Uudet vernerit

Meidän kylässä oli kioski, sellainen pieni lippakioski, jossa myytiin tavanomaisten makeisien, juomien, jäätelön, tupakan ja lehtien lisäksi myös kahvileipää. Tajuttoman hyviä munkkeja, jos onnistui saamaan ihan tuoreina. Jos munkkeja ei ollut, kioskintäti yritti ylipuhua ostamaan
"hyviä vernereitä", se oli hänen tulkintansa viineristä. Me tietysti otimme uudissanan käyttöön, mutta ei se ole yli puolessa vuosisadassa levinnyt edes perheen ulkopuolelle saatikka maakuntaan. Outoa, sillä paljon omituisempiakin sanoja on tarttunut yleiseen kielenkäyttöön.
Minä löysin 70-luvulla hyvän vernerireseptin, joka on helpompi tehdä kuin sellainen klassinen kaulittava. Nämä on syötävä tuoreina eikä se ole yleensä ollut mikään ongelma, näitä uppoaa useampikin. Tuhoisia ne tietysti ovat, mutta eihän niitä tarvitse ylen aikaa syödä.

150 g voita vaahdotetaan ja siihen lisätään
50 g hiivaa johon on annettu liueta 2 rkl sokeria
1 dl kermaa vatkataan löysäksi vaahdoksi ja lisätään voi-hiivaseokseen
Vielä lisätään
2 munaa ja
3 dl vehnäjauhoja

Tässä vaiheessa taikina on aika vetelän tuntuista ja se pannaankin jääkaappiin jäykistymään.
Sillä aikaa voi valmistaa täytteen:
100 g tomusokeria ja
100 g voita vaahdotetaan

Kun taikina on kovettunut niin, että sitä pystyy käsittelemään ( en minä ikinä luvannutkaan, että se olisi helppoa), siitä kaulitaan ( tai jotenkin aikaansaadaan) levy, jolle täyte levitetään , päälle ripotellaan vielä manteli- tai pähkinärouhetta ja levy rullataan kääretortuksi, josta leikataan viipaleita paperivuokiin. Kääretortun on syytä olla melko laiha, sillä vernerit paisuvat uunissa helposti pikkulapsen pään kokoisiksi. Vernereitä nostatetaan ainakin tunti jollei puolitoista ja paistetaan kuumassa uunissa (250-275 asteisessa) vaaleanruskeiksi ja siihen ei montaa minuuttia mene. Rasva ja sokeri sulavat ja sekoittuvat kihisten ja tuloksena on leivonnainen, jonka syömiseen ei hampaita tarvita, se suorastaan sulaa suuhun.

