Aino ja Ainot

Tässä ovat minun uudet tossuni, elämäni ensimmäiset Aino-tossut.Reinot ja Ainot ovat olleet olemassa koko elinikäni ja paljon kauemminkin. Minulla niihin liittyy muistoja varhaislapsuudesta. Olin jo ehtinyt unohtaa tossut, mutta kun ne kokivat uuden tulemisen, tiesin että jonakin päivänä minäkin haluan sellaiset. Malleja ja värejä on monta, ballerinatkin voisivat olla ihan mukavat kotikengät kerrostalossa kun on lämpimät lattiat eikä ole tarvetta kipaista postilaatikolle. Mutta ihan tunnesyistä minä halusin  klassilliset Ainot, uudelle ajalle myönnytyksenä punainen väri alkuperäisen ruskean asemesta.

Selkeä, hyvä muisto lapsuudesta on naapurin täti, jolla oli kotipiirissä aina Aino-tossut ja ruudullinen esiliina.Ainoissaan hän kipitti puuliiteriin, kaivolle ja postilaatikolle, istahti välillä pihakeinuun kun paikalle osui juttuseuraa.Tädin nimikin oli Aino ja minä tietysti pienessä maailmassani pidin itsestään selvänä, että tossut oli nimetty hänen mukaansa ihan niin kuin luulin, että Hanna-tädin kakut olivat koko valtakunnassa saaneet nimensä oman tätini kunniaksi. Naapurin Aino oli todella mukava täti, puhelias ja ystävällinen, mutta tarvittaessa tomera, ison poikalauman äiti kun oli. Hän piti jöötä  kaikille muksuille.

Naapurin tädit, joista suurin osa oli kotosalla, olivat lapsille tärkeitä aikuisia, joita tervehdittiin niiata niksauttamalla ja joita toteltiin, jos heillä oli huomauttamista. Aivan mahdoton on ajatus, että heille olisi sanottu vastaan saatika nimitelty ja haistateltu. Sellaiseen eivät syyllistyneet isotkaan pojat, niin rumasti ei kerta kaikkiaan käyttäydytty päin naamaa, vaikka nimettöminä ja pimeyden turvin saatettiin tehdä koiruuksia omenavarkauksista ja asiattomista ovien  koputteluista alkaen.

Silloinen elämäntapa loi lapsille turvallisuutta. Jos kotona ei jostain syystä ollut ketään, tiesi että apu löytyy naapurista oli ongelma mikä tahansa.Kyllä silloinkin varoiteltiin tuntemattomista aikuisista, ei pidä ottaa vastaan mitään tarjottua eikä missään tapauksessa lähteä matkaan, mutta emme me koskaan tavanneet sellaisia epäilyttäviä aikuisia. Muistan, että me kulmakunnan lapset pohdimme paljon namusetä-ilmiötä - miksi ihmeessä joku setä haluaa siepata lapsen, lapsethan ovat vaivaksi. Ilmeisesti meitä oli kunnolla varoiteltu aiheesta. Joidenkin kodeissa oli sellainenkin kasvatusmetodi, että uhattiin antaa tottelematon lapsi mustalaisille, eikä sekään uhkailu oikein kestänyt lähempää tarkastelua edes lapsen aivoilla.Mitä ihmettä ne mustalaiset ylimääräisillä lapsilla tekisivät kun heillä muutenkin oli toimeentulovaikeuksia kiertelevän elämäntapansa vuoksi.