lisään ne tässä vaiheessa, koska haluan niiden jäävän ehjiksi)

Kastike ja perunat sekoitetaan ja vielä lisätään
1 isohko tomaatti kuutioituna ja
pieni tlk maissia

ja vielä
1-2 keitettyä, viipaloitua munaa salaatin päälle.

Alkuperäisessä reseptissä salaatti ikään kuin lepää rucolapedillä, mutta minuun iski nuukuus, koska en erityisemmin pidä rucolasta ja sille lopulle olisi pitänyt keksiä mielekäs käyttötarkoitus. Kuvatessani harmittelin kuitenkin, ettei ollut mitään vihreää silmän iloksi ja harkitsin jo jonkun huonekasvin kimppuun käymistä, esimerkiksi silputtua ruoholiljaa piristämään kuvaa. Mutta en sitten huijaukseen ryhtynyt, kun oli jo tarpeeksi huono omatunto uusista perunoista. Ei niitä - eikä mitään muutakaan - pidä ostaa mihinkään hintaan sesongin ulkopuolella. Se on aina ollut minun periaatteeni ja näin tässä kuitenkin kävi. Hyi, sietäisin saada raippoja. Ei tähän nyt ketään kurittamaan saa, mutta rankaisen itseäni tunnustamalla olevani kaiken lisäksi lihava. Siitäs sain!

Vasuri

Minä olen mielestäni tehnyt elontiellä matkaa, jonka varrella olen jotakin oppinutkin kaikesta koetusta, jota on tullut niin pään kuin kantapään kautta. Mutta kauan pitäisi minunkin saada elää, jos täältä täytyisi lähteä viisaana ja hyvänä ihmisenä.
Aikansa ottaa ennen kuin oppii itsensä tuntemaan ja jotkut asiat istuvat niin lujassa, ettei oikein tunnu löytyvän luonnetta niiden koulimiseen. Minulla meni vuosikymmeniä päästä ylenmääräisestä ujoudesta (itsetunnon puutteesta?), joten se on ehkä estänyt minua kehittämästä ominaisuuksia, jotka olisivat voineet tehdä elämästäni toisennäköisen. Mutta tästä nyt tuli tämmöinen elämä.
Olen edelleen täysin vasenkätinen, päättämätön syrjästä tarkkailija, joka ei ole koskaan kuulunut mihinkään joukkoon. Vasenkätisyys on mielestäni tehnyt minusta ulkopuolisen tai pikemminkin se on oire siitä, että kuulun alun alkaen heimoon Erilaiset. Minä en oppinut kädentaitoja, eikä opettajakaan jaksanut auttaa takaperinkutojaa. Käsivarsi oli aina kyynärpäätä myöten musteessa kaunokirjoituksen jälkeen ja käsiala on edelleen kanttinen. Silloin kastettiin irtoterällä varustettu mustekynä mustepulloon, jolla oli jokaisen mukulan pulpetinkannessa oma kolo. Aivan uskomatonta, ettei siinä 36:n lapsen luokassa ollut sen enempää mustesotkua kuin mitä oli minun käsivarressani ja kirjoitusvihossani. Nykyiset opettajat ja oppilaat eivät selviäisi tuntiakaan niiden mustepullojen kanssa. Niitä kaatuisi ja kaadettaisiin, niillä sotkettaisiin vihot, kirjat, vaatteet, tukka ja niistä juotaisiin humalan toivossa. Minun lapsuuteni luokassa kuului vain kynänterien vieno rapina kun lapsukaiset keskittyivät kaunokirjoituksen koukeroiden tuottamiseen.
Vasenkätisille on nykyään kaikenlaisia turhiakin välineitä, ei tämä nyt niin vaikea vamma ole. En ole kaivannut vasenkätisen korkkiruuvia (vasenkätinen kiertää vastapäivään) enkä mittanauhaa (lukemat oikealta vasemmalle). Vasenkätisille on omia yhdistyksiä ja kauppoja, mutta minä olen niin tottunut omaan vasenkätisyyteeni, etten enää kiinnitä siihen mitään huomiota. Minä olen aina sekoittanut oikean ja vasemman, koska minun vasempani ON minun oikeani ja olen muutenkin motoriikaltani kömpelö, työnnän ovea kun pitäisi vetää, hapuilen kahvaa saranapuolelta. Minä olen aina syyttänyt näitä poikkeavasti toimivia aivolohkoja, joiden yhtenä seurauksena on vasenkätisyys, mutta minulta käy muukin maailman hahmottaminen vähän "valtaväestöstä" poikkeavasti.
Sivullisen osan olen kehittänyt lähes taiteeksi. En ole koskaan ollut minkään poliittisen tai uskonnollisen järjestön jäsen, en ole koskaan rekisteröitynyt mihinkään harrastustoimintaan, ei kuoroa (hahaa), ei sunnuntaimaalareita, ei lukupiiriä, ei marttoja. Olen tyytynyt kirjastokorttiin. Ainoa jäsenmaksu meni aikoinaan ammattiyhdistysliikkeelle. Siitä ei ollut mahdollisuutta kieltäytyä ja toki minä solidaarisuuden ymmärrän. Nyt olen tilanteessa, jossa jäsenyys ei ole enää tarpeen ja koen sen helpotukseksi. Ammattiyhdistysliikkeellä on nykyään pallo hukassa ja mopo karannut.

