Ilonaiheet

Kiitos Anne, sinä hersyvä, iloinen huumorinkukkanen, että vihjaisit minulle aiheesta, josta kiinnostuin heti. Pitäisi listata 10 asiaa, jotka tuottavat iloa. Tulin juuri reissulta enkä ole kokkaillut mitään, en lukenut mitään mainittavaa ja oli jo huono omatunto blogin vuoksi. Blogi on ihan mukava harrastus ja ryhdistää minun elämääni kun yritän kirjoittaa säännöllisesti. Kuvien ottaminen vähän ahdistaa kun en osaa enkä opi, mutta kaiken kaikkiaan blogin mukana olen olen löytänyt toisten blogeja ja päässyt osalliseksi blogikaveruus-ilmiöstä eli tässä on jo ensimmäinen onnellistuttaja, vaikka ei olekaan mikään Number One tässä elämässä mutta mahtuu kymmenen kärkeen.
Tässä elämän ehtoopuolella ajatus joutuu sivuamaan vanhenemisen lieveilmiöitä. Vanhuksen elämän suurimpia nautintoja ovat kuulema toimiva rakko ja suoli. Vielä en ole niin pitkällä, mutta kuitenkin niin pitkällä, että ymmärrän nauttia kohtalaisesta terveydestä. Aistit, järki, muisti ja liikuntakyky ovat kaikki tärkeitä osatekijöitä elämän nautinnoissa, mitenkään väheksymättä niiden elämäniloa, joilla näissä on jotain vajausta.
Lapsenlapset, elämän jälkiruoka, jota olen päässyt nauttimaan, täytyy mainita seuraavaksi. Elämänkokemusta ja järkeä on tullut sen verran lisää ja pahimmat kiireet laantuneet niin, että todella osaan arvostaa sitä, että saan olla lenkkinä sukupolvien ketjussa ja näen, että lapsenlapseni ovat elämäntyöni ja tarkoitukseni, jotain minusta jää tähän maailmaan. Palasin juuri tutustumasta 2 kk:n ikäiseen pikkutyttöön, josta lyhyen elämänsä aikana on jo tullut tietoinen ja läsnäoleva. Hän hymyilee, nauraa ääneen ja ääntelee, kun puhun hänelle! Eikö se ole onnea? Vuodet hurahtivat ohi, kun omat lapset olivat pieniä, mutta nyt kun ei ole samaa kasvatusvastuuta ja arjen pyöritystä, on aikaa ajatella näitä lapsia ja nähdä heidät sellaisina kuin ovat. Oman elämän rajallisuuden tajuaminen auttaa olemaan kiinni tässä päivässä ilman mitään "sitten kun"-ilmiötä. Aina ei tarvitse herätä kuuden aikoihin, mutta on aivan ihanaa herätä mihin aikaan tahansa siihen, että pieni unenlämpöinen pikkuihminen tassuttelee sängyn viereen ja työntää naamansa kiinni omaani ja kysyy nukunko vielä, kömpii mummin ja ukin väliin mukanaan oma tyynynsä, puolentusinaa unikaveria, kirja ja Muuta Tärkeää. Siinä me makoilemme ja supatamme hauskoja juttuja, kolme lapsellista, ja vietämme laatuaikaa, kun muu talonväki vielä nukkuu.
