maanantaina, huhtikuuta 30, 2012

Salaatti ja sen kastike

Tässä on salaatti ja siinä on:

3 keitettyä munaa (sopivan pehmeä keltuainen) lohkottuina
2 rkl kaprista
kirsikkatomaatteja halkaistuina
tuoretta kurkkua kuutioituna
jäävuorisalaattia suikaloituna
babypinaattia
basilikasilppua
purjo- ja/tai ruohosipulisilppua
1 tlk säilykelohta isohkoina palasina

Tämä säilykelohi on minun arvostuksessani noussut korkealle ihan siitä syystä, etten ole sitä löytänyt Ruotsista. Tämä kertoo siitä yleisestä ilmiöstä, että se mikä on helposti saatavilla, on itsestäänselvyys eikä näin ollen mitenkään tavoiteltua. Minä hekumoin välillä myös oikeilla herkkukurkuilla ja käyn läpi niitä paikkoja, joista joskus olen suomalaisia kurkkuja löytänyt, mutta en minä niiden takia maan ääriin lähde.Paistonkestävää marmeladia tarvitsee jokainen itseäänkunnioittava naisihminen - joskus joka tapauksessa - ja Suomesta sitäkin on haettava. Nyt on vuoden sisällä kauppoihin ilmestynyt mantelijauhetta. Olin itkuun purskahtaa, kun tein sen löydön. Olin vuosikaudet hamstrannut sitä Suomesta ja joskus kävi niin, että varastot härskiintyivät, kun olin liian pihi ja säästelin varastoani johonkin super-erityistilanteeseen. Kaikki valmiiksi rouhitut makeiset puuttuvat täältä ja Suomessa näkee aina uusia lajeja. Täällä pitää sisulla ja apinanraivolla hyökätä veitsin vasaroin mariannejen kimppuun, tehosekoittimella ei saa tasalaatuista, osa pölisee jauhoiksi. Saatan haaveilla mansikanmakuisesta tomusokerista tai suomalaisista maustetuista ruokakermoista. Tässä hiljattain päiväni oli täydellinen: lähikaupassani oli mustapippuri crème bonjouria. Olin jo luopunut toivosta, että sitä löytyisi täälläkin, se on niin hyvää moneen tarkoitukseen, kuten esimerkiksi suoraan purkista nuolemiseen. Sain siitä uutta voimaa ja päätin alkaa odottaa mustapekkajuustoa. Aika huimaa, mutta voihan sitä ihmeitä tapahtua.

Mutta lohisalaatin varsinainen clou on sen kastike. Siihen tarvitaan:

1 keltuainen (raaka)
2 rkl hunajadijonsinappia
2-3 rkl sitruunamehua
1 dl neutraalia öljyä, vaikka rypsi
1 dl turkkilaista jogurttia
pippurisekoitusta
Kaikki ainekset sekoitetaan hyvin ja maistelemalla etsitään suolan ja sokerin oikea määrä.


sunnuntaina, huhtikuuta 22, 2012

Elvishyvää

Elvis Pesley on laulajana ansainnut kuolemattoman maineen, näyttelijänä hän oli kaiketi keskinkertainen ja yksityiselämänsä oli kaukana kaikesta siitä, mitä voi pitää normaalina. Rahaa tuli ja meni tuhottomasti, tytöt ympäri maailmaa kirkuivat pelkästä ajatuksesta nähdä idolinsa, hännystelijöitä ja mielistelijöitä oli hänen seurassaan kellon ympäri ja hänen tahtonsa oli laki. Lopputuloksena oli ylipainoinen elostelija-lääkenarkomaani, joka päätti päivänsä vessanpytyllä, ja syntyi käsite elviskakka eli sellainen ruoansulatusjäte, jonka irtoaminen kehosta voi viedä hengen. Elviksen ylipaino aiheutui hillittömästä syömisestä, kuinkas muuten, roskaruokaa, makeita herkkuja ja cokista mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Maapähkinävoi-banaanitäytteinen grillivoileipä oli yksi hänen suosikkiherkkunsa, tuhtia tavaraa.