Lumileikit

Silloin kauan, kauan sitten talvet olivat aina runsaslumisia. Siinä sitä sitten olikin ajankulua runsain mitoin, vaikka ei olisi omistanut kelkkaa, suksia tai luistimia.
Jos oli suojasää, niin kuin muistojen mukaan usein oli, tehtiin lumipalloja ihan varastoonkin, pojat lumisotaa varten ja tytöt enimmäkseen lumilyhtyihin. Lyhtyjä oli isoja ja pieniä, yksinkertaisia ja koristeltuja. Kynttilänpätkä lyhdyn sisälle ja illan pimetessä oli mukava katsella ikkunasta näitä tunnelmallisia tuikkuja. Lumiukkoja tehtiin kokonaisia perheitä ja lumilinnoja tehtiin myös, pieniä yhden hengen poteroita ja suurimmat kaksikerroksisia linnakkeita torneineen ja salakäytävineen. Käytäviä tehtiin myös isoihin auran jättämiin lumivalleihin. Koskemattomaan hankeen poljettiin seinättömiä asuntoja - ikään kuin pohjapiirustuksia - ja niihin rakennettiin lumesta huonekalut. Puhtaan valkoiselle hangelle heittäydyttiin selälleen ja tehtiin lumienkeleitä tai painettiin kasvot syvälle hankeen pitkäksi aikaa niin että tunto hävisi ja otsaa vain vihloi. Sillä lailla syntyi hieno kasvojen muotti. Syvässä umpihangessa kulku oli hetken aikaa hauskaa, mutta hikistä ja raskasta hommaa pitkän päälle. Hauskaa oli myös kieriä lumisia rinteitä alas. Silloin, kun satoi hiljalleen isoja kämmenenkokoisia hiutaleita, niiden matkaa seurattiin suu auki ja valittiin ajoissa se, joka vangittiin kielelle. Lumen syömisestä oli kaikkia varoiteltu, mutta syötiin kumminkin ja nuoleskeltiin jääpuikkoja.
Erityisen mieleenpainuva kokemus oli loppukeväästä esiintyvä hankikanto. Pakkasyön jäljiltä edellisen päivän suojasään kostuttamat hanget olivat aikaisin aamulla kovan kuoren peitossa. Vapaudentunne oli huikea kun saattoi juosta kevyesti hangella, yhtä uskomaton tunne kuin jos kävelisi veden päällä. Auringon lämmittäessä hanki muuttui pian taas omaksi höttöiseksi itsekseen. Olin kerran pääsiäisen aikaan pajunkissoja poimimassa hankikannon turvin kun humahdin vyötäisiäni myöten hankeen. Oli työn ja tuskan takana päästä ylös, ja toinen saapas jäi sinne. Jompikumpi isosisko komennettiin se hakemaan ja se puolestaan aiheutti kostotoimia, sellaisia vaivihkaisia, sillä pienempiään ei saanut kurittaa. Siispä hän ei voinut turvautua lumipesuun, joka oli tavallinen kiusanteko- mutta myös tykkäämisleikki. Uhrin naama työnnetään hankeen tai siihen hierotaan kourallinen lunta, toinen kourallinen niskasta vaatteiden alle viimeistelee homman.

Ananasputinki Esterin tapaan

Joku esteri valmisti tätä jälkiruokaa aina pääsiäiseksi 30-luvulta lähtien. En usko, että Esteri enää tekee putinkia maalliseen makeanhimoon. Minä löysin reseptin 80-luvun alussa ja jatkan uskollisesti Esterin pääsiäisperinnettä. Tämä on kevyt keväisenoloinen jälkiruoka ja ananaksessa on pääsiäisilmettä.

Iso tölkki ananasrenkaita silputaan, jätä muutama koristeluun

Mittaa kattilaan seuraavat aineet, sekoittele miedolla lämmöllä kunnes massa saostuu ja tulee kuohkeaksi. Vatkaa haaleaksi.
1½ dl ananaslientä
1 dl sokeria
1 muna
2 keltuaista

2 dl kermaa vaahdotettuna

Liota 3 liivatelehteä kylmässä vedessä, puristele kuiviksi, anna liueta tilkkaseen kuumennettua ananaslientä ja sekoita putinkiliemeen, pyöräytä lempeästi kermavaahtokin mukaan ja kaada massa kylmällä vedellä huuhdottuun vuokaan ja pane jääkaappiin jähmettymään.

Kumoa tarjoiluvadille ja koristele ananasrenkailla, cocktailkirsikoilla, kermavaahtopursotuksilla, pähkinärouheella, suklaalastuilla, pääsiäismakeisilla, mahdollisuudet ovat elleivät rajattomat niin ainakin monet.

Greta Garbon Silmät

Niistä minä en tiedä mitään - olivat varmaankin kauniit kuten koko Greta, paitsi että hänellä sanotaan olleen kovin isot jalat, mutta ne eivät liene inspiroineet ketään leipomaan. .En ymmärrä mikä yhteys hänen silmillään on näihin leivonnaisiin.Yhteys ei voi perustua ulkonäköön, hillokin kakun keskellä keltaista.Oli miten oli, näillä on tapana onnistua hyvin ja ovat tuoreina oikein maistuvia.
Tästä annoksesta tulee 24 silmää sellaisessa tavallisessa paperivuoassa, ei mikään king-size.

