Valokuvaamisen vaikeus2

Tämä aihe on askarruttanut minua paljon viime aikoina, siitä on tullut lähes pakkomielle. Räpsin kuvia, siirrän tietokoneelle ja yritän sitten arvostella niitä, jotta oppisin mitä olen tehnyt väärin tai jättänyt huomioimatta kuvaa ottaessani. Otetaanpa esimerkiksi vaikka tämä maaliskuun alussa otettu kuva, jonka oli tarkoitus ilmentää kevättä heleine väreineen.
No eivät ne värit sitten niin heleitä olleetkaan. Mutta mitä helskuttia?! Oikeassa ylänurkassa näkyy kuin näkyykin parvekkeella asuva joulukuusenjalka, väritykseltään kuvaan sopiva, mutta maaliskuu ja kevät! Minä en ole sitä tähän asti nähnyt, mutta kamerapa näkee kaiken. Sen verran osaan kuvia käsitellä, että voin leikellä pienemmiksi, mutta jos otan oikeasta sivusta, lähtee linnun pää - ei kiva - ja jos otan yläreunasta, lähtevät tulppaanien kukinnot - ei kiva. Nyt minä sitten huomaan pöytäliinan kuprut, mutta se on jo pientä tässä tilanteessa. Kaikesta oppii. Tästä opin sen, että kuvat pitää siirtää heti tietokoneelle ja tehdä se kriittinen tarkastelu ja ottaa sitten parempi versio. Minulla oli muutaman päivän väli ja tulppaanit olivat jo entisiä.

Tämä kuvaamisen jatkuva ajattelu käynnistyi, kun luiskahdin täydelliseen leipomisblogiin, jossa käyn piinaamassa itseäni täydellisten kuvien katselulla. Siellä harhaillessani löysin reseptin, jossa oli jotakin uutta vanhalle, ikänsä leiponeelle herkkupepulle. Mitat ovat siinä blogissa omituiset, voisivat olla muunnettuja amerikkalaisista resepteistä. Ainakin bloginpitäjä käy usein Yhdysvalloissa ja käyttää sikäläisiä aineita ja välineitä.
Kuvan väri on vaihteeksi omituinen, koska lasilautanen on vaaleanpunaisen liinan päällä. Nyt sijoittaisin lautasen toisenlaiselle paikalle, mutta ei se enää käy, torttu on syöty.( En muistanutkaan soveltaa saamaani opetusta).
Se kuvasta. Tortun pohja on se minulle uusi:

2 valkuaista
180 g kookoshiutaleita
115 g sokeria sekoitetaan hyvin ja painellaan voideltuun irtopohjavuokaan, minä yhteen isompaan, täydellinen tekijä käytti pienempiä vekattuja annosvuokia, erittäin täydellistä.

Pohja/t paistetaan 150-asteisessa uunissa n. 30-45 minuuttia koosta riippuen, kypsän väri kauniin ruskea. Opin yritys-erehdys-menetelmällä, että kannattaa antaa pohjan jäähtyä kunnolla niin se kestää käsittelyä paremmin eli sokeri kovettuu jäähdyttyään.
Täytteeksi voi varmaankin laittaa jotain valmistakin vanukasta, mutta minä tein vaniljakreemin blogin ohjeella, mutta onneksi ymmärsin tehdä vain puoli annosta, se riitti hyvin. Ei se oikeastaan ollut ymmärryksestä kiinni, vaan siitä, että koko annokseen olisi mennyt 4 keltuaista ja pohjan tekemisestä oli jäljellä 2 keltuaista. En halunnut saada vaivoikseni kahta valkuaista ja keksiä niille käyttöä. Niitä voisi tietysti pitää kuoren osana ja nakata menemään, niinkin on joskus tehty, mutta päätin puolittaa annoksen ja se riitti. Eli

2½ dl maitoa
37½ g sokeria
22½ g maizenaa
½ tl aitoa vaniljauutetta
ja kun näitä on kevyesti kiehautettu ja naurettava sokerimäärä on sulanut, lisätään
2 keltuaista eikä enää keitetä.

Jäähtynyt kreemi kaadetaan torttupohjalle ja pinnalle tuoreita hedelmiä ja marjoja. En halunnut laittaa tuoreita vadelmia, sillä olen nähnyt niistä upeita kuvia enkä ikinä pysty samaan. Laitoin tuoretta ananasta, koska se on hyvää ja oli tarjouksessa, ja tuoreita pensasmustikoita, joita ei voi verratakaan metsämustikoiden makuun, mutta niitä ei tuoreina löydy(nämäkin näyttävät tulleen Chilestä Belgian kautta, älytöntä) ja pakastettuja punaisia viinimarjoja.