Kinkku,

ei pääsiäiskinkku, vaan täysin epäajankohtaisesti joulukinkku. Se liittyy välillisesti, mutta oleellisesti ja unohtumattomasti kokemaani painajaiseen. Siis tämä on opettavainen tarina, joka perustuu tositapahtumaan, joka käy mielessäni aina silloin tällöin miettiessäni ihmisen - tässä tapauksessa minun - täydellistä järjenpuutetta yllättävässä tilanteessa.

Lähes neljäkymmentä vuotta sitten pieni 3-henkinen perheeni asui kerrostalossa lähiössä. Elettiin joulunaluspäiviä ja isäni tuli käymään. Miehet kahvittelivat ja paransivat maailmaa olohuoneessa ja vauva kölli tyytyväisenä viltillään ja osallistui jokeltelullaan keskusteluun. Minä päätin pujahtaa alakerran kylmiöön hakemaan joulukinkun lämpenemään huoneenlämpöiseksi ennen yönkestävää paistorituaalia. Meillä oli 8 kg:n kinkku, meillä kahdella, kolmashan oli vielä imeväinen ja hampaaton. Avaimet naulasta, hissillä alas, kellarikäytävää kylmiön ovelle, ovi avaimella auki, sitten viileää käytävää meidän komerollemme. Komerot olivat lukollisia ja verkko-ovisia ja niissä näkyi mehupulloja ja hillopurkkeja, perunasäkkejä, porkkanapusseja ja lähestyvän joulun vuoksi niitä kinkkuja ja liinalla peitettyjä taikinakulhoja. Piparkakku- vai voitaikinaa? Asunnoissa jääkaapit alkoivat olla täynnä. Vielä verkko-ovi auki ja sain kylmän kinkun kainalooni.

Kun tulin kylmiön metalliselle ulko-ovelle, en saanutkaan ovea auki. Työnsin kaikin voimin ja samanaikaisesti pääni kelautui takaisin siihen hetkeen, kun olin astunut sisään kylmiöön ja ovi paukahtanut takanani äänekkäästi kiinni. Siis se oli lukossa, mutta sisäpuolella ei ollut avaimenreikää eikä mitään, millä lukkoa vääntää. Silloin paniikki huuhtoutui ylitseni ja ajantaju ja järki sen mukana katosivat. Laskin kinkun lattialle, aloin takoa ovea, tömistelin paikallani, juoksin päin ovea,turhaan, nyyhkin ja uikutin, aivot työskentelivät ihan omia aikojaan ja aivan epäloogisesti.

En ollut sanonut lähteväni kinkkua hakemaan, siis he eivät ymmärtäisi mihin olin haihtunut. Paleltuisinko kuoliaaksi, tulisiko kukaan muu kylmiöön lähiaikoina, pitäisikö minun syödä raakaa kinkkua selviytyäkseni hengissä?Muistin uutisen siivoojasta, joka oli jäänyt päiväkausiksi epäkunnossa olevaan hissiin, jota kukaan ei ilmoittanut vialliseksi, koska lähellä oli toimiva hissi. Nainen oli juonut omaa virtsaansa. Minulle tuli välittömästi hirveä hätä. Pitäisikö pissata kylmiön nurkkaan? Kauhea haju kun löytäisivät minut. Häpeä, häpeä. Vielä kammottavampi häpeä, jos tulee isompikin tarve."Kadonnut nainen kylmiössä, uloste saastuttanut asukkaiden elintarvikkeet". Sitten pamahti päähäni lukemani novelli. Mies eksyi johonkin luolastoon ja koki kaikki helvetin kauhut päässään etsiessään ulospääsyä. Kun hän lopulta horjui ulos ihmisten ilmoille, osoittautui, että hän oli ollut eksyksissä vain vähän aikaa, mutta kauhuelämysten takia hänen tukkansa oli tullut vitivalkoiseksi. Apua, onko minunkin tukkani väri haihtumassa ja olen ikivanha ihmisraunio, jos minut joskus löydetään! Minä tein mielessäni kaikenlaisia parannuslupauksia ja katumusharjoituksia ja samalla pöykköilin ovea vasten ja väänsin itkua. Siinä sekoillessani tulin myös vetäneeksi kahvasta ja ovihan aukesi sisäänpäin, siis ei kylmiöön voi jäädä vangiksi. Saman tien tajusin oman täydellisen hölmöyteni ja järjettömän käytöksen.

Kun avasin kotioven, vastaan tulvahti kahvin tuoksu ja olohuoneesta kantautuvasta rupattelusta huomasin, että aihe oli sama kuin lähtiessäni. En sanonut mitään tapahtuneesta, en tietenkään, kyllähän minunkin järkeni jossain oloissa toimii. Vilkaisin kelloon, olin ollut asialla suunnilleen vartin. Vilkaisin peiliin. Ihan samanvärinen tukka kuin ennenkin.

Mikä sitten on edellä kerrotun opetus? Se, että osa meistä oppii hitaasti jos ollenkaan. Minulta puuttuu edelleen kyky toimia järkevästi äkillisen, odottamattoman paineen alla. Paniikki iskee, mielikuvitus laukkaa holtittomasti, toimintakyky lamaantuu ja tunteet ottavat ylivallan. Minusta ei olisi työskentelemään teho-osastolla, poliisi- tai pelastuslaitoksella, mutta sen minä olen niin omaksi kuin kanssaihmisten onneksi tiennyt aina.

Se kinkku oli muuten paras mitä meillä on koskaan ollut.