sunnuntaina, marraskuuta 01, 2009

Paras pannari

Hakuohjelma antaa noin 24000 osumaa "maailman parhaalle pannukakulle". Se kertoo paitsi hakuohjelman kattavuudesta myös siitä, että pannukakku herättää mielihyvän tunteita. Maailman paras on useimmiten oman äidin valmistama. Resepteissä ei ole suuria eroavaisuuksia, mutta maailman paras ei ole mikään silava- tai sienipannukakku, vaan makea pannukakku, joka kaiketi syödään oman äidin keittämän maailman parhaan hillon kera.
Minulle tarjottiin äskettäin netin perusreseptistä tuotekehiteltyä versiota, joka on todella hyvä, maistuu vauvasta vaariin. Se on ruisjauhojen ansiosta ruokaisan ja täyteläisen makuinen. Sokeri ja voi tekevät siitä herkun, jonka voi tarjota paitsi lämpimänä jälkiruokana myös jäähtyneenä, jolloin se käy kahvileivästä. Piparkakkumuotilla voi ottaa vaikkapa sydämiä tai tähtiä pannarista. Jos niiden päälle turauttaa kermavaahtoa ja lusikallisen hyvää hilloa, on tuloksena näyttävä, maistuva leivos.

2½ dl vehnäjauhoja
2½ dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1½ dl sokeria
1 tl suolaa
Nämä kuivat aineet vatkataan litraan maitoa ja vielä lisätään
2 munaa
100 g voita sulatettuna

Taikina kaadetaan leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle ja paistetaan 225-asteisessa uunissa noin puoli tuntia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti