Kirjoittamisen taustaa

Tämä blogi on ikäänkuin päiväkirja, joka on piilossa julkisella paikalla eikä vie tilaa kotona. Ei sitä kukaan lue, mutta koska sellainen teoreettinen mahdollisuus on olemassa, se asettaa minulle kuitenkin jonkinlaisia vaatimuksia sisällön ja kielen suhteen. Ymmärrän esimerkiksi olla kirjoittamatta millainen k- ja p-pää esimieheni on. Nyt tunnen tarvetta selittää olemattomille lukijoille miksi on olemassa tämä "Lisse pienenä"-teema. Vanha ihminen sortuu tieysti muistelemaan, mutta minä teen niin lapsenlapset mielessä. Heitä on sen verran, että voi puhua monikossa. Kerron lapsuudestani siinä toivossa, että se joskus antaa heille jotakin, jotakin, mikä liittyy heidän juuriinsa, jotakin elämäntavasta, joka on täysin kadonnut, kuuluu menneisyyteen, jotakin sellaista, mikä ei enää näy minussa, mutta on kuitenkin tehnyt minusta sen, mikä olen tänään. Onnellinen lapsuus on voimavara, jota ei voi koskaan ottaa pois. Sellaisen minä heillekin soisin. Mistäpä sen tietää kuinka kauan täällä saa olla tarinoimassa. Oma mummokaipuuni oli aikoinaan niin suuri, että tuntuu hyvältä kun olen saanut aikaan tekstiä, jos ja kun se jälkeläisiä joskus kiinnostaa.