Minua ärsyttää-lista

Tämä perustuu vähän samanlaiseen ideaan kuin aikoja sitten jossain lehdessä viikottain julkaistu hempeä ja suvaitsevainen "rakkautta on"-ajatelma. Minun ajatelmani vain ovat tympeitä ja ahdasmielisiä. Olen huomannut, että minua nyppii ja tökkii iän mukana aina vain enemmän ja on myös vaikeampi peittää ärtymystä. Vihainen vanha nainen ei ole mikään uhanalainen laji, lisää tulee koko ajan.
MINUA ÄRSYTTÄÄ
- nähdä ruuhkajunassa tai -bussissa matkustajan pitävän laukkuaan penkillä ikään kuin sillekin olisi ostettu lippu. Tuskin vaan.

- jos asiakaspalvelutehtävissä loukutetaan purukumia. Vastenmielistä ja huonoa käytöstä.

- metelöiminen, tömistely ja viheltely elokuvissa eli ei kannata mennä katsomaan elokuvia, joista nuoriso on kiinnostunut. Ei niitä kannata muutenkaan mennä katsomaan.



- se, että jostakin kirjasta/kirjailijasta tulee muoti-ilmiö ja kaikkien on sanottava lukevansa "rakastetun" kirjailijan teoksia ja odottavansa herkeämättä uutta teosta, jollainen taatusti tulee säännöllisesti. Paolo Coelho on yksi tällainen ällötys minulle. En voi ajatellakaan lukevani, kuvottaa. Vähän tylyä Paoloa kohtaan, josta en tiedä yhtään mitään. Mutta näin se menee, liika on liikaa. Sen sijaan luin halukkaasti Pauli Kohelon parodian Ohessa tilinumeroni. Se oli erinomaista vastapainoa tälle julkisuusmyllylle, jonka ensisijaisena tarkoituksena on tahkota rahaa sillä, että me olemme sopuleita. Sofi Oksanen on minulla edelleen karteltavien joukossa, koska hänestä puhutaan liikaa. Palkinto palkinnon perään pitäisi vakuuttaa minutkin, mutta kun ei vain sovi.

- se, että julkisessa liikenteessä matkustaessaan joutuu näkemään jatkuvaa kännykän/iPodin näpelöintiä ja kuulemaan hävettävän aivottomia yksityisiä puhelinkeskusteluja tai kammottavaa dunkkumusiikkia suoraan kanssamatkustajan pääluiden läpi. Minun ylellinen vanhusvalintani on se, etten ole tavoitettavissa 24/7, jos sitä nyt kukaan yrittäisikään. Näpsäytän puhelimen päälle, jos on tarve soittaa ja sitä ei ole joka päivä. En suinkaan tarkoita, että muiden pitäisi olla kuin minä, mieluummin ei, jotta asiat hoituvat.

Kaksi salaattia

Kevät on tullut ja siitä seuraa, että kaupoissa on tarjolla vihanneksia, jotka on tuotu paljon lämpimämmistä maista. Aina pitää ennakoida seuraavaa sesonkia, juhannuksena pitää olla mansikoita ja uusia perunoita, vaikka niiden aika on vasta heinäkuussa. Kevät on joka tapauksessa hyvä asia, koska kesä on vielä parempi ja se on "ehjänä" edessä, mutta lähellä. Keväällä minä aktivoidun suunnittelemaan tekemisiä, en toki tekemään, ja keväällä haluaa syödä vihreää, kevyttä, raikasta.
Toisessa kuvassa on se tavallinen mozzarella-tomaattisalaatti, johon tarvitaan mausteeksi oliiviöljyä, tuoretta basilikaa, mustapippuria ja minä lisäsin sitruunalla maustettua sormisuolaa.

