Valmistettaessa risotto näytti vielä raikkaan vihreälle, todella keväiselle, mutta valmiina ja varsinkin kuvassa vihreys on pois. Babypinaatin lehdet ovat kutistuneet sikiöasteelle, parsapalat haalistuneet, kesäkurpitsaviipaleet muuttuneet lähes läpinäkyviksi ja harmahtaviksi, kokonaiset sienet näyttävät ohuilta riekaleilta. Jos olisin ruokakuvaaja, kuvaisin tällaiset ruoat melko raakoina, kun värit vielä ovat tallella ja ovat nautinto silmälle. Jos todella olisin ruokakuvaaja, käyttäisin myös vippaskonsteja. Luin aihetta käsittelevän artikkelin ja siinä kerrottiin liiman, värisuihkeiden, jopa hiuslakan ynnä muiden syötäväksi kelpaamattomien "lisäaineiden" käytöstä kauniiden, ruokahalua herättävien kuvien aikaansaamiseksi. Minä tavoittelen yksinomaan makunautintoa ja siinä mielessä kuvan sotku onnistui oikein hyvin.
maanantaina, maaliskuuta 26, 2012
Risotto ja kevät
Valmistettaessa risotto näytti vielä raikkaan vihreälle, todella keväiselle, mutta valmiina ja varsinkin kuvassa vihreys on pois. Babypinaatin lehdet ovat kutistuneet sikiöasteelle, parsapalat haalistuneet, kesäkurpitsaviipaleet muuttuneet lähes läpinäkyviksi ja harmahtaviksi, kokonaiset sienet näyttävät ohuilta riekaleilta. Jos olisin ruokakuvaaja, kuvaisin tällaiset ruoat melko raakoina, kun värit vielä ovat tallella ja ovat nautinto silmälle. Jos todella olisin ruokakuvaaja, käyttäisin myös vippaskonsteja. Luin aihetta käsittelevän artikkelin ja siinä kerrottiin liiman, värisuihkeiden, jopa hiuslakan ynnä muiden syötäväksi kelpaamattomien "lisäaineiden" käytöstä kauniiden, ruokahalua herättävien kuvien aikaansaamiseksi. Minä tavoittelen yksinomaan makunautintoa ja siinä mielessä kuvan sotku onnistui oikein hyvin.
sunnuntaina, maaliskuuta 18, 2012
Leikittiin
Edellisen postauksen limettipiirakka oli jälkiruoka, kun neljä selkeästi eri-ikäistä henkilöä vietti mukavan päivän yhdessä. Meitä oli koolla viittävaille kolmevuotias, viittävaille teini-ikäinen, tasan keski-ikäinen ja viittäyli eläkeikäinen. Kaikilla vielä/jo omat hampaat, mutta alkuruoaksi tuli silti sosekeitto. Se on joko hyvää tai sitten ei, mutta ainesosia ei voi tonkia erikseen ja olla ennakkoluuloinen. Lapsethan usein kieltäytyvät joistakin ruoka-aineista muunkin kuin maun perusteella. Syynä voi olla aineksien ulkonäkö, koostumus tai se varma tieto, etten tykkää, koska en ole koskaan maistanut, koska en tykkää. Keitto oli parsakaalista tehty, mukana myös sipulia, porkkanaa, makua antamassa pippurituorejuustoa ja ruokakermaa makua pyöristämässä. Keittoon oli tarjolla kyytipojaksi turkkilaista jogurttia, jossa oli murusteltua fetaa, luraus oliiviöljyä ja sitruunamehua.
Pääruokana oli (nuorisoa mielistellenkö ?) broileri-, sipuli- ja paprikasuikaleista haudutettu mössö ärhäköillä mausteilla ja korianterisilpulla ryyditettynä. Sitä lusikoitiin lämmitetylle tortillalle ja cheddarkastiketta (cheddaria sulateltu ruokakermassa ynnä mustapippuria) päälle, lettu rullalle ja nauttimaan.
Myöhemmin lapsityövoimaa hyväksikäyttäen tehtiin iltapäiväkahville cupcakeja vai ovatko ne Suomessa kuppikakkuja? Ei ole tuntumaa.Kuvassa näkyy työläisen käsi vaatimassa palkkaansa.
