lauantaina, helmikuuta 25, 2012

Pienet prinsessat

Ruotsi elää prinsessahuumassa, ja media ottaa siitä irti kaiken mahdollisen. Raskautta ehdittiin odottaa niin kauan, että kansalaisia alkoi jo ahdistaa ajatus, ettei lasta tulekaan. Kruununprinsessan vatsan- ja vyötärönseutua zoomattiin ja kun ilmoitus tulevasta perheenlisäyksestä annettiin, alkoi herkeämätön odotus, suorastaan kollektiivinen koko kansan raskaus. Vatsan kuvia, äitiysvaatteiden ruotimista, sukupuolen aprikointia, synnytyksen ajankohdan urkkimista, sillä hovin uskottiin harhauttaneen tiedotuksellaan. Monarkian kannatus lähti nousuun, sillä suurin osa ruotsalaisista halusi katsoa eteenpäin kaikkien skandaalien jälkeen. Tyylittömät vaatteet, kauneusleikkaukset ja toinen toistaan seuraavat luksuslomat vielä kestettiin, mutta uskottomuudet, herraklubit sylitansseineen ja mafiakytkökset olivat jo liikaa.

Ja nyt on sitten pikku-Estelle syntynyt ja nimen ällistely päällimmäisenä. Ruotsalaiset ahmivat prinsessakakkua, jolla yleensä kruunataan kaikki juhlat ja nythän se on todella nimensä veroinen, ja siinä kakun ohella sulattelevat nimiä. HistorioitsijaHerman Lindqvist, jonka kansantajuiset historiankirjat ovat tehneet koko kansan tutuksi, sohaisi ampiaispesään, kun hän paheksui lapsen nimilitaniaa. Kuningatar Estelle ei sovi historiallisten perinteiden jatkajaksi. Nimi tuo hänen mieleensä yökerhokuningattaren, 30- luvun elokuvadiivan tai leivoksen (uskon, että sen niminen leivos kehitellään ja kaikki ruotsalaiset sellaisen syövät tytön syntymäpäivinä), mutta kuninkaallinen arvokkuus siitä puuttuu. Toisaalta Victoria on äärettömän suosittu nimenomaan välittömyytensä ja mutkattoman esiintymisensä takia ja vaikuttaa aina aidosti kiinnostuneelta keitä sitten tapaakin. Myös hänen sinnikäs taistelunsa rakkautensa puolesta teki hänestä "koko kansan prinsessan", ruotsalaisethan rakastavat rakkautta ja liikuttuvat pelkästä ajatuksesta, että jossakin solmitaan rakkausliitto. Lindqvist on jo julkisesti pyytänyt anteeksi sohaisuaan, ja nimi on pian saanut enemmistön kannatuksen ja tulevaisuudessa varmaankin luokkahuoneet täyttyvät estelleistä.

Minua on ihmetyttänyt se suosio, joka Victorialla tuntuu olevan Suomessa. Kai se sitten on niin, että suomalaiset halajavat kuninkaallista loistoa, prinsessaromantiikkaa ja tirkistelyä näiden etuoikeutettujen ihmisten kiiltokuvaelämään. Niidenkin kulissien takana on elämä murheineen, jopa rakkaudenkin kuoleminen, toki luksusversiona taloudellisesti erittäin turvatuissa oloissa.
Mutta minullapa on Suomessa ikioma prinsessa, viikkoa vanhempi ja kiloa painavampi kuin Estelle. Nimeä en vielä tiedä, tuskin kuitenkaan Estelle. Olen pakkaamassa laukkuja matkustaakseni tutustumaan tähän pieneen, ihmeelliseen olentoon, jossa yhdistyvät monet minulle rakkaat ihmiset ja lisäksi jotakin aivan uutta. Kohta minun on aika tehdä tilinpäätös Ruotsinvuosistani ja sitten siirryn mummolanpitäjäksi Suomeen.

lauantaina, helmikuuta 18, 2012

Valokuvaamisen vaikeus

johtuu varmaan sen helppoudesta. Ilman digitaalikameraa en edes kuvaisi. Nyt on sellainen harhaluulo, että kuvaaminen on helppoa ja kuvaa voi korjailla kaikkien ominaisuuksiensa osalta, joten siitä on mahdollista tehdä täydellisen onnistunut. Hah. Minä en osaa mitään näistä vaiheista ja sen ovat kuvat näköisiäkin. Jotta todella tajuaisin oman kehnouteni, törmäsin liekö sitten kohtalon ohjaamana täydellisen kauniiseen ja tyylikkääseen blogiin, joka aivan syystäkin on Norjan suosituin. www.passion4baking.com on masentavan kaunis, kaikki esineet, välineet ja tarvikkeet on huolella valittu ja väriskaala on pastelli, lempiväri hento roosa. Kakunkoristeetkin ovat tyylikkäitä ja värit soinnutettu.