Risonisalaatissa on paljon aineita, koska se on pääruoka.

vihreää parsaa puntti (tarjouksessa halvempaa kuin parsakaali)
puolikas kukkakaali
1 dl maissia
1 dl herneitä
romainesalaattia muutama lehti revittynä
2 salaattisipulia silputtuna
100g lohkottuja herkkusieniä, paistetaan voissa, maustetaan soijalla ja valkopippurilla
2 dl risonia kasvisliemessä keitettynä, jäähdytettynä
2-3 keitettyä munaa lohkoina
muutama siivu ilmakuivattua kinkkua (veretseisauttavan edullinen tarjous)
tuoretta basilikaa

Kasvikset keitetään mikä mitenkin oikeaoppisesti, pätkitään ja pienitään sopivasti ja jäähdytetään. Ainekset sekoitellaan, munalohkot ja kinkkuhörhelöt päällimmäisiksi.
Kastikkeeksi sopii esimerkiksi italialainen salaattikastike (vettä, öljyä ja maustepussin sisältö).
Salaatti saa vetäytyä jääkaapissa kastikkeineen. Hyvää ciabattaa/maalaisleipää/patonkia lisäksi.

Lomaltapaluuvihannekset

Jääkaappi oli kutakuinkin tyhjä, mutta jostain syystä tuli lähes pakkomielle kehitellä vähällä vaivalla jotain sinne unohtuneesta, hyvää vauhtia pehmenevästä juurisellerin puolikkaasta. Käytettävissä oli myös pari nahistunutta porkkanaa, avaamaton pakkaus fetajuustoa, keltasipuli ja valkosipulinkynsiä. Tämä lähtötilanne ei vielä innostanut minkäänlaiseen toimintaan, mutta laahauduttuani kauppaan kahvimaitoa ostamaan, mietin edelleen sen sellerin hyödyntämistä ja päätin paahtaa vihanneksia uunissa. Kaksi palsternakkaa, iso paprika, pieni kesäkurpitsa, pari tomaattia ja paketti pekonia - tiedän, ei ole koskaan luokiteltu vihannekseksi - ja resepti alkoi hahmottua. Lohkoin ja suikaloin vihannekset uunipannulle, lorauttelin päälle oliiviöljyä , vielä sormisuolaa, mustapippuria, sitruunankuoriraastetta ja pöläys chilijauhetta , pyöräytin kaikki sekaisin ja työnsin 200-asteiseen uuniin. Esipaistoin pätkityt pekoniviipaleet, jotta sain kaadettua suurimman osan rasvasta pois. Pekonit, kuutioitu feta (125 g) ja kourallinen oliiveja ( mitään laadukasta kalamata-lajiketta ei kotoa löytynyt vaan vihreitä, paprikatäytteisiä) vielä vihannesten päälle paahtumaan puoleksi tunniksi, pakastimesta maalaisleipä sulamaan. Tämä oli jostain syystä hirveän hyvää. Onkohan se sitä muissakin olosuhteissa vai oliko onnistuneella lomalla osansa makuelämyksessä? Tiedä häntä, mutta hyvä ruoka antoi tarmoa pyykkivuoren ja postikasan selvittelyyn.

Matkamurhat ja -murhaajat

Minulla oli lomamatkalukemisena Margaret Yorken Pieces of Justice, jossa on 23 rikosnovellia. Olen lukenut kaikki hänen kirjoittamansa dekkarit. Niitä on päälle neljäkymmentä, ensimmäisen hän kirjoitti vuonna 1957 ja nyt hän on niin iäkäs ellei peräti kuollut, että uusia on turha odottaa. Minä "löysin" hänet 80-luvun alussa ja olen pitänyt kovasti hänen kirjoistaan. Hän on englantilainen ja kirjat voisi määritellä psykologisiksi trillereiksi. Ympäristö , jota hän kuvaa, on hyvin keskiluokkainen, peribrittiläinen, päällisin puolin normaali ja turvallinen. Pääosassa, uhrina, tekijänä, silminnäkijänä, on usein keski-ikäinen tai vanha nainen, jonka elämäntavat ja elinympäristö kuvataan yksityiskohtaisesti. Siinä arkisessa kuvauksessa on kirjojen viehätys, varsinkin jos tuntee brittiläistä elämää. Siinä tasaisessa, rutiineihin juuttuneessa elämässä on pinnan alla vahvoja tunteita, joita ei koskaan näytetä. Niitä haudotaan. Viha, kateus, mustasukkaisuus, katkeruus tai kostonhimo purkautuu henkirikoksena.