Tämä Elvishyvä on nopea ja helppo jälkiruoka, taatusti lihottava ja epäterveellinen , mutta sen verran on itsekuria minullakin, etten jatkuvasti tätä syö. Mutta toisaalta kaikenlaista muuta ja mielellään useinkin, joten itsekurilla en voi kehuskella enkä myöskään vyötäröllä. Se jäi matkasta joskus 80-luvulla. Mutta en minä sen perään enää haikaile, on isompia murheita, jos on tarvis synkistellä. Ja sellaisessa tilanteessa Elvishyvä on paikallaan.

1 dl täysmaitoa
1 dl kuohukermaa
1 dl fariinisokeria ja
1 tl jauhettua inkivääriä kuumennetaan hitaasti ja annetaan sitten kiehahtaa minuutin ajan.

Lisätään
150 g maitosuklaata (ei mitään tummaa ja terveellistä) ja
1 ronski rkl voita

Tätä lämmintä ginger fudge-kastiketta kaadetaan laajoin liikkein hyvän kermavaniljajäätelöannoksen päälle ja viereen ja koko komeuden päälle ripotellaan höystöt eli
rouhittuja mm:iä/amerkanpastilleja/nonstoppeja ja
rouhittuja cashewsuolapähkinöitä
Elvis laittoi huipulle vielä punaisen maraschino-cocktailkirsikan, mutta sillä kohtaa minä nyt säästän- lantteja, kaloreita, vaivaa, jotakin.

maanantaina, huhtikuuta 16, 2012

Heippa Harry!

Tämä helppo, nopea ja maukas spagetti toimi tällä kerralla lohturuokana, jonka avulla yritän toipua siitä, että yksi kirjojen kautta tutuksi tullut tyyppi taisi lähteä lopullisesti.

Mutta ensin spagetti. Sen (n 250 g) kypsyessä paistokasariin tai vastaavaan loraus oliiviöljyä, mari murskattua valkosipulinkynttä, 250 g puolitettuja kirsikkatomaatteja ja yksi kuivattu chili murenneltuna (tai pieni tuore, siemenet pois tai vaikka myllystä chiliä) ja näitä kuumennetaan, mutta ei saa antaa valkosipulin kärventyä kitkeräksi. Lisätään desin verran spagetin keitinlientä, rasiallinen mozzarellapalloja (tai iso pallo pienittynä) ja spagetit, pyöritellään sekaisin ja viimeistellään suolalla ja mustapippurilla ja vielä runsaasti tuoretta basilikasilppua ja parmesaani- tai pecorinoraastetta. Minä en pidä niin nöpönnuukana sitä tuleeko juustoraaste pussista vai onko ihan omin kätösin raastettu kalliista möhkäleestä. Ja syömään.

Ja sulattelemaan sitä tietoa, että Jo Nesbön luoma antisankari Harry Hole kaiketi kuoli yhdeksännessä kirjassa Aave (Johnny Kniga Kustannus 2012). Ei sille miehelle mitään happy endiä voinut koskaan odottaa. Se olisi ollut luonnotonta pehmoilua edeltäneiden kirjojen valossa. Alkoholisoitunut, huumeissakin pyörinyt, viimeisessä kirjassa jo entinen poliisi, aina yksinäinen laumassakin, jolla on täysin ehdoton tinkimätön moraali sen suhteen, että syyllisen on aina saatava tuomionsa. Siksi hän jaksaa jäljittää syyllistä henkensä kaupalla ja lopuksi se henki sitten lähti. En haluakaan, että tässä tapahtuisi markkinavoimien toimesta ihmeellinen pelastuminen. Niin herätettiin henkiin Rambo, joka ensimmäisen ja ainoaksi tarkoitetun kirjan lopussa räjähti tuusannuuskaksi. Mutta elokuvan kaupallisen menestyksen takia hänet kannatti ihmepelastaa ja niin rahastus ja tyypin epäuskottavat uroteot jatkuivat. Ramboon verrattuna Harry on lihaa ja verta, mutta ressu niin uppiniskainen, ettei ota elämästä opikseen, joten rakkauskin hänen elämässään oli myrskyistä eikä kestänyt yhdessäoloa.Kukapa nainen sitä kestäisi, että kotiin tullaan kun tullaan verissäpäin ja murjottuna tai ei sitten tullakaan vaan jäädään itsetuhoisesti sammuttamaan loputonta janoa. Mutta ei sentään olisi tarvinnut kuolla väkivaltaisesti rotan jäädessä järsimään ruumista. Olisi hän saanut "ratsastaa auringonlaskuun" ja häipyä teille tietymättömille.
Vielä minulla on jäljellä kaksi Harryn kanssa samaan muottiin sopivaa sankaria: Michael Connellyn Harry Bosch ja Lee Childin Jack Reacher. He alkavat vain olla liian vanhoja rajuun fyysiseen toimintaan, joten kai tässä pitää varautua siihen, että heidänkin loppunsa on lähellä.

