maanantaina, maaliskuuta 29, 2010

Kevyt kanakeitto


Tämä on kreikkalaista alkuperää oleva keitto, jonka reseptin olen joskus kauan sitten ottanut talteen jostakin ja jonka nimeä en ole tallettanut. Siinä taustatiedot. Tämä voi olla alkukeitto, mutta riittää pääruoaksikin, jos sitä on tarpeeksi ja tarjoaa sen kanssa hyvää hiivaleipää ja voimakkaan makuista juustoa. Juuston rasvaprosentit voi itselleen suoda ja antaa anteeksi sellainenkin, joka ei ole rasvan suhteen yhtä paatunut kuin minä, sillä keitto on lähes rasvaton. Keitto on itse asiassa vähän pääsiäishenkinen tai ainakin keväinen. Minulle tämä resepti ainakin palautuu mieleen kun talven selkä on taittunut ja päivä pidentynyt niin, että ollaan kuulaiden kevätiltojen kynnyksellä.

1 l kanalientä (vettä + pari kanaliemikuutiota tai riittävä loraus fondia)
laakerinlehti tai pari, pari valkosipulinkynttä vaikka kuorineen, kokonaisia pippureita kymmenkunta, väri maun mukaan - joko oman tai pippureiden.

Kun liemi kiehuu, sinne lisätään
2 broilerinfilettä, keitetään kypsiksi ja nostetaan odottamaan keiton valmistumista.

Liemi siivilöidään ja kaadetaan takaisin kattilaan ja siinä keitetään
1 dl pitkäjyväistä riisiä (minä en kelpuuta täysjyväriisiä, se ei ime makua itseensä ja syödessä tuntuu kuin olisi hiekkaa suussa)
Kun riisi on kypsää, lisätään suurus, johon on sekoitettu
2 keltuaista ja
½ sitruunan mehu
ja lisätään vielä desin verran kuumaa keittolientä ja lirutetaan sitten keiton sekaan. Nyt ei saa enää kiehua!
Vielä lisätään suupaloiksi leikatut rintafileet ja runsaasti persiljasilppua antamaan väriä ja makua.

lauantaina, maaliskuuta 20, 2010

Rasvakannanotto

Seurailen erinäisiä ruokablogeja säännöllisen epäsäännöllisesti. Nyt löysin nuoren naisihmisen Voisilmäpeliä-blogista rasvoja ja kevyttuotteita käsittelevän, tervettä järkeä uhkuvan napakan kirjoituksen, joka on saanut paljon palautetta ja nimenomaan myönteistä sellaista. Minä jaan ilman muuta hänen ajatuksensa. En ole mielipiteitäni missään koskaan esittänyt, itsekseni vain jupissut. Olen myös tuntenut syyllisyyttä niin omista läskeistäni kuin rasvapolitiikastani. Minussa istuu lujassa se kieltojen ja rajoitusten viitoittama tie, jota kunnon suomalaiset kulkevat ja kukapa ei haluaisi olla kunnon ihminen. Rasva-asiassa olen kuitenkin pitänyt oman pääni ja jo yli kolmekymmentä vuotta käyttänyt leipomisessa voita (ruokaleivissä öljyä). En osta kevyttuotteita ollenkaan, pyrin valmistamaan ruoan alusta asti itse ja näillä periaatteilla tiedän kuuluvani ryhmään "vanha ja valistumaton". Lisä- ja väriaineluetteloiden kasvaessa olen tullut tarkaksi siitä, etten sellaisia tuotteita halua. Sipsikohtaukselle annan periksi ehkä kerran vuodessa. Limua meillä ei ole koskaan hyväksytty, lapset totutettiin kotona keitettyihin marjamehuihin, karkkeja ostettiin harvoin. Leivän päälle meillä vedetään omatekoista kevytvoita : 1/3 voita + 1/3 rypsiöljyä + 1/3 vettä hurautetaan monitoimikoneella niin pitkään, että kaikki ainekset sekoittuvat täydellisesti. Käsipelillä tämä olisi liian työläs projekti, vesi ja rasva torjuvat toisiaan. Jääkaapissa tämä oma voi kiinteytyy, mutta ei tule koskaan kovaksi. Annos tehdään parin viikon tarpeisiin, mutta säilyisi se varmaan pidempäänkin. Ja tämä on siis vain leivän päälle, paistamiseen, leipomiseen ja ruoanlaittoon se ei käy.
Minä olen varmasti kaikilla mittareilla pulska, mutta se ei johdu käyttämistäni rasvoista eikä edes ylensyömisestä, vaan siitä etten ole hiukkaakaan kiinnostunut liikunnasta. Minä aloin kostaa epäoikeudenmukaiselle pahansuovalle kouluaikaiselle liikunnanopettajalle heti kun vapauduin hänen otteestaan. Kaamea kosto sille hirviölle!Ei mitään liikuntaa ja se linja on paitsi pitänyt, myös sopinut minulle. Minä en koskaan kaipaa edes raitista ilmaa, viihdyn tunkkaisessa, ajatuksetkin kulkevat sutjakammin. Jos minulla olisi liikunta osana elämäntapaani, voisin tietysti syödä enemmän kaikenlaista hyvää, juustoja, kastikkeita, leipää, kastaa lohkoperunoita aioliin ja lapioida suuhuni turkkilaista jogurttia juoksevan hunajan ja rouhittujen saksanpähkinöiden ryydittämänä vaikka joka päivä. Ei se tällä liikkumattomalla elämäntavalla ole mahdollista, mutta silloin kun syön on sen oltava hyvää, väliajat voi sinnitellä vähemmällä. Kevytjuusto on mauton kuminen iljetys, vähärasvaiset jogurtit ovat vetisiä ja metallinmakuisia. Minä olen makusyistä vienyt asiat vielä pitemmälle ja voin sen tässä tunnustaa, eikä edes hävetä. Olen tehnyt sen epäterveellisen ja valistumattoman valinnan etten käytä täysjyväpastaa enkä-riisiä.
Niihin ei imeydy maku kastikkeesta, edellinen on kuin pahvia järsisi ja jälkimmäisestä tulee mieleen soran syöminen. Riisin asemesta käytän useimmiten ohraa, jossa on ruokaisa maku.Toki risotto pitää tehdä ihan aidosta risottoriisistä ja siihen risottoon pitää lisätä runsaasti ...VOITA!

maanantaina, maaliskuuta 15, 2010

Ohralaatikko


Tämä on kaalilaatikon lähisukulainen. Suvun tuntomerkkejä ovat hienoksi suikaloitu valkokaali, hienonnettu sipuli, ruskistettu jauheliha ja ohraryynit (en käytä riisejä kaalilaatikkoon). Lisäksi tähän laatikkoon raastetaan krouvisti porkkanaa, selleriä, mikä ettei palsternakkaakin, silputaan paprikaa, kesäkurpitsaa ja parsakaalia. Siis kasviksia maun mukaan. N. 300 g jauhelihaa ruskistetaan ja maustetaan hyvin (valkopippuria, soijaa, dijonsinappia, valkosipulia). N. 1½-2 dl rikottuja ohraryynejä isoon kulhoon ja päälle kaadetaan kiehuvaa lihalientä (n. 6-7 dl vettä + lihaliemijauhetta), siinä ryynit pehmenevät ja mukaan sekoitetaan raastetut ja silputut vihannekset ja ruskistettu jauheliha. Jos nestettä tarvitaan lisää, voi lurauttaa sekaan soijaa ja ruokakermaa. Sekoitetaan ainekset hyvin ja kaadetaan voideltuihin uunivuokiin. Minun vuokaosastoltani tämä satsi vaatii 2 vuokaa. Noin tunniksi 200-asteiseen uuniin, paistumisen loppupuolella kannattaa lisätä pinnalle voinokareita, ihan vain maun vuoksi.
Maustekurkku ja puolukkasurvos kuuluvat asiaan, kun ruoka on tarjolla.
Kasvisruokaa haluava jättää tietysti jauhelihan pois ja vaihtaa lihaliemen tilalle kasvisliemen.

lauantaina, maaliskuuta 13, 2010

Virtuaalimässäilyä

Nora Ephron-teema jatkuu, sillä katsoin hänen ohjaamansa elokuvan Julie & Julia. Se on hyväntuulinen satu, oikein sopiva ehtoopuolen ihmisille, perustuu kahteen tositarinaan, mukana jopa keski-iän ylittäneitä henkilöitä. Sadusta se käy siksi, että kenenkään elämää ei koettele mikään vaikea asia, ei rahahuolia, ei erota, ei sairastuta ja kuollaankin vasta lopputeksteissä. Mutta keittokirjan tekemiseen perustuvassa elokuvassa vaahdotetaan, silputaan, lorotetaan viiniä pataan ja mätetään voita paistinpannuun tirisemään kaiken aikaa.
Meryl Streep on hersyvän elämäniloinen Julia Child, jolla on ruma metallisenfalsettinen, kaakattava ääni. Samalta kuulostaa myös oikean Julia Childin ääni youtuben videopätkissä. Julia on reippaasti yli 180-senttinen kolho nainen vailla ulkoista viehätysvoimaa. Ihmetellä sopii miten Streepistä saatiin pitkä, onko se optista kikkailua vai ovatko kaikki muut näyttelijät tavallista lyhyempiä? Hänen roolihahmonsa on elokuvan ehdoton keskipiste ja kantava voima. Ihmeellisen valovoimainen ja muuntautumiskykyinen näyttelijä, kun ajattelee hänen rooliensa kirjoa vuosikymmenien varrelta.

Se, mikä tekee elokuvasta sadunomaisen, on vaikeuksien puuttumisen lisäksi ihanan tunnelmalliset pariisilaisnäkymät ja periranskalaiset keittiöt ja se aito oikea rakkaus, joka yhdistää Childin pariskunnan. Lyhyt, kalju virkamies Paul Child on aina vain yhtä rakastunut kaakattavaan vaimoonsa ja myös sanoo ja näyttää sen, tukee myös vaimonsa keittoharrastusta kaikin tavoin, herkkusuu kun on itsekin.

Oivalsin tätä kirjoittaessani, että tähän sopisi jatkoksi vielä resepti Julia Childin jostakin keittokirjasta. Niitä on monia ja nyt niitä on helposti saatavilla, koska elokuvan suosion myötä myös kirjojen kysyntä on kasvanut. Pitänee panna hankintalistalle.