maanantaina, huhtikuuta 30, 2012

Salaatti ja sen kastike

Tässä on salaatti ja siinä on:

3 keitettyä munaa (sopivan pehmeä keltuainen) lohkottuina
2 rkl kaprista
kirsikkatomaatteja halkaistuina
tuoretta kurkkua kuutioituna
jäävuorisalaattia suikaloituna
babypinaattia
basilikasilppua
purjo- ja/tai ruohosipulisilppua
1 tlk säilykelohta isohkoina palasina

Tämä säilykelohi on minun arvostuksessani noussut korkealle ihan siitä syystä, etten ole sitä löytänyt Ruotsista. Tämä kertoo siitä yleisestä ilmiöstä, että se mikä on helposti saatavilla, on itsestäänselvyys eikä näin ollen mitenkään tavoiteltua. Minä hekumoin välillä myös oikeilla herkkukurkuilla ja käyn läpi niitä paikkoja, joista joskus olen suomalaisia kurkkuja löytänyt, mutta en minä niiden takia maan ääriin lähde.Paistonkestävää marmeladia tarvitsee jokainen itseäänkunnioittava naisihminen - joskus joka tapauksessa - ja Suomesta sitäkin on haettava. Nyt on vuoden sisällä kauppoihin ilmestynyt mantelijauhetta. Olin itkuun purskahtaa, kun tein sen löydön. Olin vuosikaudet hamstrannut sitä Suomesta ja joskus kävi niin, että varastot härskiintyivät, kun olin liian pihi ja säästelin varastoani johonkin super-erityistilanteeseen. Kaikki valmiiksi rouhitut makeiset puuttuvat täältä ja Suomessa näkee aina uusia lajeja. Täällä pitää sisulla ja apinanraivolla hyökätä veitsin vasaroin mariannejen kimppuun, tehosekoittimella ei saa tasalaatuista, osa pölisee jauhoiksi. Saatan haaveilla mansikanmakuisesta tomusokerista tai suomalaisista maustetuista ruokakermoista. Tässä hiljattain päiväni oli täydellinen: lähikaupassani oli mustapippuri crème bonjouria. Olin jo luopunut toivosta, että sitä löytyisi täälläkin, se on niin hyvää moneen tarkoitukseen, kuten esimerkiksi suoraan purkista nuolemiseen. Sain siitä uutta voimaa ja päätin alkaa odottaa mustapekkajuustoa. Aika huimaa, mutta voihan sitä ihmeitä tapahtua.

Mutta lohisalaatin varsinainen clou on sen kastike. Siihen tarvitaan:

1 keltuainen (raaka)
2 rkl hunajadijonsinappia
2-3 rkl sitruunamehua
1 dl neutraalia öljyä, vaikka rypsi
1 dl turkkilaista jogurttia
pippurisekoitusta
Kaikki ainekset sekoitetaan hyvin ja maistelemalla etsitään suolan ja sokerin oikea määrä.


4 kommenttia:

  1. Herkullisen näköstä o, munat o kyllä justiinsa mun makkuu keitetty... no jopa jotaki, ettei sieltä saakkaa semmosta, mitä täälä pittää iha pikkupikkukaupasaki ittestääselevyytenä, ohhoh!! Nyt pittää iha käsitystä muuttaa, että kyllä meillä täälä sitteki o valinnanvarraa :D

    Noot taas päässy käyttää sitä partaukon jugurttia, mää en vieläkkää... hitsi ku täälä netisä ja telekkarisa ja lehtiisä o milijoona ihanaa räsehtiä, mutta ku ei ehi kaikkia haluammaasa kokkeilee vaikka elläis 1000-vuotiaaksi :/ Mutta ihana se o pelekillä kuvillaki vaa herkutella! Mukavaa loppuviikkua Lisse!

    VastaaPoista
  2. Suomella on aina ollut alemmuuskompleksi rikkaan Ruotsin rinnalla, mutta kyllä ainakin ruokakaupoissa olen jo yli 10 vuotta ihmetellyt tarjonnan laajuutta Suomessa, täytyyhän sille kaikelle ostajansa löytyä, ei sitä tarjontaa muuten olisi.Ruotsalaiset eivät yleensä tiedä Suomesta juuri mitään, vaan luokittelevat edelleen maan itäeurooppalaiseksi takapajulaksi, jota sota-aikaan autettiin.Minun suurin huvini suomenreissuilla on käydä ällistelemässä ruokakaupoissa.Mutta onneksi partaukkoa on, se on monikäyttöistä.

    VastaaPoista
  3. Toimii myös toisinpäin ja sitä huomaa hamstraavansa sieltä puolelta lahtea tänne sellaista, mitä meidän kaupat ei tunne (ainakaan täällä maalla..).

    VastaaPoista
  4. Suo siellä, vetelä täällä tai jotain sinne päin. Paikallistuntemus auttaa poimimaan "marjat" molemmista maista.

    VastaaPoista