300 g voita ja
2 dl sokeria vaahdotetaan, lisätään
1 muna ja vatkataan vähän lisää ja sitten lisätään keskenään sekoitetut kuivat aineet:

4 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
Taikinan on syytä antaa kovettua jääkaapissa jolloin se on helpompi leipoa rullaksi, leikata se 24 osaan,asettaa palat paperivuokiin, painaa joka kakkuun vaikka etusormella syvennys ja siihen lusikallinen paistonkestävää aprikoosimarmeladia. Taikina ei tartu sormeen, jos sormen tuikkaa aina välillä jauhoihin. Silmiä paistetaan (hyi) n.15 minuuttia 200-asteisessa uunissa.

Kun minä olin lapsi otin kaapista salaa samarinia.Sitä oli kulmikkaassa lasipullossa jauheena ja kai sitä oli isän happovaivoihin hankittu.
Leikin, että se oli pommacia,ja silloin harvoin kun sain pommacia leikin, että se oli samppanjaa.
Aina on pitänyt yrittää olla enemmän, ei ole todellisuus kelvannut.
Eikä kelpaa vieläkään.

Ilmaiset leikit

Niitä oli. Paljon. Silloin joskus kauan sitten, kun hiekkatiet pölisivät kesällä ja talvella olisivat kadonneet näkyvistä kokonaan ellei olisi ollut näreitä hankeen työnnettyinä aurausmerkeiksi ja ajoradan merkeiksi. Ajajia oli niin harvassa, että teillä leikittiin, auton ääni kuului kaukaa joten ehti mennä sivuun. Ja tämä oli sentään Varsinais-Suomea siihen aikaan kun meillä oli ilmastoasiat kunnossa.
Silloin kuumina kesinä, kun muksuilla ei ollut kelloa eikä rahaa, televisio ei varastanut aikaa eikä ulkona ollut mahdollista kuunnella musiikkia, silloin oli mielikuvitus lapsen paras huvitus, eikä ainoastaan köyhän. Maattiin kedolla selällään ja katseltiin pilviä, kerrottiin toisillemme mitä niissä näkyi. Valkoiset pulleroiset poutapilvet kesätaivaalla lipuivat hitaasti yli taivaankannen ja muuttivat muotoaan. Voi kiepsahtaa mahalleen, taittaa heinänkorren ja tehdä siitä silmukan laittamalla korrenpäät ristiin, sitten silmukka suuhun ja antaa syljen kasaantua ja vips, sinulla on kiiltelevä sylkipeili. Hetken aikaa. Voi kilpailla kuka tekee isoimman. Kokoa rajoittaa tosin se, että se tehdään suussa. Voi tehdä kaksi silmukkaa peräkkäin, korsi kestää ja taipuu, ja voilà: kaksoispeili. Tyttöjen leikki: nuole kynnet ja voit hetken aikaa leikkiä, että sinulla on kynsilakkaa. Oikeasti sitä ei ollut ennen kuin aikuisena. Heinän kukinnon voi vetää kouransilmäänsä ja arvuutella kukko vai kana. Kukko jos oli töyhtö. Hiekkaiselle maantielle voi piirtää ja kirjoittaa. Siellä voi urheilla hyppäämällä pituutta, vauhdilla, ilman vauhtia, takaperin. Maantielle voi piirtää hyppyruudukon. Tienvarsilta voi poimia kukkia, kilpailla kuka löytää eniten erilaisia. Voi tehdä voikukkaseppeleen päähänsä tai voi tehdä voikukkakiharoita. Ison voikukan pullea varsi halkaistaan pituussuunnassa moneeen suikaleeseen ja pannaan hetkeksi veteen - sadevesitynnyriin tai ojaan, ja kohta on hienoja voikukkapermanentteja.
Jos aikaa oli paljon ja sää sopiva, saatettiin pystyttää kauppa. Päivä kului kun hankittiin kaupan varastot, itse kauppaleikki oli toissijainen. Myytävät löytyivät aina luonnosta, kuusenkävyt olivat makkaroita, männynkävyt munia, voikukan kukinnot voita, varret makaronia (spagetti-sanaa emme tunteneet) jne. Joskus tehtiin savitöitä kun löytyi sopiva kostea oja, jonka seinämä oli sinisavea. Ojanpenkalla oli illalla kuivumassa monta pientä astiastoa. Märkinä ne olivat silkinsileitä ja niihin voi pistellä ja raaputtaa koristekuvioita. Kuivuttuaan ne olivat harmaita, karheita ja hauraita eikä niillä sitten enää leikitty.
Nämä leikit olivat tarjolla kenelle tahansa, ihan ilmaiseksi. Isoja investointeja ei tarvittu seuraaviinkaan. Joka talossa oli rakentamisen jäljiltä laudanpätkiä, vääntyneitä ruosteisia nauloja ellei kunnollisia ja niistä väsättiin puujalat, usein isompien sisarusten tai isien avustuksella. Pyykit kuivuivat narulla kaikkien pihoissa ja narunpätkä löytyi aina hyppynaruksi. Jos saatiin pitkä naru, jaettiin vuorot: pyörittäminen oli tylsää, mutta välttämätöntä ja hyppääjiä juoksi "ulos" ja "sisään", 3-4 saattoi olla yht´aikaa hypätä letkuttelemassa kunnes väsyivät tai tahti meni sekaisin. Pitkä, paksu lankku kiven tai kannon päällä = hyppylauta. Jotta meno olisi ollut tasaista ja ilmalennot antoisia, piti lankkua siirtää hyppääjien painon mukaan. Painavalle riitti lyhyt pätkä, kirppu tarvitsi pitkälti lautaa. Ja auta armias jos hypättiin epätahtiin - tahallaan tai vahingossa - se vasta sattui, tärähdys viilsi päästä jalkoihin. Mutta luut vahvistuivat.
Tytöt olivat yleensä taitavia pallottelemaan vähän tennispalloa pienemmillä kumipalloilla, joita oli monen värisiä. Jotkut olivat suorastaan jonglöörejä. Minun kärsivällisyyteni ei riittänyt kuin kahdella pallolla pallotteluun seinää vasten, mutta isosisko panosti pallotteluun tosissaan ja selvitti kaikki kuviot neljällä pallolla. Kuviot olivat erilaisia pyörähdyksiä, taputuksia tietyssä järjestyksessä ja kun joku palloista putosi, vaihtui vuoro ja seuraava tuli esittelemään taitojaan. Tämä pallosisko oli muutenkin sirkuskelpoinen, käveli käsillään, teki siltakaatoja ja heitti kärrynpyöriä. Minä tiesin rajoitukseni enkä edes unta nähnyt moisista.