Key lime pie
Pohjana on 200 g digestivekeksimurskaa (panin keksit muovipussiin ja kaulin ne kuoliaaksi) ja siihen 100g voita sulatettuna. Mössö painellaan käsin tai lusikanpesällä voideltuun irtopohjavuokaan ja jääkaappiin odottamaan täytettä, johon tarvitaan
1 dl tuoretta limettimehua ja
2 tl limetinkuoriraastetta
2 keltuaista
1 tlk (n. 400 g) makeutettua maitotiivistettä (sweetened condensed milk)
ja näitä sitten vatkataan pitkään ja hartaasti. Täyte ei vatkaamisesta juurikaan saostu, joten en tiedä mikä tämän vaiheen tarkoitus on vai onko sitä ollenkaan. Täyte kaadetaan piirakkapohjalle ja työnnetään 180-asteiseen uuniin n. 20 minuutiksi. Uunista otettaessa se vähän tutisi, mutta sen pitää saada jäähtyä ja rauhoittua, niin täyte tiivistyy ja mautkin asettuvat. Tarjottaessa pinnalle voisi kiepauttaa pari ohutta limetinsiivua ja pursottaa kermavaahtoruusukkeita. Voisi tehdä paljon muutakin. Mutta minä tarjosin piirakkaa koristelematta parin vaniljajäätelöpallon kera. Meni se niinkin.
keskiviikkona, maaliskuuta 14, 2012
Enkelit on kieroja kuin rinkelit
Minulla on viitisen metriä keittokirjoja ja vesirinkelien ohje löytyi kahdesta, molemmat perinneruokakirjoja. Mutta netissä tulee tästäkin hausta parisataatuhatta osumaa. Suomalaiset ruokablogit se on rullannut läpi pari vuotta sitten, mutta resepteissä ei ole isoja heittoja.
Tein puolenlitran taikinan eli vettä, hiivaa (50g), vehnäjauhoja (n.900g) ja suolaa (1tl), lisäksi noudatin suositusta ruokaisemmista rinkeleistä, lisäsin vielä pehmeää voita 100g. Ohjeissa sanotaan, että nostatettujenn rinkeleiden keittäminen ( 2l vettä + 2 rkl suolaa) riittää kun rinkeli nousee kattilan pohjalta pintaan. Minä voin ylpeänä ilmoittaa, että minun pienet rinkelini olivat kaikki syntymästään lähtien uimataitoisia, joten annoin heidän nauttia uinnista n.3-4 minuuttia ennen uuniinmenoa. Uuni 275 astetta ja 12 minuuttia (tai kunnes ovat kauniin vaaleanruskeita).
lauantaina, maaliskuuta 10, 2012
Valokuvaamisen vaikeus2
Tämä kuvaamisen jatkuva ajattelu käynnistyi, kun luiskahdin täydelliseen leipomisblogiin, jossa käyn piinaamassa itseäni täydellisten kuvien katselulla. Siellä harhaillessani löysin reseptin, jossa oli jotakin uutta vanhalle, ikänsä leiponeelle herkkupepulle. Mitat ovat siinä blogissa omituiset, voisivat olla muunnettuja amerikkalaisista resepteistä. Ainakin bloginpitäjä käy usein Yhdysvalloissa ja käyttää sikäläisiä aineita ja välineitä.
Se kuvasta. Tortun pohja on se minulle uusi:
2 valkuaista
180 g kookoshiutaleita
115 g sokeria sekoitetaan hyvin ja painellaan voideltuun irtopohjavuokaan, minä yhteen isompaan, täydellinen tekijä käytti pienempiä vekattuja annosvuokia, erittäin täydellistä.
Pohja/t paistetaan 150-asteisessa uunissa n. 30-45 minuuttia koosta riippuen, kypsän väri kauniin ruskea. Opin yritys-erehdys-menetelmällä, että kannattaa antaa pohjan jäähtyä kunnolla niin se kestää käsittelyä paremmin eli sokeri kovettuu jäähdyttyään.
Täytteeksi voi varmaankin laittaa jotain valmistakin vanukasta, mutta minä tein vaniljakreemin blogin ohjeella, mutta onneksi ymmärsin tehdä vain puoli annosta, se riitti hyvin. Ei se oikeastaan ollut ymmärryksestä kiinni, vaan siitä, että koko annokseen olisi mennyt 4 keltuaista ja pohjan tekemisestä oli jäljellä 2 keltuaista. En halunnut saada vaivoikseni kahta valkuaista ja keksiä niille käyttöä. Niitä voisi tietysti pitää kuoren osana ja nakata menemään, niinkin on joskus tehty, mutta päätin puolittaa annoksen ja se riitti. Eli
2½ dl maitoa
37½ g sokeria
22½ g maizenaa
½ tl aitoa vaniljauutetta
ja kun näitä on kevyesti kiehautettu ja naurettava sokerimäärä on sulanut, lisätään
2 keltuaista eikä enää keitetä.
Jäähtynyt kreemi kaadetaan torttupohjalle ja pinnalle tuoreita hedelmiä ja marjoja. En halunnut laittaa tuoreita vadelmia, sillä olen nähnyt niistä upeita kuvia enkä ikinä pysty samaan. Laitoin tuoretta ananasta, koska se on hyvää ja oli tarjouksessa, ja tuoreita pensasmustikoita, joita ei voi verratakaan metsämustikoiden makuun, mutta niitä ei tuoreina löydy(nämäkin näyttävät tulleen Chilestä Belgian kautta, älytöntä) ja pakastettuja punaisia viinimarjoja.