Minä pidän kuvataiteista ja värit merkitsevät myös paljon. Nyt kelpaa, kun on netti, voi vierailla maailman taidemuseoiden ja taiteilijoiden sivuilla ja GoogleArt päästää moniin museoihin upealle virtuaalikierrokselle. Minä haluaisin itse osata piirtää ja maalata vaan kun en osaa. Törmään tähän "halut on, mutta kyvyt puuttuvat"-tilanteeseen myös musiikin kohdalla. Kuunnella sentään osaan, joten en ihan osaton ole. Minulle on sitten jäänyt omaksi iloksi ja ajankuluksi lukeminen ja kirjoittaminen. Olen aina lukenut innokkaasti monenlaista kirjallisuutta, mutta viihteestä on mieluisin laji sellaiset kirjat, joissa ajetaan takaa ja tapetaan eli olen miesten apajilla. Ne kirjat toimivat kai paineentasaajina tällaisella olemattomalla vätysmummolla, joka ei muuten irrottele. Romanttisiin kirjoihin en koske edes hanskat kädessä. Keittokirjojen lukemisesta tulee myös hyvä mieli kuin myös kaikenlaisia mielitekoja. En minä keittotaidon oppikirjoja lue, vaan sellaisia persoonallisia erityisalojen kirjoja, joiden tekijöillä on sana hallussa. Käynnistän aina joulusesongin lukemalla joulukeittokirjoja. Myös sellaiset keittokirjat, jotka valottavat jonkun tunnetun henkilön elämää ruoan kautta ovat mielenkiintoisia. Tai perinnekeittokirjat tai tunnettujen kokkien kirjat tai kuuluisien kahviloiden resepteistä tehdyt kirjat tai mitkä tahansa keittokirjat. Eikä pelkkä teoria riitä, minä pidän valtavasti ruoanlaitosta ja leipomisesta, varsinkin jos on tiedossa keitä kestitään.
Vuodenajoilla on kaikilla hyvät ja huonot puolensa, mutta pakko tunnustaa, että minä olen sisäihminen (= oleilee mieluummin sisätiloissa kuin ulkona) ja minulle on ehkä luonnosta lukeminen merkityksellisempää kuin siellä oleilu. Siinä se tuli, häpeällinen tunnustus. Minä en pidä pakkasesta enkä kylmästä, en lumesta muuta kuin joulukoristeena, en kestä sääskiä, mäkäriä, paarmoja, hirvikärpäsiä, muurahaisia ynnä muita ötököitä enkä hautovaa hellettä.
Olen kyllä kokenut kahvit kannonnokassa istuen puolukka- ja sieniretkellä syysraikkaassa metsässä ihan nautinnolliseksi kokemukseksi, mutta kyllä minä aika olematon luontoihminen olen. On kuitenkin yksi luontoon liittyvä asia, joka minua kiehtoo ja se on kuutamo. Täysikuu on minusta maaginen. Sitä ja sen valoa voisin katsella loputtomiin ja kuulun niihin kuuhulluihin, joiden on vaikea saada unenpäästä kiinni täydenkuun aikaan.
Ystäviä minulla on vähän. Yhteyksien ylläpitäminen ei aina ole ollut yhtä vaivatonta kuin tänään, joten kun on viettänyt liikkuvaa elämää, on moni yhteydenpito ensin harventunut ja sitten lopahtanut. En ole innostunut etsimään ketään edes facebookin avulla.Voi olla kysymys omasta välinpitämättömyydestäni. Minä olen pitkälle itseriittoinen ja tarvitsen paljon omaa aikaa asioiden mietiskelyyn. Mutta ne muutamat ovat sitten niitä, joiden kanssa nauretaan vedet silmissä, sääret ristissä.
Lopuksi voisin vielä lisätä yhden ilon, joka pienenee kuin maailmanlopun pyy ja lopulta varmaan on muisto vain. Minä olen ollut suurimman osan aikuiselämästäni hajuvesifriikki. Nautin suunnattomasti tuoksuista ja iloitsin uusista löydöistä. Minulla oli hajuvesi arkeen, juhlaan ja yöhön vielä ihan omansa, en kai voinut vastata puhelimeenkaan suihkauttamatta parfyymia korvan taa, vaikka tiesin, ettei tuoksu kuulokkeesta sen pitemmälle päässyt. Vieläkin määrätyt hajuvedet palauttavat mieleeni määrätyt lomat tai matkat eli siinä harrastuksessa tuli käytännössä koettua hajumuisti. Mutta nyt en enää tunne samaa iloa hajuvesistä, vaikka niitä käytänkin päivittäin. Mutta voin olla käyttämättäkin.