lauantaina, huhtikuuta 14, 2012

Cakepops

ja cookiepops ovat minulle uusia tuttavuuksia, ovat toki saattaneet olla olemassa aikojen alusta. Minä olen blogeja seuraamalla päivittänyt tietoni siitä, mikä on in ja mikä out ruoka- ja leivontamaailmassa. En välttämättä itse tee mitään vain siksi, että se on ajan suuntaus. Olen aina tiennyt olevani sukua marlboro-miehelle eli olen oman tieni kulkija. Nyt kuitenkin tuntui siltä, että popsit olivat juuri sitä mitä tarvittiin kun Mummin Nuppu sai nimen ja oli lupa mässäillä vaaleanpunaisella. Kaiken lisäksi ohjeen mukaan helppoja valmistaa. Hah ja pyh. Vähänpä aavistin mihin miinaan astuin. Sen, joka haluaa tietää miten näitä ei pidä tehdä, sopii jatkaa lukemista.

Nämä ovat cakepopseja, koska ne tehdään kakunmuruista. Meillä syödään kaikki viimeiseen muruun, joten ensin leivoin kakun ( munia, sokeria, vehnäjauhoja + leivinjauhetta, voisulaa) ja kun se oli jäähtynyt murustelin sen. Ei ongelmia. Jotta popseja voisi pyöritellä, tarvitaan jotain sitomaan muruset massaksi ja se jokin oli lemon curd. Sitruunatahna on osoittautunut niin monikäyttöiseksi ja tuikitarpeelliseksi, että ihmettelen miten elin yli puolivuosisataa tietämättä siitä mitään! Sen verran curdia lisätään, että massasta saa pyöriteltyä palloja. Pyörittelemiseen on kaikenlaisia välineitäkin - pallorautoja - mutta käy se käsinkin ja käsi oppii tekemään tasakokoisia palloja. Maultaan raikkaita, ei liian makeita. Ei ongelmia. Pallot kastetaan sulatettuun suklaaseen ja koristellaan erilaisilla koristerakeilla. Tuo on lyhyt versio. Toteutus vei puolipäivää ja hermot.
Pallojen kastamiseen tarvitaan kättä pitempää (vai tarvitaanko kun kokemuksesta viisastuneena ajattelen?). Jos palloon työntää haarukan, sen kanssa olisi teoriassa helppo hoitaa suklaasukellus, mutta käytännössä pallo halkeaa. Otin seuraavaksi hammastikun, mutta se on liian heiveröinen, palloa ei saa käänneltyä suklaassa tai se peräti molskahtaa tikusta suklaakulhoon. Pysyäkseni turhamaisuuttani pastelliväreissä käytin valkosuklaata ja se on sulatettuna paljon tönkimpää kuin tavallinen suklaa. Pallot pitää nostaa valumaan, mutta minne . Tarvittaisiin jonkinlainen harvahko ritilä reunallisen pellin tai tarjottimen päälle, jotta valumat saavat valua, ja pallotehtaan tuotantolinja toimia tehokkaasti. Hammastikkujen asemesta olisi tarvittu tikkaritikkuja, pallo kestää sen työntämisen hajoamatta ja tikun voi sementoida suklaalla ja tehdä upotuksen, kun tikku on kuivunut kiinni. Mutta ei minun asuinympäristössäni mitään tikkuja myydä. Sain sitten sellaisen aivotoiminnan sykäyksen, että laitoin pallot kovettumaan pakastimeen ennen kuorrutusta, jotta suklaa jähmettyisi nopeammin eikä ritilän puuttuminen sabotoisi koko urakkaa. Suklaa todella jähmettyi vauhdilla, joten strösselit oli saatava pintaan vielä vauhdikkaammin. Jouduin pudottamaan pallon strösselikuppiin, jotta sain sille siistin pohjan, jolla seisoa ja äkkiä ripottelin lisää sivuille ja päälle. Meno oli kuin Chaplinilla liukuhihnalla mykkäfilmissä. Strösseleiden menekki oli huikea. Hankkimani neljän vaaleanpunaisen lajin purkki tyhjeni hetkessä ja jouduin jatkamaan täysin hempeään tunnelmaan sopimattomilla rotanmyrkynturkooseilla ja kakanruskeilla, joita löytyi vanhoista varastoista. Pallot painoivat kuin sementtimöhkäleet, joilla mafiamiehet upottavat poliisille vasikoineet ja syödessä strösselipaljous tuntui suussa sepeliltä ja soralta. Seuraavalla kerralla, jos sellainen tulee, hankin tikut vaikka kirveensilmästä ja teen myös pienempiä palloja, jotka kuorrutan tummalla suklaalla ja koristelen ranskanpastillimurskeella, siinä on sopivasti makuakin. Eleganttiakin, vai mitä?