Minä päätin itseäni nöyryyttääkseni tehdä ohjeen vaihekuvilla. Ensimmäisen, jossa ainekset ovat kerättyinä valmiiksi, unohdin ottaa enkä sitten kasannut näkösälle uusia. Valmistumassa on leivonnainen, jonka olen nimennyt (mielestäni syystä) herkkurinkiläksi. Resepti on peräisin piikomisreissulta Englantiin joskus vedenpaisumuksen ja kivikauden välissä. Ainakin siitä nyt tuntuu olevan ikuisuus.

Rinkilään tarvitaan

125 g voita

1½ dl sokeria ja ne vatkataan vaahdoksi

Lisätään

2 rkl appelsiini- tai aprikoosimarmeladia

2 munaa ja vatkataan lisää

Kuivina aineina

6 dl vehnäjauhoja ja niihin sekoitetaan

3 tl leivinjauhetta

1 tl kardemummaa

1 dl rusinoita

1 dl rouhittuja manteleita

1½ dl maitoa lisätään vuorotellen kuivien aineiden kanssa.

Tämäkin näyttää sementtimyllyltä tai savelta.

Taikinasta nostellaan ronskinkokoisia kokkareita ympyrän muotoon pellille

Paistetaan 15-18 min. /225◦

Kuorrutetaan tomusokerikuorrutuksella (vanha nimi, tiedetään, uusi on joku pikeeri tai lakeeri. Tai joku). Sen päälle voi ripotella mielensä mukaan joko koristeeksi tai makua antamaan mitä nyt sattuu löytymään. Minä löysin wienernougatrouhetta, ei se ulkonäköä kaunista, mutta maku sopii oikein hyvin.

Eli kuvien kanssa ei mennyt niin kuin Strömsössä. Minulla ei myöskään ole sisustuksellisesti kauniita ja persoonallisia esineitä, vaan kaikki näyttää kuvissa vielä epämääräisemmältä kuin luonnossa ja kuvista löytyy aina ylimääräistä rajattavaa, jos ei muuta niin tahroja, reikiä, naarmuja, joita en ole koskaan huomannutkaan.

Sitä pitää nyt sitten pohtia, mitä tässä kannattaisi tehdä. Mutta nyt juon kahvia ja haukkaan kakkua.

perjantaina, helmikuuta 10, 2012

Minäkin olen vanha, lol

Nora Ephron on 1941 syntynyt amerikkalainen elokuvaohjaaja, tuottaja ja käsikirjoittaja, joka on tehnyt monta menestyselokuvaa. Sen lisäksi hän on kirjoittanut kirjoja, jotka ovat olleet myyntimenestyksiä.

Minä olen kirjoittanut hänestä aikaisemminkin blogiin luettuani En voi kaulalleni mitään. Se käsittelee vanhenemisen vaikutusta ulkonäköön (yök). Hän on itse upea ilmestys, näyttää huomattavasti ikäistään nuoremmalta, pitkä, hoikka nainen. Minä tunnistan itsessäni kaikki ne vanhenemisilmiöt, joita hän kuvailee kirjassa, mutta sen lisäksi minä tunnun tulevan vanhetessani aina vain paksummaksi ja lyhyemmäksi. Vai voisiko se olla jokin optinen harha?

I Remember Nothing käsittelee vanhenemista jonkinlaisena tilinpäätöksenä ja luopumisena, jolloin elämänarvot kiteytyvät ja asettuvat kohdalleen. Muististakin voi joutua luopumaan. Ephron sanoo ensin tulkinneensa muistin huononemisen oireita sillä, että kovalevy on täynnä, muistimegat ja -gigat käytetty eikä voi enempää muistaa. Mutta sitten hän oivalsi, että kovalevy onkin tyhjenemässä. Joillakin tyhjenee kokonaan jo elinaikana ja se on traagista.

