sunnuntaina, tammikuuta 30, 2011

Corn casserole

Maissilaatikko on vähän kulmikas nimi tälle ihan kelvolliselle lisäkkeelle, mutta pata eikä muhennos se ei ainakaan ole. Maissivuoka menettelee nimenä, mutta olkoon nyt vain kotoinen laatikko. Amerikasta se on kotoisin, kiitospäivän ruoka, joka aikoinaan tehtiin tietysti tuoreesta maissista, mikä on edelleenkin mahdollista,vaan ei minulle nyt. Minä tein pakastemaissista, koska niin oli ohjeessa, jonka viime syksynä näin enkä kirjoittanut muistiin mitään, koska se on yksinkertainen eikä määrien kanssakaan ole niin nöpönnuukaa. Kunnia sille, jolle kunnia kuuluu, mutta en kerta kaikkiaan muista missä ohje tuli vastaan ja kun sitten googlailin, läiskähti näytölle yli miljoona osumaa, joten enpä taida polkea kenenkään tekijänoikeusvarpaille.

Aluksi voidellaan laatikko, siis uunivuoka ja sinne kaadetaan:
500 g pakastemaissia, jäisenä ja päälle kaadetaan seos, jossa on
1½ dl kermaa (minä häpeämätön laitoin kuohukermaa, mutta kevyemmätkin sopinevat)
1 dl kermaviiliä
vajaa dl korppujauhoja
2 munaa
50 g sulatettua voita
1 tl suolaa
ripsaus jauhettua valkopippuria
töpsäys paprikapulveria
hyppysellinen sokeria
Laatikko muhimaan noin tunniksi 175-asteiseen uuniin. Se sopinee monenlaisten pääruokien lisukkeeksi, mutta erinomaisesti se ainakin maistui cordon bleu- broilerinfileiden kanssa, joiden täytteenä oli Aura-juustoa ja savukinkkua.
PS. Olen tietoinen sekä maissilaatikon että fileiden rasvamäärästä enkä aio keventää jatkossakaan, mieluummin olen välillä vaikka kokonaan syömättä.

1 kommentti:

  1. Ai että! Tuli tehtyä kun amerikkalainen kaveri pyysi maissilaatikostq, lähdin sitten googlettelemaan ja löysin tämän ihanuuden! Oli kyllä aevan älyttömän hyvää! Koko perhe, jopa nirso isä tykkäsi. Kiitos ihanasta reseptistä ❤

    VastaaPoista