Matkakirjani novellit käsittelevät enimmäkseen vanhoja pariskuntia, joilla on turvattu toimeentulo ja pystyyn kuivunut avioliitto, ei mitään sanottavaa toisilleen, ei mitään yhteistä, omaisuutta ja mahdollisia aikuisia, vieraantuneita jälkeläisiä lukuun ottamatta. Mies, riippumatta siitä onko hän ollut johtavassa asemassa vai ei, haluaa nyt pomottaa vaimoaan pienimpiä asioita myöten, usein vain nöyryyttääkseen tai osoittaakseen paikan kuin koiralle ikään. Ja niin se nöyrimys, epäitsenäinen vaimo alkaa suunnitella miehen saamista hengiltä onnettomuudeksi tulkittavalla tavalla. Välimeren idyllisellä lomanviettopaikalla mies tönäistään kallionkielekkeeltä. Tai mitätöity mies hekumoi naisesta, jonka syli on hänelle aina tarjolla ja siksi hänen tunnekylmän, kaavoihinsa kangistuneen ja kehnon uimataidon omaavan vaimonsa kohtaloksi tulee veitsenviilto uimapatjaan kaukana rannasta ja sinne uppoaa patjan lastikin. Pahan palkka on kuitenkin useimmissa novelleissa lähes välitön, tappaja kuolee heti uhrinsa perään vaikkapa sydänkohtaukseen.

Sellaista se voi olla,harmaatukkaisten, kaljujen, tekohampaisten, ryppyisten, maksaläikkäisten ja muodottomien ihmisten vuosikymmeniä kestänyt rakkaudenkaipuu, varsinkin, kun sitä ei koskaan sanallakaan ilmaista, kestetään niin kauan kuin kestetään.

Pasha

Pasha painon alla jääkaapissa, mämmi kaverina

Minä olen vuodesta 1980 tehnyt pashaa pääsiäiseksi, koska löysin silloin perinteisiin resepteihin verrattuna helpon reseptin: ei tarvittu suolatonta voita (jota ei silloin kaupan valikoimissa ollut), ei puristettu rahkaa siivilän läpi, ei kuumennettu mitään samalla kun olisi pitänyt varoa juoksettumista, ei tarvittu 12 munaa ja litraa kermaa. Tällä reseptillä syntyy melko helposti kohtuullisen kokoinen pasha. Tosin nyt, kun meitä on pääsääntöisesti kaksi tässä kattilakunnassa, pashaa riittää niin jälkiruoaksi kuin kahvin kanssa nautittavaksi ja kuitenkin täytyy saada ruokalistalle mahtumaan mämmiäkin, kun se on niin hyvää. Tiedän, että tämä on junttimainen mielipide, jonka omaavalla oletetaan olevan harrastuksena ja intohimona mämmin lisäksi kansantanhut, himmelinteko ja karjankutsuhuutojen esittäminen. Minä en harrasta mitään niistä, mutta olen aina pitänyt mämmistä, jopa kerman ja sokerin kera, junttia tai ei.
Minulla ei pashaan liity mitään uskonnollista ja siksi en ole hankkinut oikeaa muottia. Tuntisin itseni "harhaoppiseksi" jos sellaista käyttäisin, ortodokseilla liittyy pääsiäisruokiin niin paljon perinteitä ja symboleja. Minä teen pashan lasitettuun kukkaruukkuun, ihan sitä varten ostettuun, siinä kun on reikä pohjassa. Pashan pitää tekeytyä painon alla ja liian kosteuden pitää voida valua muotista ulos. Laitan ruukun yöksi jääkaappiin syvälle lautaselle ja painon päälle, aamulla se on valmis kumottavaksi ja koristeltavaksi.

Aloitan valmistamisen silppuamalla puoli desiä kahta-kolmea lajia kandeerattua hedelmää, vaikkapa papayaa, kirsikoita, ananasta ja lisään vielä puoli desiä rusinoita ja annan niiden liota appelsiinimehussa ( voi terästää rommilla, cointreaulla yms.)

50 g voita ja
3/4 dl sokeria vaahdotetaan
lisätään hyvin sekoittaen
250 g rahkaa
2 tl vaniljasokeria tai -uutetta
1 muna

1 dl karkeaksi rouhittuja kuorittuja manteleita ja valutettu hedelmäsilppu kumotaan massaan ja sekoitetaan hyvin.
Kastellaan kylmällä vedellä pashan ja juuston tekoon jostain hankittu harsokangas ja vuorataan sillä pashamuotti, kumotaan sinne massa, taitellaan harsonreunat massan päälle, pannaan paino päälle ja sitten ollaankin jo siinä vaiheessa, joka on tuolla aikaisemmin selostettu.
Koristellaan kermavaahtopursotuksilla, suklaarouheella, pääsiäismakeisilla, tuoreilla hedelmillä, kukin makunsa ja taitojensa mukaan.