Historia opettaa

Ruotsin televisio tuotti ja esitti viime syksynä 6-osaisen sarjan Historieätarna, joka oli erittäin suosittu ja johon katsojat vaativat nyt jatkoa. Minäkin pidin kovasti tästä ohjelmasta, jonka lajiksi on määritelty infotainment eli yhdistelmä informaatiota ja viihdettä. Jokaisessa jaksossa käsitellään jotakin Ruotsin historian aikakautta ruoan välityksellä. Ohjelman juontajat pukeutuvat aikakaudelle tyypillisiin vaatteisiin, asuvat ajalta peräisin olevassa asunnossa ja ennen kaikkea syövät vain ja yksinomaan kyseiselle ajalle tyypillistä ruokaa, jonka joku tunnettu keittiömestari valmistaa perehdyttyään huolellisesti vanhoihin dokumentteihin, ruokalistoihin, keittokirjoihin (Ruotsin ensimmäinen on vuodelta 1755). Näin eletään kussakin jaksossa viiden vuorokauden ajan. Vanhin ajanjakso on 1600-luku, nuorin 1970-luku. 

Sarja elävöitti minunkin historiantietojani, jotka ovat suureksi osaksi unohtunutta kirjaviisautta. Syöminen on aina elämänläheistä ja kertoo kuitenkin paljon yhteiskunnasta, elintasosta ja kulttuurista. Samoin vaatetus heijastelee hyvinkin aikaansa ja tietysti sitä mistä säädystä on kysymys. En ole tullut pohtineeksi alushousujen historiaa, mutta nyt selvisi sekin, ettei se ole pitkä, ilmankin pärjättiin. 1800-luvun alussakin miesten paita oli niin laaja ja löysä, että sen sai käärittyä jalkojen väliin jonkinlaisiksi alushousuiksi. Naisilla – aatelisilla – oli tiukka kureliivi jo 1600-luvulla ulkonäkösyistä, mutta laaja hame ja monet alushameet lämmittivät niin, ettei housuja älytty kaivata.

Ruoka tuntuu ajan kuluessa  koko ajan parantuneen, se on tuoreempaa, monipuolisempaa ja ennen kaikkea sitä on riittävästi. Eläimenruhosta käytettiin ennen aivan kaikki, menneinä vuosisatoina oli tarjolla niin mullin turpaa, kieltä, keuhkoa  kuin friteerattua kukonhelttaa ja ruokajuomana aina vaan olut, usein lämmitettynä. Ehkä se oli ravitsevaakin, mutta juontajien mielestä jatkuva kaljoittelu ja snapsien juominen viiden vuorokauden ajan piti heidät humalassa kellon ympäri ja se kävi voimille.

1970-lukua käsittelevä ohjelma innosti minua muistelemaan, sillä minähän olen elänyt sen, mutta unohtanut kuinka naurettavaa aikaa se oli: alaspäin levenevät kellohousut, korokekengät, hollannikkaat, pitkät hiukset kaikilla, jättiläismäiset silmälasit, paljon velouria, batiikkivärjättyä, kaftaaneja, otsanauhoja, paimentolaisturkkeja, kukkahuiveja ja kaikki tämä räikeissä väreissä, paljon oranssia ja ruohonvihreää ja tietysti kakanruskeasta velourista pehmovaatteita. Ja näissä vermeissä me sitten vedimme säilykkeitä, suurta herkkua. Säilykeananasta, säilykekatkarapuja, säilykelohta eli venäläistä socraa, säilykeparsaa, pulverimuusia, pulverisuklaavanukasta, pussikeittoja. Pitkäjyväinen riisi oli ilmestynyt puuroriisin rinnalle ja siitä tehtiin eksoottista jauheliharisottoa, eksotiikka tuli herne-maissi-paprikasta. Mausteeksi suolan ja pippurin lisäksi ripaus valkosipulijauhetta, tuoretta ei vielä helpolla löytänyt.Ja kaikki tupakoivat kaiken aikaa kaikkialla, kesken ateriankin, sillä se oli edistyksellisen ajan tapa ja siinä siniharmaassa savuhuurussa kasvoivat lapsetkin kasvattamatta, sillä rajojen asettaminen oli taantumuksellista.

Ja niin me koimme elävämme Uuden Uljaan Ajan Eturintamassa matkalla Lopullisen Täyttymyksen Aikaan, jolloin ihminen saisi kaiken tarvitsemansa  säilykkeenä ja pulverina.