Raparperiviekoitus

Tässä on nopea ja helppotekoinen jälkiruoka, jos kaksi ehtoa täyttyy eli on valmiina a. raparperikompottia (sitä, jota olen käyttänyt kolmessa edellisessä postauksessa) ja b. kinuskimönjää, jota syntyy keittämällä makeutettua maitotiivistetölkkiä (sweetened condensed milk). Tölkkejä voi keittää varastoon (375:n gramman tölkkiä keittelin lempeästi tunnin ja vartin). Avaamattomat tölkit (niin keitetyt kuin keittämättömät) säilyvät elleivät ikuisesti niin ainakin hyvin kauan.
Jos ehdot a ja b täyttyvät, tarvitaan lisäksi maustamatonta turkkilaista jogurttia ja krouvisti murskattuja digestive-keksejä. Annoslaseihin makeaa ja makeuttamatonta vuorotellen kerroksittain ja sillä tavalla syntyy ihanan raikkaankirpeänmakea makuelämys, ei liian ätläkkä, mutta sen verran tuhti, että tietää sanomattakin, ettei sellaista saa joka päivä syödä, vain silloin kun haluaa hemmotella seurueensa arjen yläpuolelle.

Vielä yksi raparperivinkki ennen kuin menevät kirjan kannet kiinni.
Klassillisen Brita-tortun/party-tortun/ kutsukakun täytteenä voi käyttää - kuinkas muuten - raparperikompottia ja sen päälle kerros maustamatonta crème fraîchea. Brita-tortussahan on ohuen taikinapohjan päällä marenkikerros. Pohja puolitetaan, täytettä toiselle puolikkaalle ja
toinen päälle. Raparperikompotin voi korvata lemon curdilla.
Useimmiten Brita-tortun täytteenä on kermavaahtoa ja tuoreita marjoja - mansikoita/ vadelmia /punaisia viinimarjoja ja silloin se on kesäkakkujen kuningatar ellei kauneuskilpailusta ole kysymys.

Raparperihyve

Minun ajatusmaailmani ei tietoisesti työstä raparperia. Välillä ajattelen muutakin ja useimmiten en sitten yhtään mitään. Nyt vain tuntuu putkahtavan raparperiteemaa eikä tämä ole edes viimeinen.
Raparperihyve on muunnos edellisestä reseptistä eli se rakentuu uunissa haudutetun raparperikompotin käyttöön. Siis kompotti on valmiina. Uunivuoan pohja laitetaan peittoon parilla kerroksella digestivekeksejä palasteltuina ja sitten kerros kompottia (levittyy lämpimänä parhaiten) ja päällimmäiseksi tulee marenki. Minun 20 cm kertaa 15 cm vuoassani marenkiin tarvittiin 2 valkuaista hyvin vaahdotettuna + 1 dl sokeria ja ½ dl mantelirouhetta. Parisataa-asteisessa uunissa niin kauan, että pinta on maitokahvin värinen. Kuten kuvasta näkyy, marengista tuli pannukakun näköistä, vaikka yritin nostella siihen oikeaoppisesti taiteellisia huippuja.. Ne valahtivat jääräpäisesti alas samantien.
Tämä syödään haaleana vaniljakastikkeen kera. Annoksen olisi syytä olla sellainen, että se menee kerralla, sillä marenki ei kestä jääkaappisäilytystä. Siitä tulee siellä ikävän näköinen nahistunut nahka, marenkivanhus.

Pappilan apupata

Työelämä häiritsee edelleen harrastuksiani niin, että lukuelämykset ovat olleet pitkään ahdingossa. Tähän tilanteeseen oli oikein sopiva niin koostumukseltaan kuin sisällöltään Hannu Väisäsen Apupata (Otava 2011). Hänen elämäkerrallinen trilogiansa oli nautittavaa luettavaa - erityisesti ensimmäinen lapsuutta käsittelevä osa - joten kielenkäyttö ja siihen perustuva huumori oli tuttua ja ennakko-odotukset palkittiin. Apupadan teki minulle nyt erityisen sopivaksi se, että se koostuu korkeintaan 2-3 sivun irrallisista teksteistä, joiden teemana on hänen elämänsä entisessä ja entisöidyssä pappilassa pienessä ranskalaisessa kylässä. Tekstit ovat aiemmin ilmestyneet kolumneina - siitä mitta - joita minun ei ole ollut mahdollista lukea. Jokainen teksti sisältää arkista elämää tavallisten, mutta omaperäisten ihmisten keskellä ja niihin liittyy havaintoja, kielikuvia ja ilmaisuja, jotka antavat ajattelemisen aihetta. Väisäsen huumori on osuvien sanojen valinnassa ja siinä, miten hän on se muualta tullut, jonka elämää seurataan uteliaasti, mutta joka kuitenkin hyväksytään täysin kyläläiseksi siinä missä muutkin. Ja miksi ei hyväksyttäisi, kansainvälistä kuuluisuutta saavuttanut menestyvä taiteilija ja kulttuuripersoona. Mutta tarinoiden viehätys onkin siinä, ettei Väisänen milloinkaan korosta näitä piirteitään, vaan on vankasti kiinni pienimuotoisessa arjessa ja havainnoi lempeän huvittuneesti ranskalaista elämänmenoa omaperäisten kyläläisten kautta.
Kirjaa voi illalla väsyneenä lukea pari lukua, sitten pientä pohdiskelua eikä unta tarvitse odotella. Juonellista kirjaa en voisi lukea tällä vauhdilla, huonon jättäisin kesken ja hyvän haluaisin lukea isompina annoksina.

Raparperimuruseni

Tämä äkkiseltään talkkunakuorrutteisen näköinen jälkiruoka on totisesti ulkonäköään miellyttävämpi tuttavuus. Näinhän on asian laita usein ihmistenkin kanssa. Tämä on jatkoa raparperiteemalle.
Puolisen kiloa raparperia pilkotaan uunivuoan pohjalle ja päälle sirotellaan puolentoista desin verran sokeria, osa voi olla vaikka fariini- tai ruokosokeria. Makua antamaan voi lisätä vaniljasokeria tai sitruunankuoriraastetta tai inkivääriä tai manteliliköörilurauksen.Vuoka pannaan 175-200 asteiseen uuniin hautumaan noin tunniksi ja siinä ajassa raparperit pehmenevät mössöksi, sokeri sulaa ja imeytyy raparperimassaan, joka voi olla kuumana melko vetistäkin, ei haittaa.
Päälle ripotellaan murutaikina, jossa on
75 g voita
1 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl manteleita karkeana rouheena
ja paistetaan 200 asteessa noin puoli tuntia. Nautitaan haaleanlämpimänä vaniljakastikkeen tai puolisulan vaniljajäätelön kera.
Tämän murutaikinan alla voi raparperin tilalla olla hapokkaista omenoista haudutettu hilloke.