sunnuntaina, syyskuuta 26, 2010

Matka menneisyyteen

Tätä postausta ei kasvissyöjien eikä terveysintoilijoiden kannata lukea. Kuvassa on meidän kyökin pöytä syksyisenä lauantaina. Tarjolla on kuorineen keitettyjä perunoita, haudutettuja lanttukuutioita ja läskisoosia. Höysteiksi löytyy maustekurkkua, puolukkasurvosta ja etikkapunajuuria. Siinä on 50-lukuiset lautaset kahdelle harmajapäälle, jotka ovat mm. tällaisella ruoalla kasvaneet aikuisiksi. Joskus oli parempaa, usein heikompaa, mutta hyvin maistui. Lasiset mäkkärimukit ovat lastemme lapsuusmuistoja. Hampurilaisketju jakoi niitä Batman-elokuvan inspiroimana tässä hiljattain 80-luvulla.
Tämä ateria osallistuu olemassaolollaan jatkuvasti käytävään rasvakeskusteluun. Mielestäni läskiä voi syödä joskus. Veistelin toki siansivuviipaleista paksuimmat läskit pois, mutta rasvattomalla lihalla ei samaa makuelämystä saa ja se elämys on tämän jutun ja soosin ydin.
Tämä on minulle nykyajan termillä lohturuokaa. Minulla oli onnellinen ja turvallinen lapsuus ja kotiruoat vuosikymmenien takaa palauttavat hyvää oloa ja mukavia muistoja. Vanhempia ei enää ole eikä lapsuudenkotiakaan, mutta äidin reseptit ovat käytössä.
Lohturuoka on käsite, joka löytyy monista keittokirjoista ja ruokaohjelmista, tosin silloin on aina ja yksinomaan kysymys naisista ruoanlaittajina. Mieskokit herkuttelevat mitä lystäävät eivätkä kaipaa lohtua, ainakaan sitä ei haeta syömällä.
Britti Nigella Lawson on varmasti kaikkien lohturuokaa markkinoivien Äiti. Nigella, kaunis rehevä nainen, joka kuvailee ruokaa aina aistillisilla ylisanoilla ja nuoleskelee sormiaan, hiipii aina ohjelman lopussa iltayöstä jääkaapilleen ja jääkaapin valossa mättää itselleen ison annoksen jotain syntisen kaloripitoista herkkua salaa muulta perheeltä, mutta ikään kuin antaen samalla katsojalle luvan herkutteluun.
PS. Me kävimme läskisoosiaterian jälkeen lenkillä. Ei täällä ihan holtittomia olla.

torstaina, syyskuuta 23, 2010

Hyvä käristyskeitto ja unelmat




Kylmempi vuodenaika käy jo yöllä harjoittelemassa ympärivuorokautista kylmällä kiusaamista. Nyt sopii ruoan olla tuhdimpaa kuin kesällä. Tämä käristyskeitto on meidän pikkuruisessa kattilakunnassamme hyvin pidetty. Se on myös nopea valmistaa ja kuten monet keitot, uudelleen lämmitettynäkin maukas. Tähän keittoon, jolla ruokkii 4, riittää pieni, alle 300 gramman poronkäristyspakaste. Niin pienestä määrästä en lähtisi varsinaista käristystä tekemään edes yhdelle, mutta keittoon määrä on sopiva.
Siis
pieni paketti kohmeista poronkäristystä suikaloidaan ja käristetään voissa
Lisätään
1 sipuli silputtuna ja
1 keskikokoinen porkkana pieninä kuutioina ja käristetään vähän lisää.
Lisätään
1 l hyvää lihalientä (teen sen useimmiten liemijauheesta)
8 keskikokoista kiinteää perunaa, tietysti kuorittuina ja "keittokokoon" pienittyinä

Valkopippuria? Valkosipulia? Chiliä? Paprikajauhetta? Ihan miten vain.

Homman varsinainen clou on
paketti perinteistä Koskenlaskijaa, joka viipaloituna saa sulaa keittoon perunoiden kypsyessä
persiljasilppu voisi viimeistellä keiton, kuvan kalvakkaasta keitosta se unohtui.