tiistaina, huhtikuuta 10, 2012

Ilonaiheet

Kiitos Anne, sinä hersyvä, iloinen huumorinkukkanen, että vihjaisit minulle aiheesta, josta kiinnostuin heti. Pitäisi listata 10 asiaa, jotka tuottavat iloa. Tulin juuri reissulta enkä ole kokkaillut mitään, en lukenut mitään mainittavaa ja oli jo huono omatunto blogin vuoksi. Blogi on ihan mukava harrastus ja ryhdistää minun elämääni kun yritän kirjoittaa säännöllisesti. Kuvien ottaminen vähän ahdistaa kun en osaa enkä opi, mutta kaiken kaikkiaan blogin mukana olen olen löytänyt toisten blogeja ja päässyt osalliseksi blogikaveruus-ilmiöstä eli tässä on jo ensimmäinen onnellistuttaja, vaikka ei olekaan mikään Number One tässä elämässä mutta mahtuu kymmenen kärkeen.
Tässä elämän ehtoopuolella ajatus joutuu sivuamaan vanhenemisen lieveilmiöitä. Vanhuksen elämän suurimpia nautintoja ovat kuulema toimiva rakko ja suoli. Vielä en ole niin pitkällä, mutta kuitenkin niin pitkällä, että ymmärrän nauttia kohtalaisesta terveydestä. Aistit, järki, muisti ja liikuntakyky ovat kaikki tärkeitä osatekijöitä elämän nautinnoissa, mitenkään väheksymättä niiden elämäniloa, joilla näissä on jotain vajausta.
Lapsenlapset, elämän jälkiruoka, jota olen päässyt nauttimaan, täytyy mainita seuraavaksi. Elämänkokemusta ja järkeä on tullut sen verran lisää ja pahimmat kiireet laantuneet niin, että todella osaan arvostaa sitä, että saan olla lenkkinä sukupolvien ketjussa ja näen, että lapsenlapseni ovat elämäntyöni ja tarkoitukseni, jotain minusta jää tähän maailmaan. Palasin juuri tutustumasta 2 kk:n ikäiseen pikkutyttöön, josta lyhyen elämänsä aikana on jo tullut tietoinen ja läsnäoleva. Hän hymyilee, nauraa ääneen ja ääntelee, kun puhun hänelle! Eikö se ole onnea? Vuodet hurahtivat ohi, kun omat lapset olivat pieniä, mutta nyt kun ei ole samaa kasvatusvastuuta ja arjen pyöritystä, on aikaa ajatella näitä lapsia ja nähdä heidät sellaisina kuin ovat. Oman elämän rajallisuuden tajuaminen auttaa olemaan kiinni tässä päivässä ilman mitään "sitten kun"-ilmiötä. Aina ei tarvitse herätä kuuden aikoihin, mutta on aivan ihanaa herätä mihin aikaan tahansa siihen, että pieni unenlämpöinen pikkuihminen tassuttelee sängyn viereen ja työntää naamansa kiinni omaani ja kysyy nukunko vielä, kömpii mummin ja ukin väliin mukanaan oma tyynynsä, puolentusinaa unikaveria, kirja ja Muuta Tärkeää. Siinä me makoilemme ja supatamme hauskoja juttuja, kolme lapsellista, ja vietämme laatuaikaa, kun muu talonväki vielä nukkuu.
Minä pidän kuvataiteista ja värit merkitsevät myös paljon. Nyt kelpaa, kun on netti, voi vierailla maailman taidemuseoiden ja taiteilijoiden sivuilla ja GoogleArt päästää moniin museoihin upealle virtuaalikierrokselle. Minä haluaisin itse osata piirtää ja maalata vaan kun en osaa. Törmään tähän "halut on, mutta kyvyt puuttuvat"-tilanteeseen myös musiikin kohdalla. Kuunnella sentään osaan, joten en ihan osaton ole. Minulle on sitten jäänyt omaksi iloksi ja ajankuluksi lukeminen ja kirjoittaminen. Olen aina lukenut innokkaasti monenlaista