Taas ärsyttää

-sekin muoti-ilmiö, kun aikuisilla naisilla on leggingsit ja niukin naukin pakarat peittävä tunika, joka jättää myös puolet rintavarustuksesta paljaaksi. Tämä ei todellakaan ole yli-ikäisen kateutta, myönnän auliisti, ettei minun vartaloni nuorenakaan olisi ollut noissa vermeissä pelkästään naurettava, vaan myös säälittävä. Nuo puolialastomat supernaaraat katsovat kaiketi edustavansa päivän muotia, eikä hyvä maku ole silloin mikään näkökohta. Sen sijaan kaikki ymmärtävät hävetä sitä, että vieläkin on Suomen maaseudulla naisia, jotka käyvät kaupassa tuulipuvussa. Ei siinä ainakaan mitään säädytöntä ole.

-aivan suunnattomasti kaikki ne televisio-ohjelmat, joiden formaatti perustuu siihen, että joukko tuiki tuntemattomia keskinkertaisuuksia/ nollia kerätään yhteen kisaamaan jostakin arvottomasta ja joka kerta äänestetään yksi pois. Tämä itsekäs ja julma asenne näkyy lapsissa ja nuorissa, jotka surutta sulkevat toisia pois joukosta, pitävät ranking-listoja hyvännäköisistä kouluissaan ja nöyryyttävät niitä, jotka eivät kuulu heidän tyhjäpäiseen sisäpiiriinsä. Aikuisilta nämä mallit tulevat.

-tämän arvottoman ajan kassinpalvonta. Naisella, varsinkin nuorella, kuuluu olla iso merkkikassi, ja se kassi on hänen statuksensa. Se status on suoraan verrannollinen kassin hintaan, jonka on oltava vähintäin 3-numeroinen, että voi näyttää naamansa ja tietysti sen kassin. Mutta jos haluaa saada tuttavapiirin vihertämään kateudesta, lisätään hintaan vielä yksi nolla. Jos on onnekas, voi aidon kassin ostaa käytettynä ja siis halvemmalla. Monet haaveilevat vintage Kelly-kassista, joka minun nuoruudessani täytti kaikki tantta-lookin vaatimukset eikä sellaista olisi kannettu maksustakaan.

-se siirappi, jota pursuaa joka mediasta Ruotsin prinsessahäiden takia ja varsinkin Ruotsissa. Aivan käsittämätöntä on Arlandan lentokentän nimeäminen viralliseksi Love Airportiksi. Minä boikotoin. Jos jotakin tunnen niin sääliä sulhasmoukkaa kohtaan, joka menettää kaiken oikeasta elämästään. Hän hymyilee jäykästi kuin puuhevonen uusilla hampaillaan värjätyn, taaksepäin nuollun tukkansa alta eikä saa olla mistään mitään mieltä. Hän menettää sukunimensä ja saa idioottimaisen prinssin tittelin, joka kuuluu menneiden vuosisatojen aateliskuvioihin. Voiko miestä enemmän julkisesti mitätöidä? Hänet on julkisuudessa todistettu tyhmäksi ja sivistymättömäksi ja vuosia koulittu etikettiä ja pöytätapoja hänen päähänsä, jotta hän voi seurustella seurapiireissä, jotka ovat sukupuutton kuolemassa ja syystä. Ne edustavat elämäntapaa, joka perustuu rikkauteen ja perittyyn asemaan. Ei ole enää kansaa, joka palvoisi kruunu päässä kekkaloivaa veronmaksajien elättiä kaikkine etuoikeuksineen. Vai onko?