Koskenlaskijasta saa erinomaisen liemen keittoihin. Siitä saa paljon muutakin hyvää ja maistuu se sellaisenaankin. Ihan ikioma Koskenlaskijapaketti oli Elämänkumppanini suuri toteutumaton unelma lapsena kauan kauan sitten ja hän muistaa unelmansa aina kun ruoassa maistuu Koskenlaskija. Olen monesti miettinyt, että toteutumaton unelma on sittenkin paras ja täydellinen. Unelman toteutuminen saa sen myös usein lässähtämään, arkipäiväistymään ja kutistumaan... tässäkö se on, ei tämän kummempi. Ristiriitaista kuitenkin on, ettei unelmasta saa luopua vaan sitä on tavoiteltava ja siihen uskottava. Lässähtämisen uhallakin.

lauantaina, syyskuuta 11, 2010

Lisää lemon curdia



Iltateellä maistuvat vanhan ajan kaurakeksit, päälle sipaus lemon curdia eli sitruunatahnaa.

4 dl vehnäjauhoja
3 dl kauraryynejä
150 g margariinia (ensimmäisen kerran blogissani!)
½ tl suolaa
½ tl leivinjauhetta
1 dl kermaa
Ensin sekoitetaan kuivat ainekset keskenään, sitten nypitään sekaan rasva ja lopuksi kerma. Taikina kaulitaan n. 3-5mm:n paksuiseksi ja otetaan kakkusia pyöreällä muotilla, pistellään ja paistetaan 200-225 asteessa 5-6 minuuttia. Minä en "pistellyt" keksejä vaan "ajelin" ne koristekaulimella, sellaisella puisella, joka on tehty näkkileivän leipojille. Kai niitäkin on.
Kaurakeksien ohje on vuodelta 1971 peräisin olevasta Kodin uudesta keittokirjasta, jonka alkuteos näkyy olevan ruotsalainen.Kirjan selailu on matka menneisyyteen, Suomeen, jota ei enää ole. Lähes kaikki ulkomailta tuotavat ruokatarvikkeet ovat säilykkeitä,herkkusient, parsat, katkaravut, ananas, persikka jne. Nykyisinhän kaikki on saatavilla myös tuoreena. Kiiviä, mangoa, papaijaa, tähtianista ja muita kaukomaiden hedelmiä ei edes mainita. Kirjassa esitellään riistalintujen kynimiset ja suolistamiset ja broileri löytyy vain kokonaisena pakastettuna, kana kokonaisena, myös tuoreena maininnalla siitä, että vanhan kanan nahka on keltaista ja rasvaista, nuoren hieman sinertävää. Ei järin ruokahalua herättävää ajateltavaa.
Juustot olivat tuolloin kaikki kotimaisia, tuonti oli epäisänmaallista ja siksi säädeltyä. Tuorejuustoja ei oltu vielä "keksitty" ja kaupan maitokaapin valikoima vaatimaton. Jogurtti oli vielä uusi tuttavuus, "voimakkaan makuinen ja melko hapan piimätyyppi kotoisin lähi-idästä". Pastasta, puhumattakaan pestosta, ei silloin tiedetty mitään, vaan oli pitkää ja lyhyttä makaronia. Ajan ankeutta ja tapojen muuttumista heijastelee hyvin sekin, että kirjassa on kaikenlaisten vellien - riisi, manna, kaura jne - ohjeet.
Tällä peruskirjalla aloittelin ruoanlaittoa ja silloin ajateltiin yhden kunnon kirjan riittävän. Ruoanlaitto ja leipominen eivät olleet vielä silloin harrastus eikä niihin kuulunut kokeilu ja nautiskelu. Ruoka oli vakavasti otettavaa elämän hallintaa, terveyden ja hyvinvoinnin perusta. Sitä se on tietysti nykyäänkin, mutta rikkaissa maissa on hyväosaisille tarjolla valtaisa valinnanvara kaikesta siitä mitä tämä planeetta tuottaa.

perjantaina, syyskuuta 03, 2010

Isoisää etsimässä

Minua on aivan hirveästi harmittanut ja kaduttanut, etten ole ollut suvustani ja juuristani kiinnostunut silloin, kun tietoa vielä oli saatavissa. Päinvastoin, suljin korvani, kun tädit/ sedät/ kylänmiehet niitä mielestäni tylsiä ja köyhyydessään hävettäviä ihmiskohtaloita vatvoivat. Minä uskoin uuteen uljaaseen maailmaan, jossa minä kaiketi olisin jonkinlainen päähenkilö. En minä enää ole vuosikymmeniin elänyt omassa navassani ja ymmärrän olevani mitätön lenkki pitkässä ketjussa. Mutta kun ihmiselle ei riitä tieto siitä, että sellainen ketju on jokaisella takanaan, vaan tulee aika, jolloin haluaa tietää ketjun lenkeistä, nimiä, vuosilukuja, paikkoja.
Siis sukututkimus, sieltä ne lenkit saavat sisältöä. Siinä taas on internet oiva apuväline. Ei tarvitse fyysisesti käydä kaikissa pitäjissä kirkonkirjoja selaamassa, mutta toisaalta täytyisi olla jonkinlaista jäsentynyttä tietoa, miten tehtävässä edetään. Puuhun - sukupuuhunkin - pääsee helpommallakin tavalla kuin perä edellä. Sukututkimuskurssi olisi järkevin tapa lähteä liikkeelle ja aionkin olla järkevä (monessa muussakin asiassa) kunhan pääsen eroon työelämän orjuudesta.
Nettiä selaamalla pääsin kuitenkin sen verran alkuun, että koin yhden elämän tähtihetkistä. Se oli ulkoisesti pieni juttu, mutta minun päässäni vavahduttava(Nyt tuli väistämättä mieleen Neil Armstrongin historiallinen lausahdus kuussa "one small step for man, one giant leap for mankind". En toki tarkoita, että minun mikromaailmallani olisi mitään merkitystä muille kuin itselleni, mutta en osaa sitä tunnetta muullakaan tavalla selittää).
Muutama vuosi sitten sukuhaahuiluni toivat netistä esiin Hiski-sivustot, jotka minun hauillani tuottivat pelkkää eioota. Hakemiani vuosia tarvittavissa pitäjissä ei ollut vielä kirjattu nettiin, mutta löytyi kuitenkin tieto Kansallisarkistosta Helsingissä. Siellä on ihan kaikki Suomessa kirjattu henkilötieto. Minulla ei ollut mahdollisuutta varata aikaa etukäteen, mutta pääsee sinne satunnainen vierailijakin. Ystävällinen opastus, kun kerroin mitä etsin ja niin minä sitten istuin mikrofilmilaitteen ääressä ja hain kyseisen pitäjän arkistokansioista sitä, jossa olivat vuonna 1864 syntyneet ja kastetut.
Aluksi ei löytynyt juuri mitään tolkkua systeemistä. Vanhat kirkonkirjat ovat tietysti käsin vanhanaikaisella, koukeroisella käsialalla ruotsiksi kirjoitettuja nimet mukaan lukien, tietysti myös vanhentuneella oikeinkirjoituksella. Ajattelin jo siirtää etsinnän tulevaisuuteen, jolloin olisi ainakin aikaa. Ja siinä se oli, siinä HÄN oli, syntynyt 30/4 ja kastettu, suutarin poika, tavoitinpas sinut, tässä me tapaamme vihdoinkin. Kurkkua kuristi ja silmät sumenivat, maailma pysähtyi ympärillä. Istuin ja tuijotin tekstiä, vaikea lähteä, voi kun isä eläisi, hänkin saisi tietää suutarista, isoisästään, jota ei koskaan tavannut, ei tiennyt edes miksi hän oli elänyt siinä pitäjässä, mistä sinne tullut, mistä vaimon, Serafia nimeltään, löytänyt.
Kun suurimmat tunteet laantuivat, kirjoitin tiedot muistiin. Päätin selvittää seuraavankin lenkin, missä, milloin ja keille oli syntynyt poikalapsi, josta tuli suutari ja jonka lapsenlapsenlapsi minä olen, ja poistuin arkiston hiljaisuudesta Helsingin hulinaan ajatukset vielä 1800-luvulla.

torstaina, syyskuuta 02, 2010

Pannukakku

eli tässä projektissa meni pieleen kaikki mikä voi mennä, lopuksi aikataulu kun laajakaista tempaistiin pariksi viikoksi pois. Voi minua onnetonta, kun kuuseen kurkoitin ja katajaan kapsahdin.
Mikä minut sai ryhtymään moiseen lukijoiden kosiskeluun ja lupailemaan etukäteen yhtään mitään? Ja vielä pähkinäkakku, puuttuu vain, että Paula, jolle tämä on tarkoitettu, on allerginen pähkinöille. Se on niin kovin yleinen allergia. Työpaikallenikin tuli tänä syksynä ehdoton pähkinäkielto. Noin 400 hengen joukossa on useita pähkinäallergikkoja ja yksi sellainen, jolle aiheutuu raju reaktio pelkästään siitä, että huoneessa avataan pähkinäpussi. Tässä onnettomassa kakussa ei ole jauhoja ollenkaan, vaan tilalla on - jauhettua pähkinää.

3 munaa ja
1½ dl sokeria vatkataan oikein oikein kuohkeaksi vaahdoksi ja lisätään
200 g jauhettua hasselpähkinää (kaupasta löytyi valmiiksi jauhettua oikeankokoinen pussi)
ja sitten vatkataan vielä lisää.
Irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi niin ei tarvitse voidella mitään. Paista kakkua noin ½ tuntia 175:ssä asteessa ja anna sitten kakun jäähtyä.

Vatkaa
3 dl kermaa vaahdoksi ja makeuta hyvin kevyesti tai ei ollenkaan. Levitä suurin osa kakun päälle ja reunoille ja sirottele päälle
1 tupla Dajm hienoksi rouhittuna ja pursota ympärille loppu kermavaahto.
Tässä vaiheessa alkoivat vastoinkäymiseni. Pursotinpussi alkoi vuotaa saumastaan ja sieltä ei kuitenkaan mahtunut pursuamaan kermavaahtoa, vaan sieltä tursui harmaata nestettä, joka sotki kakun, kädet, pöydän ja sai minut turvautumaan "karkeaan kielenkäyttöön". Ei auttanut perääntyä. Siis kylkien viimeistely Noblesse-suklaaläpyköillä, sinnehän peittyisi kermavaahtokatastrofikin. Kun avasin samana päivänä ostamani suklaapakkauksen, siellä olikin harmaita yhteensulaneita möykkyjä tyylikkäiden, henkäyksenohuiden läpyköiden asemesta. Lisää kielenkäyttöä ja kauppaan rasian ja kuitin kanssa. Ilmiö oli kassatytölle tuttu, "ai, eikö niitä ole vieläkään poistettu, vaikka valituksia on tullut". Sain rahat takaisin, vaan en läpyköitä. Ne olsivat vaatineet reissun toiseen kauppaan eikä siihen ollut aikaa. Lisää äänetöntä kielenkäyttöä.
Kakku oli maultaan ihan hyvä - tarpeeksi makea ilman läpyköitäkin - mutta minusta tuntuu etten tee sitä pitkiin aikoihin, oli se niin traumaattinen kokemus. Kuvastakin tuli aivan surkea ja vaisu, vai mitä? Ja lopuksi sitten kaatui laajakaista. Että semmoista.

keskiviikkona, syyskuuta 01, 2010

Luova tauko?

Kirjoitustauko johtuu laajakaistaliittymän teknisistä toimitusvaikeuksista. Kaapelin kautta tulevan laajakaistan lisäksi täällä rakennetaan toisenlaista systeemiä, liekö langaton vai olisiko se joku kuitu (??!) ja siinä touhussa katosi nettiyhteys ja kesti lähes kaksi viikkoa saada laajakaistapalvelun tarjoaja korjaamaan vika. Tässä ajassa jopa minä, menneiden hyvien vimpaimittomien aikojen katoava edustaja, ehdin saada vieroitusoireita ja jouduin pohtimaan nettiyhteyden merkitystä elämässäni ja totesin, että paljon se merkitsee, enemmän kuin olin ymmärtänyt. Sähköpostiyhteydet, skype, pankkiasiat, suosikkiblogit, nettilehtien selailu ovat osa jokapäiväistä elämää. Mutta tänään elämä normalisoitui ja lähipäivinä pääsen itsekin kirjoittelemaan.