Kirjassa on paljon listoja, jotka saivat ainakin minut laatimaan mielessäni vastaavia omasta elämästäni. Kirjailija luettelee asioita, joista hän ei halua tietää eikä oppia yhtään mitään, asioita, joita hän ei tule kaipaamaan ja vastaavasti asioita, joita hän tulee kaipaamaan, kun on luopumisen aika. Lista asioista, jotka hämmästyttävät ihmisiä kerta toisensa jälkeen, vaikka pitäisi kerrasta ymmärtää näiden asioiden totuus, sisälsi kaksi, jotka vähän ravistelivat:
  • Koskaan ei voi tietää totuutta kenenkään avioliitosta - oma mukaanlukien.
  • Ihmiset ovat omistamiensa koirien näköisiä.
Avioliittoani en käy tässä syväluotaamaan ja koiraa ei minulla ole. Nyt en uskalla ajatella minkä rotuiseen tuntisin vetoa, jos olisin koiraa hankkimassa, mutta ulkonäköä ajatellen kai se sitten olisi bernhardilainen. Tämä palautti mieleeni jostain muusta yhteydestä lukemani neuvon, jonka sanottiin piristävän , jos on ihmissuhderistiriitoja eli mietipä mitä eläimiä puolisosi sukulaiset muistuttavat. Minä innostuin ja löysin heti monta !
Asia, joka saa minut tuntemaan sielunsympatiaa ja sisaruutta Nora Ephronin kanssa, on hänen kantansa kolesteroliin. Hän aloitti uransa toimittajana ja joutui vasta-alkajana tarkastamaan kokeneiden toimittajien artikkelien faktat ja vastaamaan niiden oikeellisuudesta. Luotan hänen ammattitaitoonsa kun hän kertoo kartoittaneensa kolesterolitutkimuksen nykytilan. Ravinnon kolesteroliarvolla ei ole käytännöllisesti katsoen mitään yhteyttä veren kolesteroliarvoihin. Minäkin olen omien kolesteroliarvojeni takia yrittänyt perehtyä tilanteeseen. Netissä on aineistoa pilvin pimein, mutta yhä enenevässä määrin tulee tietoa siitä, ettei kolesterolilla ole konnan rooli verisuonten tukkeutumisessa. Nora Ephron antaa usein kirjoissaan ruokaohjeita. Häntä tympäisevät ystävättäret, jotka näykkivät mautonta valkuaismunakasta kolesterolin pelossa. Hän muistuttaa, että paras munakokkeli ja munakas syntyvät, kun kahta munaa kohti lisätään vielä yksi keltuainen. Amen.
Samanaikaisesti kun aivoni oli viritetty vanhuusteemaan, tuli Ruotsin pääministeriltä (47 vee) julkisuuteen ehdotus eläkeiän nostamiseksi 75:een, jotta ylipäätään olisi varaa maksaa eläkkeitä tulevaisuudessa. Ehdotus toteutuessaan varmasti poistaisi maksuongelman. Osa ikäihmisistähän kuolisi niin sanotusti saappaat jalassa eli työpaikoilleen. Fredrik Reinfeldt haluaa myös, että 50 täyttäneet voivat opiskella itselleen uuden ammatin, jos vanha menee alta tai on liian raskas ja vaativa vanhustyöläiselle. Jos Reinfeldt tämän älynväläyksen takia menettää paikkansa seuraavissa vaaleissa, hän tulee onneksi saamaan palkkaansa vastaavan eläkkeen samantien eikä hänen tarvitse ruveta ajattelemaan sen järkevämpiä, ties vaikka ei osaisi.

sunnuntaina, helmikuuta 05, 2012

Vuotuinen tortunvääntö

Päivitetty kuva Runebergin tortuista sillä parhaalla reseptillä, milläs muulla. Makuasiahan se on kuka mistäkin tykkää, mutta kun näitä kerran vuodessa teen, ei minulla ole mitään intoa enää kokeilla uusia torttureseptejä. Tämä on muuttunut perinteeksi ja perinteen on maistuttava juuri siltä miltä aina ennenkin, eihän se muuten olisikaan perinne. Itse Johan Ludvigista en perusta, ei niin paljon ole aikaa edes eläkeläisellä, että alkaisi lukea jotain sellaista minkä koulu pakkosyötöllä pilasi.