Tonnikala- ja sipsivuoka

Minä tiedän, että perunalastut ovat epäterveellistä ja lihottavaa syötävää ja enimmäkseen kilvoittelen elontiellä eteenpäin ilman niitä, mutta ruokareseptissä ne tuntuvat vähemmän kielletyiltä. Koko tämä ruoka voi tosin olla ravinto-opillisesti arvoton, mutta ainakin se maistuu.

2 tölkkiä tonnikalaa öljyssä
kalatölkkien öljyssä haudutetaan
1 hienonnettu sipuli TAI pätkä purjoa hienonnettuna
pari valkosipulinkynttä murskattuina
punainen paprika pilkottuna

1 tölkki Campbellin sienikeittoa (cream of mushroom) + puoli keittotölkillistä maitoa
150 g perunalastuja (vaikkapa sourcream& onion), huolimattomasti murskattuina

Kaikki aineet yhdistetään, maustetaan mössö valkopippurilla, soijalurauksella ja yrttisuolalla ja kaadetaan voideltuun uunivuokaan.

Päälle munamaito
1 muna + 1 dl maitoa
ja juustoraastetta.
Paistetaan puolisen tuntia 175-asteisessa uunissa. Lopputulos on yleensä, paitsi maistuva, myös kauniin ruskea.
Lisäksi sopii tietysti tarjota raikasta, värikästä salaattia. Runsaasti ja omatunto kevenee.