Lyyti

Kirjoittamiseen on tullut taukoa työ- ja muiden kiireiden takia ja sitten kun olisi jo ehtinyt, oli jo vaikuttamassa jonkinlainen irtaantuminen koko hommasta. Samoissa kiireissä jätin blogien lukemisen ja tuli ristiriitainen tunne, että olin lomalla, työn orja vapaa kuin taivaan lintu. Vielä kun olisi voinut lopettaa syömisen, tätä vapaudentilaa olisi kannattanut jatkaa. Mutta jo rupesi Lyyti kirjoittamaan.
Sain päähäni ruveta tutkimaan tätä sanontaa Lyytistä, kun se tuttuna tuli ihan itsestään tähän tilanteeseen. Googlaamalla selvisi, että se on syntynyt Amerikan siirtolaisuuden suuressa aallossa. Postia kotimaasta odotettiin innokkaasti. Se kesti silloin joskus yli sata vuotta sitten kauan, koska kotona tarvittiin ensin se maasta muuttaneen tarkka osoite, mutta sitten, avot, alkoi Lyyti kirjoittaa. Minulla tämä sanonta sotkeutui lapsena oman perheen elämään. Minulla oli täti Lyydi Ilona, syntynyt 1903, enkä usko hänen koskaan kirjoittaneen yhtään kirjettä veljelleen. Harras joulukortti kyllä tuli joka joulu. Täti eli suurimman osan elämästään syntysijoillaan ja siellä kuolikin. Hän oli ujo vanhapiika, helluntaiseurakunnan jäsen, joka vanhemmalla iällä löysi puolisokseen vankilassa uskoon tulleen miehen, jota minä pelkäsin suunnattomasti silloin harvoin, kun kävimme heidän luonaan. He eivät käyneet pitäjänsä rajojen ulkopuolella, eikä heillä vierailtu paria tuntia pitempään. Mustanpuhuva Eino messusi sieluntilasta ja kadotuksesta, ja hiljainen Lyyti myötäili ynähdyksillään touhutessaan kahvitarjoilua. En tiedä Einosta sen enempää, mutta lapsen mielikuvituksessa hän oli jonkinlainen Rosvo-Roopen ja Kyllikki Saaren murhaajan sekoitus . Tuntui, että täti oli hänen vankinaan siinä syrjäisessä mökissä, ja siksi kirjoitteli kirjeitään niin, että se kirjoittelu muuttui yleiseksi sanonnaksi.
Täti kuoli syöpään vuonna 1976. Mutta minä muistan hänet aina, sillä minulla on klooni (koskee vain ulkonäköä) vanhimmassa sisaressani ja häneltä olen usein saanut postia. Nykyisin tosin skypetämme ja se on vielä hauskempaa.

Mummin pulla

Äiti leipoo hymyellen.
Kelle leivot, äiti, kellen?
Vielä kysyt kelles muille:
pienoisille piimäsuille

Tämä Immi Hellénin runon ensimmäinen säkeistö on jäänyt lähtemättömästi mieleen, kun sitä lapsuutensa ajan kuuli ja näki, se oli aapisessa vastassa heti kun lukutaito oli hallussa, sitä esitettiin kevät- ja äitienpäiväjuhlissa oikein paatoksella lausuttuna. Minulla se tuntuu olevan jotenkin ehdollistettuna kaulimen käyttöön. Heti kun kaulimeen tartun, alkaa tämä säkeistö pyöriä päässä. Jos tietäisin siihen sävelen hyräilisin sitä varmaan leipoessani. Huomasin tutkiessani Immin vaiheita netistä, että suurin osa lapsuuteni lauluista on hänen sanoittamiaan.

Minä olen leiponut lapsilleni todella paljon ja usein, hymystä en niinkään tiedä.Nyt voi sanoa, että mummi leipoo ja hyvä mieli ehkä jopa hymyilyttää, Rakas Vieras on tulossa. Näiden pullien taikina on sitä ihan tavallista, täytteessä on mantelimassaa, voita, ruokotomusokeria ja niistä tuli hyvin kaunis vaaleanbeige massa, jota ohensin Baileys-likööritilkalla ja värisävy sen kuin parani. Lisäksi ripottelin taikinalevylle mantelirouhetta, jonka olin ihan omin mummikätösin tehnyt kuorimistani manteleista. Minun pullistani tulee aina vaan lähes lapsenpään kokoisia ja nyt kävi mummilla sellainen sellainen käpy, että ensimmäinen pellillinen tuli liian tummia eli pohjat kovia. Laitoin kuvaan sekaisin kumpaakin paistoerää eikä kukaan huomaa mitään.

