Risotto ja kevät

Tein tässä yhtenä päivänä pasta primaveraa, jonka ohjeen jäljitin Pastanjauhajien pajaan. Se nimensä mukaisesti sopii kevääseen, joka on jo täällä niin pitkällä, että pieniä silmuja on kaikenlaisissa puissa ja pensaissa. Siitä pasta-aterian valmistamisesta jäi kesäkurpitsan puolikas, puoli nippua vihreää parsaa, puoli pussia babypinaattia, purjon puolikas ja kun ajatus kulkee yleensä yhdellä raiteella, päätin tehdä niistä risotto primaveraa, omaperäistä! Siinä pastassa oli herneillä iso rooli, mutta minun tunneälyni sanoi, etteivät herneet sovi. Jonkun toisen tunteet tai peräti järki sanovat jotain muuta. Risottoon halusin lisäksi pienehkön sipulin ja yhden valkosipulinkynnen ja syksyllä torilta ostettuja ihan itse pakastettuja suppilovahveroita. Kaikkea tätä (sipulit, purjo, kesäkurpitsa pienittyinä) kuullotin oliiviöljyssä ja panin sitten sivuun odottelemaan vuoroaan. Sitten tietysti tarvitsin risottoriisiä, nimenomaan risottoriisiä, sillä sitä ei voi korvata muunlaisella riisillä. Kuullottelin 3 dl riisiä oliiviöljyssä ja sitten aloin juottaa sitä pikkuhiljaa kuutioista tehdyllä sieni-kasvisliemellä. Sitä meni noin 1 litra ennen kuin koostumus oli sopiva. Kasvikset sekaan, mausteita maun mukaan, nokare voitakin ja runsaasti parmesaaniraastetta ja päälle vielä korianterisilppua. Tuoreina ostetut yrtit tuppaavat lakastumaan  muutamassa päivässä hoidostani huolimatta tai juuri siksi, joten jos jotain ostan, silppuan sitä kaikkeen mitä valmistan. Kesäksi ostan yleensä esikasvatettuja taimia, jotka saattavat elää koko kesänkin keittiön ikkunalaudalla tai parvekelaatikossa.

Valmistettaessa risotto näytti vielä raikkaan vihreälle, todella keväiselle, mutta valmiina ja varsinkin kuvassa vihreys on pois. Babypinaatin lehdet ovat kutistuneet sikiöasteelle, parsapalat haalistuneet, kesäkurpitsaviipaleet muuttuneet lähes läpinäkyviksi ja harmahtaviksi, kokonaiset sienet näyttävät ohuilta riekaleilta. Jos olisin ruokakuvaaja, kuvaisin tällaiset ruoat melko raakoina, kun värit vielä ovat tallella ja ovat nautinto silmälle. Jos todella olisin ruokakuvaaja, käyttäisin myös vippaskonsteja. Luin aihetta käsittelevän artikkelin ja siinä kerrottiin liiman, värisuihkeiden, jopa hiuslakan ynnä muiden syötäväksi kelpaamattomien "lisäaineiden" käytöstä kauniiden, ruokahalua herättävien kuvien aikaansaamiseksi. Minä tavoittelen yksinomaan makunautintoa ja siinä mielessä kuvan sotku onnistui oikein hyvin.
Yksinäinen leskenlehti karulla ja sotkuisella kasvupaikallaan. Vaan leskellä näkyy olevan seuraa.