kirjallisuutta, mutta viihteestä on mieluisin laji sellaiset kirjat, joissa ajetaan takaa ja tapetaan eli olen miesten apajilla. Ne kirjat toimivat kai paineentasaajina tällaisella olemattomalla vätysmummolla, joka ei muuten irrottele. Romanttisiin kirjoihin en koske edes hanskat kädessä. Keittokirjojen lukemisesta tulee myös hyvä mieli kuin myös kaikenlaisia mielitekoja. En minä keittotaidon oppikirjoja lue, vaan sellaisia persoonallisia erityisalojen kirjoja, joiden tekijöillä on sana hallussa. Käynnistän aina joulusesongin lukemalla joulukeittokirjoja. Myös sellaiset keittokirjat, jotka valottavat jonkun tunnetun henkilön elämää ruoan kautta ovat mielenkiintoisia. Tai perinnekeittokirjat tai tunnettujen kokkien kirjat tai kuuluisien kahviloiden resepteistä tehdyt kirjat tai mitkä tahansa keittokirjat. Eikä pelkkä teoria riitä, minä pidän valtavasti ruoanlaitosta ja leipomisesta, varsinkin jos on tiedossa keitä kestitään.
Vuodenajoilla on kaikilla hyvät ja huonot puolensa, mutta pakko tunnustaa, että minä olen sisäihminen (= oleilee mieluummin sisätiloissa kuin ulkona) ja minulle on ehkä luonnosta lukeminen merkityksellisempää kuin siellä oleilu. Siinä se tuli, häpeällinen tunnustus. Minä en pidä pakkasesta enkä kylmästä, en lumesta muuta kuin joulukoristeena, en kestä sääskiä, mäkäriä, paarmoja, hirvikärpäsiä, muurahaisia ynnä muita ötököitä enkä hautovaa hellettä.
Olen kyllä kokenut kahvit kannonnokassa istuen puolukka- ja sieniretkellä syysraikkaassa metsässä ihan nautinnolliseksi kokemukseksi, mutta kyllä minä aika olematon luontoihminen olen. On kuitenkin yksi luontoon liittyvä asia, joka minua kiehtoo ja se on kuutamo. Täysikuu on minusta maaginen. Sitä ja sen valoa voisin katsella loputtomiin ja kuulun niihin kuuhulluihin, joiden on vaikea saada unenpäästä kiinni täydenkuun aikaan.
Ystäviä minulla on vähän. Yhteyksien ylläpitäminen ei aina ole ollut yhtä vaivatonta kuin tänään, joten kun on viettänyt liikkuvaa elämää, on moni yhteydenpito ensin harventunut ja sitten lopahtanut. En ole innostunut etsimään ketään edes facebookin avulla.Voi olla kysymys omasta välinpitämättömyydestäni. Minä olen pitkälle itseriittoinen ja tarvitsen paljon omaa aikaa asioiden mietiskelyyn. Mutta ne muutamat ovat sitten niitä, joiden kanssa nauretaan vedet silmissä, sääret ristissä.
Lopuksi voisin vielä lisätä yhden ilon, joka pienenee kuin maailmanlopun pyy ja lopulta varmaan on muisto vain. Minä olen ollut suurimman osan aikuiselämästäni hajuvesifriikki. Nautin suunnattomasti tuoksuista ja iloitsin uusista löydöistä. Minulla oli hajuvesi arkeen, juhlaan ja yöhön vielä ihan omansa, en kai voinut vastata puhelimeenkaan suihkauttamatta parfyymia korvan taa, vaikka tiesin, ettei tuoksu kuulokkeesta sen pitemmälle päässyt. Vieläkin määrätyt hajuvedet palauttavat mieleeni määrätyt lomat tai matkat eli siinä harrastuksessa tuli käytännössä koettua hajumuisti. Mutta nyt en enää tunne samaa iloa hajuvesistä, vaikka niitä käytänkin päivittäin. Mutta voin olla käyttämättäkin.