Perunasalaatti tonnato

Tämä italialainen tonnikalakastike kuuluu alunperin vasikanpaistin höystöksi, mutta minä näin täkäläisen kaupan jakamassa tarjouslehtisessä perunasalaattiversion, joka sitten muuttui hieman minun tekemänäni.

n. 600 g uusia perunoita keitetään, viipaloidaan kuumina ja niiden päälle
loraus oliiviöljyä ja
1 pienehkö punasipuli tai ison puolikas hienoksi silputtuna ja vielä
sormisuolaa
Saa jäähtyä ja vetäytyä.

Tonnikalakastikkeeseeen:

1 tlk tonnikalaa vedessä
2 dl ranskankermaa, kevytkin käy
½ sitruunan mehu ja kuori raastettuna
1 valkosipulin kynsi
mustapippuria, ripsaus suolaa
ja nämä kaikki surrutetaan jollain vimpaimella kastikkeeksi, johon lisätään vielä
2 rkl kapreja/kapriksia/kaprismarjoja/whatever (lisään ne tässä vaiheessa, koska haluan niiden jäävän ehjiksi)

Kastike ja perunat sekoitetaan ja vielä lisätään
1 isohko tomaatti kuutioituna ja
pieni tlk maissia

ja vielä
1-2 keitettyä, viipaloitua munaa salaatin päälle.

Alkuperäisessä reseptissä salaatti ikään kuin lepää rucolapedillä, mutta minuun iski nuukuus, koska en erityisemmin pidä rucolasta ja sille lopulle olisi pitänyt keksiä mielekäs käyttötarkoitus. Kuvatessani harmittelin kuitenkin, ettei ollut mitään vihreää silmän iloksi ja harkitsin jo jonkun huonekasvin kimppuun käymistä, esimerkiksi silputtua ruoholiljaa piristämään kuvaa. Mutta en sitten huijaukseen ryhtynyt, kun oli jo tarpeeksi huono omatunto uusista perunoista. Ei niitä - eikä mitään muutakaan - pidä ostaa mihinkään hintaan sesongin ulkopuolella. Se on aina ollut minun periaatteeni ja näin tässä kuitenkin kävi. Hyi, sietäisin saada raippoja. Ei tähän nyt ketään kurittamaan saa, mutta rankaisen itseäni tunnustamalla olevani kaiken lisäksi lihava. Siitäs sain!

Vasuri

Minä olen mielestäni tehnyt elontiellä matkaa, jonka varrella olen jotakin oppinutkin kaikesta koetusta, jota on tullut niin pään kuin kantapään kautta. Mutta kauan pitäisi minunkin saada elää, jos täältä täytyisi lähteä viisaana ja hyvänä ihmisenä.
Aikansa ottaa ennen kuin oppii itsensä tuntemaan ja jotkut asiat istuvat niin lujassa, ettei oikein tunnu löytyvän luonnetta niiden koulimiseen. Minulla meni vuosikymmeniä päästä ylenmääräisestä ujoudesta (itsetunnon puutteesta?), joten se on ehkä estänyt minua kehittämästä ominaisuuksia, jotka olisivat voineet tehdä elämästäni toisennäköisen. Mutta tästä nyt tuli tämmöinen elämä.
Olen edelleen täysin vasenkätinen, päättämätön syrjästä tarkkailija, joka ei ole koskaan kuulunut mihinkään joukkoon. Vasenkätisyys on mielestäni tehnyt minusta ulkopuolisen tai pikemminkin se on oire siitä, että kuulun alun alkaen heimoon Erilaiset. Minä en oppinut kädentaitoja, eikä opettajakaan jaksanut auttaa takaperinkutojaa. Käsivarsi oli aina kyynärpäätä myöten musteessa kaunokirjoituksen jälkeen ja käsiala on edelleen kanttinen. Silloin kastettiin irtoterällä varustettu mustekynä mustepulloon, jolla oli jokaisen mukulan pulpetinkannessa oma kolo. Aivan uskomatonta, ettei siinä 36:n lapsen luokassa ollut sen enempää mustesotkua kuin mitä oli minun käsivarressani ja kirjoitusvihossani. Nykyiset opettajat ja oppilaat eivät selviäisi tuntiakaan niiden mustepullojen kanssa. Niitä kaatuisi ja kaadettaisiin, niillä sotkettaisiin vihot, kirjat, vaatteet, tukka ja niistä juotaisiin humalan toivossa. Minun lapsuuteni luokassa kuului vain kynänterien vieno rapina kun lapsukaiset keskittyivät kaunokirjoituksen koukeroiden tuottamiseen.
Vasenkätisille on nykyään kaikenlaisia turhiakin välineitä, ei tämä nyt niin vaikea vamma ole. En ole kaivannut vasenkätisen korkkiruuvia (vasenkätinen kiertää vastapäivään) enkä mittanauhaa (lukemat oikealta vasemmalle). Vasenkätisille on omia yhdistyksiä ja kauppoja, mutta minä olen niin tottunut omaan vasenkätisyyteeni, etten enää kiinnitä siihen mitään huomiota. Minä olen aina sekoittanut oikean ja vasemman, koska minun vasempani ON minun oikeani ja olen muutenkin motoriikaltani kömpelö, työnnän ovea kun pitäisi vetää, hapuilen kahvaa saranapuolelta. Minä olen aina syyttänyt näitä poikkeavasti toimivia aivolohkoja, joiden yhtenä seurauksena on vasenkätisyys, mutta minulta käy muukin maailman hahmottaminen vähän "valtaväestöstä" poikkeavasti.
Sivullisen osan olen kehittänyt lähes taiteeksi. En ole koskaan ollut minkään poliittisen tai uskonnollisen järjestön jäsen, en ole koskaan rekisteröitynyt mihinkään harrastustoimintaan, ei kuoroa (hahaa), ei sunnuntaimaalareita, ei lukupiiriä, ei marttoja. Olen tyytynyt kirjastokorttiin. Ainoa jäsenmaksu meni aikoinaan ammattiyhdistysliikkeelle. Siitä ei ollut mahdollisuutta kieltäytyä ja toki minä solidaarisuuden ymmärrän. Nyt olen tilanteessa, jossa jäsenyys ei ole enää tarpeen ja koen sen helpotukseksi. Ammattiyhdistysliikkeellä on nykyään pallo hukassa ja mopo karannut.

Minua ärsyttää-lista

Tämä perustuu vähän samanlaiseen ideaan kuin aikoja sitten jossain lehdessä viikottain julkaistu hempeä ja suvaitsevainen "rakkautta on"-ajatelma. Minun ajatelmani vain ovat tympeitä ja ahdasmielisiä. Olen huomannut, että minua nyppii ja tökkii iän mukana aina vain enemmän ja on myös vaikeampi peittää ärtymystä. Vihainen vanha nainen ei ole mikään uhanalainen laji, lisää tulee koko ajan.
MINUA ÄRSYTTÄÄ
- nähdä ruuhkajunassa tai -bussissa matkustajan pitävän laukkuaan penkillä ikään kuin sillekin olisi ostettu lippu. Tuskin vaan.

- jos asiakaspalvelutehtävissä loukutetaan purukumia. Vastenmielistä ja huonoa käytöstä.

- metelöiminen, tömistely ja viheltely elokuvissa eli ei kannata mennä katsomaan elokuvia, joista nuoriso on kiinnostunut. Ei niitä kannata muutenkaan mennä katsomaan.



- se, että jostakin kirjasta/kirjailijasta tulee muoti-ilmiö ja kaikkien on sanottava lukevansa "rakastetun" kirjailijan teoksia ja odottavansa herkeämättä uutta teosta, jollainen taatusti tulee säännöllisesti. Paolo Coelho on yksi tällainen ällötys minulle. En voi ajatellakaan lukevani, kuvottaa. Vähän tylyä Paoloa kohtaan, josta en tiedä yhtään mitään. Mutta näin se menee, liika on liikaa. Sen sijaan luin halukkaasti Pauli Kohelon parodian Ohessa tilinumeroni. Se oli erinomaista vastapainoa tälle julkisuusmyllylle, jonka ensisijaisena tarkoituksena on tahkota rahaa sillä, että me olemme sopuleita. Sofi Oksanen on minulla edelleen karteltavien joukossa, koska hänestä puhutaan liikaa. Palkinto palkinnon perään pitäisi vakuuttaa minutkin, mutta kun ei vain sovi.

- se, että julkisessa liikenteessä matkustaessaan joutuu näkemään jatkuvaa kännykän/iPodin näpelöintiä ja kuulemaan hävettävän aivottomia yksityisiä puhelinkeskusteluja tai kammottavaa dunkkumusiikkia suoraan kanssamatkustajan pääluiden läpi. Minun ylellinen vanhusvalintani on se, etten ole tavoitettavissa 24/7, jos sitä nyt kukaan yrittäisikään. Näpsäytän puhelimen päälle, jos on tarve soittaa ja sitä ei ole joka päivä. En suinkaan tarkoita, että muiden pitäisi olla kuin minä, mieluummin ei, jotta asiat hoituvat.

Kaksi salaattia

Kevät on tullut ja siitä seuraa, että kaupoissa on tarjolla vihanneksia, jotka on tuotu paljon lämpimämmistä maista. Aina pitää ennakoida seuraavaa sesonkia, juhannuksena pitää olla mansikoita ja uusia perunoita, vaikka niiden aika on vasta heinäkuussa. Kevät on joka tapauksessa hyvä asia, koska kesä on vielä parempi ja se on "ehjänä" edessä, mutta lähellä. Keväällä minä aktivoidun suunnittelemaan tekemisiä, en toki tekemään, ja keväällä haluaa syödä vihreää, kevyttä, raikasta.
Toisessa kuvassa on se tavallinen mozzarella-tomaattisalaatti, johon tarvitaan mausteeksi oliiviöljyä, tuoretta basilikaa, mustapippuria ja minä lisäsin sitruunalla maustettua sormisuolaa.

Risonisalaatissa on paljon aineita, koska se on pääruoka.

vihreää parsaa puntti (tarjouksessa halvempaa kuin parsakaali)
puolikas kukkakaali
1 dl maissia
1 dl herneitä
romainesalaattia muutama lehti revittynä
2 salaattisipulia silputtuna
100g lohkottuja herkkusieniä, paistetaan voissa, maustetaan soijalla ja valkopippurilla
2 dl risonia kasvisliemessä keitettynä, jäähdytettynä
2-3 keitettyä munaa lohkoina
muutama siivu ilmakuivattua kinkkua (veretseisauttavan edullinen tarjous)
tuoretta basilikaa

Kasvikset keitetään mikä mitenkin oikeaoppisesti, pätkitään ja pienitään sopivasti ja jäähdytetään. Ainekset sekoitellaan, munalohkot ja kinkkuhörhelöt päällimmäisiksi.
Kastikkeeksi sopii esimerkiksi italialainen salaattikastike (vettä, öljyä ja maustepussin sisältö).
Salaatti saa vetäytyä jääkaapissa kastikkeineen. Hyvää ciabattaa/maalaisleipää/patonkia lisäksi.