perjantaina, helmikuuta 03, 2012

Leikki

Löysin kolmisen vuotta sitten netin rajattomasta tarjonnasta Huumorinkukan blogin, jota olen seurannut tiiviisti siitä lähtien. Sitä emännöi reipas ja persoonallinen naisihminen aivan riemastuttavalla peräpohjolan murteella. Lieköhän myös murteella osuutensa siihen, että sivuilta välittyy niin aito ja läheinen tunnelma. Kun kuvittelen, että lääkäri ja pankkiherra puhuisivat minulle rehevällä murteella, niin kyllähän minä luottaisin sataprosenttisesti, kertoisin ihan halusta kaikki vaivani ja huoleni ja haluaisin apua jatkossakin. Murre on - tai oli ainakin ennen - itse kunkin varsinainen äidinkieli. Sen käyttö riisuu puhujasta kaiken teennäisyyden ja tärkeilyn. Tämä on mielestäni selitys Heli Laaksosenkin murrerunojen menestykseen. Nykyään murteet ovat laimentumassa yleiskielen vaikutuksesta. Yleiskieli on usein köyhää ja väritöntä ja kun ei ole ilmeikkäitä sanoja ja sanontoja, sitä höystävät usein kirosanat, veet ja peet ja samat englanniksi ainakin, jos nuoria kuuntelee.

Tarkoitukseni on nyt kuitenkin kommentoida Huumorinkukan blogissaan esittelemää ravintolaleikkiä, jota heillä leikitään antaumuksella. Minäkin leikin sitä monet vuodet, mutta lopetin, kun perheestä oli jäljellä vain sen perustajat. Saattoi olla tyhmästi tehty, sillä leikkihän on erinomainen tapa nostaa parisuhde arjen yläpuolelle. Juhla on, kun juhlan tekee.

Leikki on kolmen ruokalajin ateria kotona kauniisti tarjottuna. Minun ravintolani oli auki sunnuntaisin. Suunnittelin ruokalistoja huolella, sekin oli mukavaa ajankulua. Kirjoitin ateriakokonaisuuksia vihkoon, jotta on mistä ottaa muuhunkin vierastarjoiluun. Raskaalle pääruoalle kevyt alku- ja jälkiruoka, lihaa ja kalaa sopivassa suhteessa, ruokien värit, koostumukset ja maut, ajoituksen oppiminen niin, että ruoka ilmestyy pöytään vaivattoman näköisesti. Tämä leikki maksoi lähinnä aikaa ja sen minä ruokahullu annoin mielelläni. Rahaa se ei vaatinut paljon enempää kuin arkinen syöminen. Tein hyvin usein vihanneksista sosekeittoja, joita voi maustaa tuorejuustoilla, Auralla yms. Lähes kaikki vihannekset sopivat, turnipsia en ole kokeillut, mutta voi sekin toimia. Kun syö ensin keittoa, ei tarvitse olla isoa annosta lihaa/ kalaa ja siinä se hinta tasoittuu. Jälkiruoasta jää hyvä mieli ja raukea olo ja sen voi sunnuntaina suoda. Lautasliinat, kynttilät, jalalliset lasit, kukat ja muut koristeet luovat tunnelmaa.

Tästä leikistä minä luovuin!? En muistaakseni tehnyt mitään päätöstä, saattoi osua muuton yhteyteen ja moni muukin asia muuttui. Olin sen jo unohtanut kunnes se tuli vastaan Huumorinkukan blogissa. Pitää miettiä.

Vielä viime sunnuntaina mätkäisin pöytään arkisen sopan, jonka tarkoituksena oli tehdä loppu iäisyysmetvurstista, joka on täällä kummitellut joulusta lähtien.Pelkillä vihanneksilla tämä olisi hyvä, lempeä alkukeitto, mutta kun ei ollut muuta tarjolla, sitä piti rikastuttaa ja terävöittää eli pohjana on ranskalaisen keittiön klassikko purjoperunasosekeitto.

Tarvitaan:

purjo, silputaan
5-6 perunaa, pieninä lohkoina ja näitä kuullotetaan voissa. Sitten lisätään

kasvis- tai lihalientä tai molempia niin että purjoperunasilppu peittyy ja kun on kypsää, soseutetaan
Mausteiksi valkopippuria, suolaa(?), sambal oelek tai chili, soijaa
ja vielä
tölkki 3 juuston ruokakermaa
vielä metvurstikuutiot ja tasapainottamaan HK:n bleu, puoli lenkkiä
perään meni vielä tähteeksi jäänyttä keitettyä parsakaalia ja herneitä
ja viimeistellään persilja- ja/tai korianterisilpulla, joita ei sitten ollutkaan kotona

Arkisuusteeman korostamiseksi kuvakin on otettu hellan kulmalla, mutta kyllä tämä ihan lautasilta syötiin.