lauantaina, helmikuuta 25, 2012
Pienet prinsessat
Ja nyt on sitten pikku-Estelle syntynyt ja nimen ällistely päällimmäisenä. Ruotsalaiset ahmivat prinsessakakkua, jolla yleensä kruunataan kaikki juhlat ja nythän se on todella nimensä veroinen, ja siinä kakun ohella sulattelevat nimiä. HistorioitsijaHerman Lindqvist, jonka kansantajuiset historiankirjat ovat tehneet koko kansan tutuksi, sohaisi ampiaispesään, kun hän paheksui lapsen nimilitaniaa. Kuningatar Estelle ei sovi historiallisten perinteiden jatkajaksi. Nimi tuo hänen mieleensä yökerhokuningattaren, 30- luvun elokuvadiivan tai leivoksen (uskon, että sen niminen leivos kehitellään ja kaikki ruotsalaiset sellaisen syövät tytön syntymäpäivinä), mutta kuninkaallinen arvokkuus siitä puuttuu. Toisaalta Victoria on äärettömän suosittu nimenomaan välittömyytensä ja mutkattoman esiintymisensä takia ja vaikuttaa aina aidosti kiinnostuneelta keitä sitten tapaakin. Myös hänen sinnikäs taistelunsa rakkautensa puolesta teki hänestä "koko kansan prinsessan", ruotsalaisethan rakastavat rakkautta ja liikuttuvat pelkästä ajatuksesta, että jossakin solmitaan rakkausliitto. Lindqvist on jo julkisesti pyytänyt anteeksi sohaisuaan, ja nimi on pian saanut enemmistön kannatuksen ja tulevaisuudessa varmaankin luokkahuoneet täyttyvät estelleistä.
Minua on ihmetyttänyt se suosio, joka Victorialla tuntuu olevan Suomessa. Kai se sitten on niin, että suomalaiset halajavat kuninkaallista loistoa, prinsessaromantiikkaa ja tirkistelyä näiden etuoikeutettujen ihmisten kiiltokuvaelämään. Niidenkin kulissien takana on elämä murheineen, jopa rakkaudenkin kuoleminen, toki luksusversiona taloudellisesti erittäin turvatuissa oloissa.
Mutta minullapa on Suomessa ikioma prinsessa, viikkoa vanhempi ja kiloa painavampi kuin Estelle. Nimeä en vielä tiedä, tuskin kuitenkaan Estelle. Olen pakkaamassa laukkuja matkustaakseni tutustumaan tähän pieneen, ihmeelliseen olentoon, jossa yhdistyvät monet minulle rakkaat ihmiset ja lisäksi jotakin aivan uutta. Kohta minun on aika tehdä tilinpäätös Ruotsinvuosistani ja sitten siirryn mummolanpitäjäksi Suomeen.
lauantaina, helmikuuta 18, 2012
Valokuvaamisen vaikeus
Minä päätin itseäni nöyryyttääkseni tehdä ohjeen vaihekuvilla. Ensimmäisen, jossa ainekset ovat kerättyinä valmiiksi, unohdin ottaa enkä sitten kasannut näkösälle uusia. Valmistumassa on leivonnainen, jonka olen nimennyt (mielestäni syystä) herkkurinkiläksi. Resepti on peräisin piikomisreissulta Englantiin joskus vedenpaisumuksen ja kivikauden välissä. Ainakin siitä nyt tuntuu olevan ikuisuus.
Rinkilään tarvitaan
125 g voita
1½ dl sokeria ja ne vatkataan vaahdoksi
Lisätään
2 rkl appelsiini- tai aprikoosimarmeladia
2 munaa ja vatkataan lisää
Kuivina aineina
6 dl vehnäjauhoja ja niihin sekoitetaan
3 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
1 dl rusinoita
1 dl rouhittuja manteleita
1½ dl maitoa lisätään vuorotellen kuivien aineiden kanssa.
Tämäkin näyttää sementtimyllyltä tai savelta.
Taikinasta nostellaan ronskinkokoisia kokkareita ympyrän muotoon pellille
Paistetaan 15-18 min. /225◦
Kuorrutetaan tomusokerikuorrutuksella (vanha nimi, tiedetään, uusi on joku pikeeri tai lakeeri. Tai joku). Sen päälle voi ripotella mielensä mukaan joko koristeeksi tai makua antamaan mitä nyt sattuu löytymään. Minä löysin wienernougatrouhetta, ei se ulkonäköä kaunista, mutta maku sopii oikein hyvin.
Eli kuvien kanssa ei mennyt niin kuin Strömsössä. Minulla ei myöskään ole sisustuksellisesti kauniita ja persoonallisia esineitä, vaan kaikki näyttää kuvissa vielä epämääräisemmältä kuin luonnossa ja kuvista löytyy aina ylimääräistä rajattavaa, jos ei muuta niin tahroja, reikiä, naarmuja, joita en ole koskaan huomannutkaan.
Sitä pitää nyt sitten pohtia, mitä tässä kannattaisi tehdä. Mutta nyt juon kahvia ja haukkaan kakkua.