keskiviikkona, elokuuta 18, 2010

Lissen loma

ei sinänsä kiinnostanut ketään eikä se ollut tarkoituskaan, vaan minä vain halusin jonkinlaisen lukijapalautteen. En siinä sitten onnistunut kovinkaan hyvin. Lukijat lukevat, se on heidän valintansa. Ja minä kirjoitan. Totta kai kakkuresepti tulee ja minulla on ilo ja kunnia omistaa se Paulalle, mutta vaikka se on hänelle virtuaalikakku, minun on se oikeasti tehtävä ja kahteen pekkaan se on täällä syötävä, joten ajoitus on tärkeä. Työt ovat alkaneet, leipominen onnistuu viikonloppuna.
PS. Pönäkkä Lissepatsas on Trondheimissa torin laidalla matkailutoimiston edessä.

Isoisä

Mummokuume ja -kaipuu minulla on ollut pienestä pitäen, mutta kyllä se jo hellittää kun on oma mummous hoidettavana. Ikäihmisenä olen alkanut kiinnostua isoisästä, koska hän oli "mies vailla menneisyyttä", syntynyt 1864 pitäjässä, joka ei mitenkään muuten liittynyt hänen elämäänsä, ei muita sukulaisia Amerikkaan haihtuneen veljen lisäksi. Enää ei ole elossa ketään, joka tietäisi hänestä jotakin.
Oma isänikin tiesi hänestä hyvin vähän ja isoisäni kuoli kun isäni oli 12-vuotias. Lapsen silmin ja lapsen ymmärryksellä hän oli isä, joka oli pitkiä aikoja pois kotoa ja kotona usein levoton, kaipasi jonnekin, jota ei hänen elämäänsä tullut koskaan vaellusvuosista huolimatta. Hän oli taitava puuseppä. Isä muisti piirongin, jonka oviin oli taidokkaasti veistetty lintu- ja hedelmäreliefejä. Saattoi olla tilaustyö, häipyi kuitenkin heti valmistuttuaan. Hän rakensi pääasiassa viuluja ja kierteli sitten niitä myymässä ja sai niistä myös palkintoja. Hän oli musikaalinen ja soitti itsekin. Voisin kuvitella, että hän silloin ilmaisi jotain sellaista, mitä ei puhumalla pystynyt ilmaisemaan.
Hän sairasti astmaa ja hänellä oli usein hengenahdistusta ja sellaiseen kohtaukseen hän kuolikin. Se jätti hänen kuopukseensa ikuisen syyllisyyden, jonka järkisyillä ymmärsi täysin aiheettomaksi, mutta tunnesyistä syyllisyys seurasi isääni läpi koko pitkän yli 90-vuotisen elämän.

Elettiin maaliskuun alkua 1927, talvi oli edelleen kylmä ja runsasluminen. Isä kipuili sängyssä astmansa kanssa. Pienessä yhden huoneen mökissä ei kukaan päässyt kuulemasta hengityksen tuskallista vinkunaa. Hän pyysi poikaansa hakemaan metsästä suopursuja, joista saisi keittämällä höyryä helpottamaan hengitystä. Sitä keinoa oli ennenkin käytetty. Poika tiesi mistä suopursunvarsia löytyisi, mutta ne olivat metrisen hangen alla ja umpihankea olisi sinne kahlattava. Ei ollut suksia siinä mökissä eikä ollut yhtä saapaspariakaan, joten äiti ja tuvassa olevat tyttölapset kieltelivät poikaa lähtemästä, ei olisi järkevää. Hengitys vinkui vinkumistaan ja sitten se loppui, kokonaan.

Isoisästä on pari valokuvaa. Toinen on suttuinen amatöörikuva lyhyestä, harmaatukkaisesta, vanhannäköisestä miehestä soittamassa viulua töllinsä pihalla. Toinen kuva on - ihme ja kumma - valokuvaamossa otettu. Vanhemmanpuoleiselta hän siinäkin näyttää. Se kuva voisi esittää isääni, yhdennäköisyys on hämmentävä.

lauantaina, elokuuta 14, 2010

Lemon curd-teema jatkuu

Löysin - tai oikeastaan en voi sanoa, että löysin, sillä en tehnyt itse aktiivisesti mitään, vaan möllötin silmät puoliummessa television edessä, kun rekisteröin sanan lemon curd ja tokenin horroksestani. Tunteellinen pehmomiehenköriläs Ernst leipoi tv-ruudussa pikkuleipiä visiitille tulevaa tätilaumaa varten. Minun sisäinen pieni kondiittorini tajusi heti, että tässä on leipomisen arvoinen pikkuleipä: jotain vanhaa, jotain uutta, ei mitään sinistä eikä lainattua, mutta samalla hyvin yksinkertainen toteutettava. Ja hyvää tuli. Minun verenpaineisenvärinen peukaloni on kuvassa antamassa mittakaavaa kakkusten koosta (peukaloni on keskiverto kooltaan).

Taikina on murotaikina ja näitä siihen tarvitaan:

3 dl vehnäjauhoja
4 rkl sokeria
100 g voita ja kun nämä murustettu keskenään, lisätään
1 keltuainen ja sekoitetaan taikina valmiiksi ja pannaan jääkaappiin puoleksi tunniksi vetäytymään kaulimiskuntoon. Sitten kaulitaan 3-4 milliseksi ja otetaan pyöreällä muotilla kakkuja, joiden toiseen reunaan laitetaan nokare lemon curdia ja toinen puoli taitetaan päälle. Paistetaan 175-asteisessa uunissa 12 minuuttia. Ne ovat kypsinä aivan vaaleita väriltään ja lemon curd ei valu paistamisen aikana, joten kakkusia ei tarvitse mitenkään painella umpeen. Vielä lämpimien pikkuleipien päälle sirotellaan tomusokeria. Minä käytän siihen hommaan teesiivilää.

torstaina, elokuuta 12, 2010

Ja taas ärsyttää

-roskameilit, spämmi. Onko todella niin, että jos halutaan käydä kauppaa, on kannattavaa lähettää kaikkiin mahdollisiin sähköpostiosoitteisiin piraattikello- ja potenssilääketarjouksia? En avaa kuin tuttujen meilejä, mutta ärsyttää postiluukun jatkuva siivoaminen. Puhumattakaan muusta siivouksesta.

-jatkuva tietokoneen päivitys. Kaikki koneeseen asennetut ohjelmat pitää tuon tuostakin päivittää tai asentaa entistä parempi ja kattavampi versio, muuten menettää jotain korvaamatonta. Minä en ymmärrä ja siitä johtuen ei kiinnosta ja se johtaa puolestaan ärsyyntymiseen.
Sen sijaan on mielenkiintoista ajatella päivityksiä vähän laaja-alaisemmin. Jospa voisi (pitäisi) päivittää kaikki se, mitä on joskus opiskellut? Ihmissuhteitaankin voisi päivittää, yhteydenpito on ainakin minun kohdallani ala-arvoista. Entä jos voisi päivittää ulkonäkönsä? Suhteensa uskontoon? Nuorison ajatusmaailmaan?

perjantaina, elokuuta 06, 2010

Omenalehikäinen

Tämä on helppotekoinen ja erittäin hyvänmakuinen leivonnainen/jälkiruoka, jonka näin Chez Jouni-ohjelmassa ja tein sen samantien, en tosin annoskokoisina vaan yhtenä isompana ja tulen tekemään jatkossakin ja toivon mukaan saamaan kehuja!

Me mielensäpahoittajat

Minä tulin oikein hyvälle mielelle lukiessani tätä Tuomas Kyrön kirjoittamaa noin 80 vuotiaan miesjäärän tilitystä siitä, miten maa makaa ja mihin maailma on menossa. Hän tuo mielipiteensä julki niin pienistä kuin suurista asioista välittämättä tuon taivaallista kuulijoistaan, sillä hänhän on oikeassa. Niille, joita hän ei puhumalla tavoita, hän lähettelee kirjeitä. Hän on ikäpolvensa tuntojen tulkki, kaikkien Mielensäpahoittajien Alkulähde, vanhanaikainen, konservatiivinen, mutta myös terveen talonpoikaisjärjen käyttäjä ja niistä alkaa olla pula nuoremmissa sukupolvissa. Hänessä on kaikkia tuntemiani vanhuksia, hänessä on elämäntoveriani (mutta siitä ei kannata jatkaa sen enempää), ja mikä riemastuttavinta, löydän Mielensäpahoittajan mielipiteistä myös usein itseni. Mikä muu minä olen kuin hyvää vauhtia kehittyvä mielensäpahoittaja kun kirjoittelen minua ärsyttää-listoja nettiin!
Tämä mielensä pahoittaminen on tervettä ja normaalia vanhenemista eikä pidä antaa ympäristön päästä helpolla. Pitää aina ja kaikkialla jaksaa tehdä selväksi, miten ennen kaikki oli paremmin ja miten paljon turhaa ja arvotonta nykyelämässä tavoitellaan ja minkälaisia vätyksiä nykynuoret ovat. Minä luulen, että minun ikäpolvestani tulevat kaikkien aikojen mielensäpahoittajat. Olemme me niin kovan ja ankaran alun elämäämme saaneet. Koko ajan muistutettiin, ettei mitään saa vaatia, että meillä oli helppoa kun maassa ei ollut edes sotaa ja meillä lapsilla raajat ja näkö tallella, ei muuta kuin totella ja tehdä työtä ja löytää jalansija elämässä suurten ikäluokkien keskellä.