Ruokaa ja kauppareissuja

Tein tänään kaalilaatikkoa - kaalia, jauhelihaa, sipulia, kokonaista ohraa ja mausteita - ja ajattelin taas kerran miten maukkaita ja kuitenkin yksinkertaisia vanhanaikaiset kotiruoat ovat. Se, mitä minun lapsuudessani syötiin, oli todella vaatimatonta tämän ajan tarjontaan verrattuna, mutta sieltä lapsuudesta ne parhaat makumuistot ovat peräisin.

Tuoreita kasviksia ei talvisin saanut, pakasteita ei ollut eikä tietenkään eineksiä, mausteita oli vähän. Meillä ja muilla syötiin perunoita ja kastiketta, keittoa, puuroa ja velliä, ruisleipää, pullaa leivottiin myös usein. Kerran meillä oli kesäpossu, Emma, jolle nyhdin vesiheinää ja kannoin perunankuoria koko kesän. Minulle valkeni todella myöhään, että me lopuksi syömme Emman ja teemme jopa saippuaa hänen rasvastaan. Kun mies pyssynsä kanssa tuli meille, lähdin minä kotoa. Juoksin metsäpolkuja niin pitkälle kuin jaksoin, nojasin hengenahdistuksessa puunrunkoon kädet korvilla etten kuulisi sitä laukausta ja tulin kotiin vasta tuntien päästä. Emma-rukka oli kaltattu ja paloiteltu, veri otettu talteen. Isä oli äkäinen, kaiketi siksi, että minä ja muutkin paruimme sikaa, jonka osana oli joka tapauksessa joutua ruoaksi. Minä en niitä sikaruokia syönyt, en edes jouluna ollut leppynyt vaan vedet kiertyivät silmiin ja alahuuli alkoi väpättää, kun kinkku tuotiin pöytään.

Läskisoosia, lihakeittoa, hernekeittoa, silakkalaatikkoa, maksalaatikkoa, makaronilaatikkoa, lihapullia, ruskeaa kastiketta, kesällä valkokastiketta, jossa paljon munahakkelusta ja ruohosipulisilppua. Keitettyjä perunoita, paistettuja perunoita, muusia, ihanaa kuohkeaa muusia, jossa oli voisilmä keskellä. Hyvä ystävä oli karjalaisen siirtolaisperheen tytär ja ruoka heillä oli jännittävästi erilaista, tuoksuikin erilaiselle. He kypsensivät lähes kaiken leivinuunissa, meillä ruoka valmistui hellalla. Jostain syystä on mieleeni jäänyt miten heillä pullat voideltiin kahvilla, meillä munalla. Meillä pulla oli pitkoa, heillä ranskanleivän näköistä juntaksi nimitettyä.
Kauppareissu taittui ison osan vuodesta pyörällä, pahimmilla pakkasilla kävellen, eikä kaupassa käyty joka päivä. Maito ostettiin suoraan perheeltä, joka oli takausvaikeuksissa menettänyt tilansa toisessa pitäjässä ja viljeli nyt pientä ränsistynyttä vuokratilaa ja heillä oli yksi lehmä. He elivät hiljaisesti erillään kaikista ja kaikesta. Maito oli vielä lämmintä, kun kipaisin sen hakemaan, myöhemmin nousi pintaan paksu kerma.

Kauppoja oli kylän keskustassa muutama, aatteen vaatimat osuusliikkeet ja pari yksityistä. Kaikki tavara ostettiin tiskin yli pyytämällä yksi kerrallaan, siksi piti olla muistilappu. Yhtä asiakasta palveltiin kerrallaan, muut jonottivat, seurustelivat ja tarkkailivat toisten ostoksia, joista saattoi päätellä paljon ostajan kuulumisista. Tavaraa oli valmiissa pakkauksissa vähän. Minua kiehtoivat erityisesti kaikenlaiset mittaamiset ja leikkaamiset, pienet ja isot äyskärit ja punnitsemiset. Ostos toiselle vaakatasolle, toiselle punnuksia kunnes oli haluttu määrä ja vaa´an puolet tasoissa. Voita kaavittiin puisella lastalla ja käärittiin- tietysti voipaperiin! Hiivaa leikattiin näppärästi langalla. Kahvi jauhettiin ostettaessa, ja siitä levisi kauppaan suloinen tuoksu. Kaupassa oli yleensä kaksi puolta, liha- ja maitopuoli ja sekatavarapuoli, heiluriovi välissä, ja myyjä puikkelehti puolelta toiselle tarpeen mukaan. Sekatavarapuolella oli muutakin kuin ruoka-aineita, esimerkiksi ompelutarpeita, rullalankaa, rusettinauhaa, nappeja, kantti- ja sukkanauhaa, sillä kodeissa tehtiin paljon käsitöitä. Ompelutarpeita voi ostaa myös kulkukauppiaalta, jolla oli ihmeellinen monilokeroinen puusta tehty laatikosto remmissä olallaan. Hän käveli talosta taloon. Tämä nuori mies oli vammainen, puhui erittäin epäselvästi honottaen, kuola valuen. Äiti osti häneltä joka kerran jotakin.
Minä pääsin välillä äidin mukana kauppaan. Istuin takatelineellä jalat levällään etteivät jää takarenkaan pinnojen väliin ja varoin aina etteivät sormet jää satulan jousien väliin, kun äiti polki taakkoineen kuoppaista tietä. Joskus sain lakritsipatukan tai tikkukaramellin, useimmiten silloin kun jäin yksin kotiin. Minäkin kävin äidin asialla kaupassa. Kesäisin matka kesti ikuisuuden, piti hakea kaveri seuraksi ja sitten tongittiin kaikki ojat ja pientareet, etsittiin kukkia, jäätiin juttelemaan, uittamaan lehtiä ja tikkuja ojassa, seurattiin koiran tekemisiä jossain pihassa, mentiin piiloon vastaantulijoita ja peloteltiin heitä ääntelemällä. Kukkarotemppu en uskaltanut koskaan tehdä. Sidotaan ohut naru tyhjään kukkaroon, joka asetetaan näkyvälle paikalle tien oheen, peitellään naru hiekalla - tiethän olivat hiekkateitä - ja jäädään pensaisiin odottamaan ja kun joku pahaa-aavistamaton kumartuu ottamaan kukkaron, nykäistään narusta ja sännätään karkuun, vahingoniloinen nauru vain raikuu. Kiva jekku.

Vanha, yksinäinen mies piti pientä leipomoa kotonaan, ja hänen possumunkkinsa olivat taivaallisia. Hän toimitti leipomukset kauppaan isossa puulaatikossa pyöränsä takatelineellä ja kun hän polki kodin ohi, tiedettiin että pian olisi kaupassa tuoretta leipää. Kerran minut lähetettiin kauppaan ostamaan kymmenen munkkia. Paksu kaupantäti sanoi, että munkit olivat jo loppu, ei ollut kuin lentejä. Minä sanoin sitten ottavani kymmenen lentiä, ja sepä vasta herätti hilpeyttä kaikissa kaupassa olijoissa, lihava kaupantäti hytkyi ja tytisi naurusta kädet puuskassa mahan päällä. Minä en enää koskaan mennyt siihen kauppaan kun minulle selvisi, että minä ääliö olin pyytänyt kymmenen pullapitkoa!