Ernest Hemingway pyrki tiiviiseen ilmaisuun - löysät pois - ja hän lienee sanonut, että hyvään romaaniin riittää kuusi sanaa ja kirjoitti itse malliksi seuraavan romaanin, jonka hän myös arvioi parhaimmakseen. "For sale: baby shoes, never worn". Ja siinähän on todella kaikki , syvältä riipaiseva, useammankin elämän kattava tarina. Miksi niitä vauvankenkiä ei koskaan käytetty, mitä hänelle tapahtui, syntyikö hän koskaan, millaisena hän syntyi jne.? Ruotsalaisella kuuden sanan elämänkohtaloiden nettisivustolla on myös syvällisyydessään vavahduttava esimerkki: "Behöver min tjocka hud, saknar ryggrad". Millä lailla selkärangaton päähenkilö, mikä on se heikkous tai pahe, johon me muut reagoimme niin että, että jäädäkseen henkiin hän on kasvattanut paksun nahkansa.
Minä olen alkanut kehitellä suomenkielisiä kompaktiromaaneja genreittäin: "Anteeksi, en muuttunut, mutta olen muuttanut" on tietysti parisuhderomaani, sitkeä, pitkä avioliitto, josta oli lähdettävä. "Nuku vaan, aamua ei tule koskaan" on jännitysromaani, rakkaudennälkäinen tulee huijatuksi ja tapetuksi omaisuutensa takia. "Siinäkö se!?" ei ole ollenkaan romaani vaan lyhyt pornografinen novelli.
Kuvataiteen puolella niukan, pelkistetyn mutta monikerroksisen ilmaisun mestari on mielestäni Edward Hopper, jonka kaikista yksityiskohdista riisutut taulut ilmeettöminen city-eläjineen tekevät lähtemättömän vaikutuksen. Keitä ovat nämä iättömät, ajattomat, mutta kuitenkin niin amerikkalaiset ja 50-lukuiset mainoksien ja elokuvien hahmot? Mikä on heidän tarinansa, sillä tarina heillä on.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti