-ihan suunnattomasti se, ettei nyt ärsytä mikään. Olisi niin helppo kirjoittaa lista ärsytyksen aiheista ja siten lunastaa hyvä omatunto. Pyrin nimittäin kirjoittamaan tasaiseen tahtiin, vaikka tiedänkin, että niin blogin kirjoittaminen kuin sen lukeminen ovat vapaaehtoisia. Mutta minä olenkin aikataulutetun elämän vammauttama ja rakennan järjestystä, joka sitten tekemättömänä pusertaa päässä ja tekemisistä - niistä vähistä - tulee suoritusta.
Minä pienessä mielessäni ihannoin menneen maailman järjestystä, jolloin kodeissa - kunniallisissa sellaisissa - oli siivouspäivä (tarkemmin eriteltynä viikkosiivous ja kuukausittain/ vuodenajoittain hoidettavat siivoukset), pyykkipäivä, leipomispäivä, saunomispäivä ja niin edelleen. Siinä sivussa hoidettiin parsimiset, paikkaamiset, sukankutomiset,matonkuteiden leikkaamiset. Syksyisin kerättiin satoa ja säilyttiin. Muistaakseni tammikuussa oli valkoviikot eli ostettiin edullisesti lakanakangasta ja ommeltiin liinavaatteita puhki kuluneiden ja paikattujen tilalle. Minä en ole koskaan ollut ahkera, jämpti ja aikaansaava, päin vastoin. Lapsena olin työtä paossa tuntikausia ullakolla vanhoja lehtien vuosikertoja lukemassa tai konttasin ojanpohjia pitkin karkuun kun olisi pitänyt olla perunapellolla. Minusta tuli tunnollinen koululainen, oikea mallioppilas, ihan vain siitä syystä, että läksyistä sai alibin olla tekemättä mitään muuta työksi tulkittavaa. Läksyjen jälkeen jatkoin sujuvasti lukemista romaaneilla, mutta pidin varmuuden vuoksi koulukirjoja esillä ettei olisi käynyt käry.
Minä olen monessa asiassa mallia "halut on, mutta kyvyt puuttuvat". Tässä työnteossa lapsuuteni kasvatusihanteet ovat iskostuneet lähtemättömästi päähäni, mutta en ole saanut itseäni toimimaan niiden mukaisesti enkä usko enää näin vanhana muuttuvani. Tulen vain vielä tehottomammaksi kun kroppakin väsyy entistä helpommin. Minun omanarvontuntoni pelastus on se, että monien mielestä ruoanlaitto ja leipominen ovat ankaraa työntekoa ja saan kehuja ahkeruudesta, vaikka minulle ne ovat parasta vapaa-ajan viettoa, ihan huvittelua, ja siksi työnnän käteni taikinaan aina, kun se on mahdollista. Hyvää ja innostavaa valmistautumista lempipuuhiin on keittokirjojen ja alan blogien selailu, joskus jopa oma kirjoittelukin.
Vino pino elämäniloa!
PS. No nyt kuitenkin ärsyttää - se, että kaupallinen joulu alkaa jo työntyä näkösälle näin aikaisin ja kohta siltä ei välty missään.
sunnuntaina, lokakuuta 24, 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti