lauantaina, kesäkuuta 01, 2013

Päiväkirjat

Kuuluisia päiväkirjoja ja päiväkirjoihin perustuvia muistelmateoksia on aina ollut runsaasti tarjolla. Luulisin, että useimmat tytöt pitävät päiväkirjaa jossakin lapsuutensa/nuoruutensa vaiheessa, pojat sen sijaan  eivät yleensä innostu päiväkirjan kirjoittelemisesta. Minä muistan kirjoittaneeni murrosikäisenä ja käytin jopa koodinimiä ja englantia varjellakseni olemattomia salaisuuksiani niin kuin nyt kukaan olisi ollut niistä kiinnostunut. Luulin muita kaltaisikseni. Minä, pikkusisko isolla marginaalilla, en malttanut kerran olla salaa lukematta mystistä vahakantista vihkoa, joka kuului jommallekummalle isosiskolle. Siinä ei ollutkaan päiväkirjamerkintöjä, vaan jonkinlaisia rakkausrunoja ja -aforismeja.Yksi hyvin arkinen ja ankea loru jäi mieleeni: 
             " Turha elää, turha kuolla
               turha toisen turpaa nuolla ".
Siinä oli alle kymmenvuotiaalla pohtimista. Kai joku rakkauteen pettynyt oli kiteyttänyt saamansa opetuksen noihin sanoihin.Minun elämäni oli niin yksitoikkoista eli romantiikka puuttui, etten jaksanut pitkiä jaksoja kirjoitella läksyistä ja koetuloksista.
Aikuisena olen joskus kirjoitellut ihan vain itselleni selvittääkseni ajatuksiani. On ihan totta, että kirjoittaminen toimii terapiana. Kirjoitettuina ongelmat kutistuvat ja ratkaisut kirkastuvat kirjoittajalle eikä tilanne tunnu enää ylivoimaiselta. Nyt ainoa kirjoitusharrastus on tämä blogi, mutta tämä ei suinkaan ole päiväkirja. Sensuroin paljon suojellakseni mahdollisia lukijoita tai itseäni.
Jäätyäni pian vuosi sitten eläkkeelle tartuin projektiin, joka minun olisi ehdottomasti pitänyt käynnistää jo lapsena, mutta ei se lapsen päähän neuvomatta tule.  En älynnyt sitä vielä silloinkaan, kun se olisi ollut hyvä neuvo omille lapsille. Minä aloitin lukupäiväkirjan pitämisen. Pienessä sievässä kovakantisessa punamustassa kirjassa on tilaa 140:lle lukuelämykselle. Kirjailijan nimi, kirjan nimi, päivämäärä milloin luettu loppuun ja pari riviä tilaa lyhyelle kommentille. Aion toivorikkaana ostaa muutaman lukupäiväkirjan varastoon, jos vaikka elämä jatkuu, pää pitää ja silmät kestävät. Tämä on myös hyvä, pieni lahja innokkaalle nuorelle lukijalle. Olisinpa itse saanut sellaisen niin olisin samalla saanut itselleni tärkeän ja mielenkiintoisen harrastuksen. Olisi todella kiinnostavaa tutustua nuoreen itseensä ja nähdä mikä kiinnosti, miten mieltymykset muuttuivat, milloin löytyi uusia lempikirjailijoita, miten lukutottumukset sijoittuivat muihin elämäntapahtumiin, miten oma ikä ja kulloinenkin aikakausi heijastuivat  kirjojen valinnassa. Pieniä punaisia voisi jo olla puolensataa ja aikani menisi niiden selaamiseen.
Ensimmäisessä lukupäiväkirjassani on 64 merkintää ja aina on tiedossa kirjoja, jotka haluan lukea. Kirjat eivät maailmasta lopu lukemalla. En myöskään aio vaihtaa paperille painettua kirjaa mihinkään elektroniseen.Kirja on kaunis esineenäkin ja kirjojen täyttämä huone on kodikas ja mielenkiintoinen, haisee pölylle ja kertoo asujastaan. Joudun välillä toppuuttelemaan kirjaintoiluani. Nyt löytyi ihana tuhannen palan palapeli, Botticellin Kevät, jonka parissa aika kuluu kuin siivillä. Nenänpään tai ukkovarpaan etsiminen on rentouttavaa ja vie painolastia mielestä yhtä tehokkaasti kuin kirjoittaminenkin.