Cakepops

ja cookiepops ovat minulle uusia tuttavuuksia, ovat toki saattaneet olla olemassa aikojen alusta. Minä olen blogeja seuraamalla päivittänyt tietoni siitä, mikä on in ja mikä out ruoka- ja leivontamaailmassa. En välttämättä itse tee mitään vain siksi, että se on ajan suuntaus. Olen aina tiennyt olevani sukua marlboro-miehelle eli olen oman tieni kulkija. Nyt kuitenkin tuntui siltä, että popsit olivat juuri sitä mitä tarvittiin kun Mummin Nuppu sai nimen ja oli lupa mässäillä vaaleanpunaisella. Kaiken lisäksi ohjeen mukaan helppoja valmistaa. Hah ja pyh. Vähänpä aavistin mihin miinaan astuin. Sen, joka haluaa tietää miten näitä ei pidä tehdä, sopii jatkaa lukemista.

Nämä ovat cakepopseja, koska ne tehdään kakunmuruista. Meillä syödään kaikki viimeiseen muruun, joten ensin leivoin kakun ( munia, sokeria, vehnäjauhoja + leivinjauhetta, voisulaa) ja kun se oli jäähtynyt murustelin sen. Ei ongelmia. Jotta popseja voisi pyöritellä, tarvitaan jotain sitomaan muruset massaksi ja se jokin oli lemon curd. Sitruunatahna on osoittautunut niin monikäyttöiseksi ja tuikitarpeelliseksi, että ihmettelen miten elin yli puolivuosisataa tietämättä siitä mitään! Sen verran curdia lisätään, että massasta saa pyöriteltyä palloja. Pyörittelemiseen on kaikenlaisia välineitäkin - pallorautoja - mutta käy se käsinkin ja käsi oppii tekemään tasakokoisia palloja. Maultaan raikkaita, ei liian makeita. Ei ongelmia. Pallot kastetaan sulatettuun suklaaseen ja koristellaan erilaisilla koristerakeilla. Tuo on lyhyt versio. Toteutus vei puolipäivää ja hermot.
Pallojen kastamiseen tarvitaan kättä pitempää (vai tarvitaanko kun kokemuksesta viisastuneena ajattelen?). Jos palloon työntää haarukan, sen kanssa olisi teoriassa helppo hoitaa suklaasukellus, mutta käytännössä pallo halkeaa. Otin seuraavaksi hammastikun, mutta se on liian heiveröinen, palloa ei saa käänneltyä suklaassa tai se peräti molskahtaa tikusta suklaakulhoon. Pysyäkseni turhamaisuuttani pastelliväreissä käytin valkosuklaata ja se on sulatettuna paljon tönkimpää kuin tavallinen suklaa. Pallot pitää nostaa valumaan, mutta minne . Tarvittaisiin jonkinlainen harvahko ritilä reunallisen pellin tai tarjottimen päälle, jotta valumat saavat valua, ja pallotehtaan tuotantolinja toimia tehokkaasti. Hammastikkujen asemesta olisi tarvittu tikkaritikkuja, pallo kestää sen työntämisen hajoamatta ja tikun voi sementoida suklaalla ja tehdä upotuksen, kun tikku on kuivunut kiinni. Mutta ei minun asuinympäristössäni mitään tikkuja myydä. Sain sitten sellaisen aivotoiminnan sykäyksen, että laitoin pallot kovettumaan pakastimeen ennen kuorrutusta, jotta suklaa jähmettyisi nopeammin eikä ritilän puuttuminen sabotoisi koko urakkaa. Suklaa todella jähmettyi vauhdilla, joten strösselit oli saatava pintaan vielä vauhdikkaammin. Jouduin pudottamaan pallon strösselikuppiin, jotta sain sille siistin pohjan, jolla seisoa ja äkkiä ripottelin lisää sivuille ja päälle. Meno oli kuin Chaplinilla liukuhihnalla mykkäfilmissä. Strösseleiden menekki oli huikea. Hankkimani neljän vaaleanpunaisen lajin purkki tyhjeni hetkessä ja jouduin jatkamaan täysin hempeään tunnelmaan sopimattomilla rotanmyrkynturkooseilla ja kakanruskeilla, joita löytyi vanhoista varastoista. Pallot painoivat kuin sementtimöhkäleet, joilla mafiamiehet upottavat poliisille vasikoineet ja syödessä strösselipaljous tuntui suussa sepeliltä ja soralta. Seuraavalla kerralla, jos sellainen tulee, hankin tikut vaikka kirveensilmästä ja teen myös pienempiä palloja, jotka kuorrutan tummalla suklaalla ja koristelen ranskanpastillimurskeella, siinä on sopivasti makuakin. Eleganttiakin, vai mitä?