maanantaina, huhtikuuta 02, 2012

Mars Cookies

Olen jo monta viikkoa märehtinyt valokuvaamisen vaikeutta ja siihen liittyy tämä imeläntäydellinen blogi, jonka löytämistä kadun. Se vie mielenrauhan ja huomaan nyt jo haluavani kaikenlaista tarpeetonta pastellinväristä keittiökamaakin, joita kuvissa on. Siinä näkee kuvien tehon, niillä luodaan tarpeita. Siihenhän mainostaminenkin perustuu.

Kokeilin yhtä reseptiä sieltä ja harmikseni jouduin toteamaan, että lopputulos oli oikein hyvä, muidenkin kuin minun mielestäni. Nyt siellä on sitten käytävä altistamassa itsensä niille hempeyksille ja ties mitä siitä seuraa. Nämä Mars Cookies eivät ole mitään rapsakoita pipareita vaan pikemminkin muffinseja (vai kuuluuko sanoa muffineita? Minusta on tulossa kielivammainen). Noudatin reseptiä kerrankin ihan pilkulleen omituisista mitoista huolimatta. Yleensä lähden jossain vaiheessa omille teilleni kaikista vakaista päätöksistä huolimatta. Niinpä ainoa ero on sitten minun kökkö valokuvani, joka ei herätä kenenkään makean- ja leipomishimoa ostovimmasta puhumattakaan.
220 g voita ja
200 g fariinisokeria (käytin kuivaa, koska sitä Suomesta tuttua kosteaa ei ole) ja
110 g sokeria vatkataan oikei kuohkeaksi vaahdoksi
Lisätään
2 munaa ja
1 tl aitoa vanilja-uutetta
ja sen jälkeen keskenään sekoitetut kuivat aineet
320 g vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
50 g rouhittuja saksanpähkinöitä
3-4 pienittyä Mars-suklaapatukkaa

Muffin(s)ipellin koloihin paperivuoat ja niihin rohkeanpuoleinen köntti taikinaa. Uuni 180 C ja noin 15-20 minuuttia. Jäähtyneiden päälle pursotellaan sulatettua tummaa suklaata.

Luulenpa, että Mars-patukat voi korvata millä tahansa suklaapatukoilla, ihan omien mieltymysten mukaan ja samasta syystä voi joku pienentää sokerin/patukoiden määrää. Mutta lisätä ei kannata, seurauksena sokerihumala.