Kevään edistyminen on edelleen masentavan hidasta. Ei tee mieli eväsretkelle, kun hyinen viima ja kohmeinen maa onnistuvat mitätöimään auringon ponnistelut päästä voitolle. Näihin aikoihin on monesti istuttu luonnossa naama aurinkoon ja nautittu termoskahvit ja eväät. Minäkin lähden reippailemaan, jos sovitaan että eväät tulevat mukaan, vaikka muuten oleilen mieluummin sisätiloissa.
Tämän päivän ruoka olisi hyvinkin sopinut retkellä nautittavaksi. Tein perunapizzan.
Pizzapohja tavanomainen:
25 g hiivaa
2½ dl vettä
1 tl suolaa
0,3 dl oliiviöljyä
5 dl vehnäjauhoja
Ja taikinalle puolen tunnin nostatus. Sillä aikaa minä kuorin ja viipaloin ohuelti 6-8 keskikokoista perunaa (jauhoinen lajike), odottavat vuoroaan kylmässä vedessä. Hienonnan veitsellä 4 valkosipulinkynttä, homma helpottuu jos ripottelee kynsille vähän suolaa, niin ne mehustuvat ja suorastaan vaativat saada hienontua. Pohjan kaulin ohueksi (- ja muistan aina kaulinta käyttäessäni olla rajattoman kiitollinen siitä, että kolmisen vuotta sitten tartuin berliiniläisessä tavaratalossa kaulinsukkaan, joka oli minulle kollolle täysin outo leivontaväline. Sen hankittuani ei ole mikään taikina tarttunut kaulimeen ja kun on silikonileivinalusta niin ei tartu siihenkään ja "äiti leipoo hymyellen", tosin minun "pienoiset piimäsuuni" ovat maailmalla.)
Valkosipulisilppuun sekoitan 2-3 rkl oliiviöljyä ja sivelen mössön tasaisesti koko pohjalle, ja sitten on aika kuivata perunaviipaleet talouspaperilla ja levittää ne kauniisti kuin kattotiilet pohjalle, mustapippuria ja ripaus sormisuolaa ja 2-3 desiä juustoraastetta.
Alkuperäinen ohje suosittelee västerbottenia, ruotsalaista herkkujuustoa, mutta minä hyödynnän jämät ja yhdistelmäksi tuli cheddar-parmesaani-pecorino-mozzarella-präst, rauhoittavaa päästä kerralla kaikista kanteista. Koska minulla ei satu olemaan tuoretta rosmariinia, ripsuttelen pizzamaustetta purkista. Ja sitten uuniin, 25-30 minuuttia, 225 astetta. Pohjan saa kauttaaltaan mukavan rapeaksi, kun antaa pellin olla uunissa niin kauan kuin uunin lämpiäminen kestää. Ehkä hivenen hankalaa siirtää pizzaa tulikuumalle pellille, mutta kyllä se leivinpaperin päällä siirtyy, varsinkin jos on apukäsiä paikalla.
Tällä keittiöön tehdyllä kevätretkellä syötiin pizzan kanssa tonnikalasalaattia.
Joo ei etene kevät tääläkää, lunta o enemmä ku laki sallii, mutta päivät o pienny jo iha huimasti... aurinko o paistanu kirkkaalta taivaalta jo viimeset nelijä viikkua ja kyllä se o lämmittäny ja lunta sulattanu, mutta lussalle ei kyllä oo varjosa menny. Tännäänki oli niiiii kylymä vinkka lenkillä käyesä, mutta ei se kuitenkaa ennää palele samalla lailla ku joku aika takaperi.
VastaaPoistaTämä kevät o mun lemppari vuojenaikaa, sitte ku puisa o jo oikian kokoset lehet, ni alan murehtiin syksyn tulua :/ Moon niinku Asterixisa se väki, ku ne koko ajan pelekäs, että taivas tippuu niskaan.... joskus kiukuttaa, että eikö sitä ossaa nauttia tästä hetkestä ja olla aattelematta, että no pia kaikki o iha väärällää... mutta minkä sitä luonnollee voi, moon siitä harvinaisen pölijä ihimine, että en ikkää opi virheistäni, toistan niitä vuojesta, jopa vuosikymmenestä toisee... no ehkä sitte ens elämäsä :D :D
Ihkua viikkua Lisse ja o muute herkullisen näköstä pizzaa, mulla ei kokkaukset tännää onnistunu yhtää hyvin, iha harmitti.
Kyllä minäkin pidän keväästä eniten siksi,että sitä seuraa ihan kokonainen,käyttämätön kesä.Kesän kuluminen todella ahdistaa, seuraavaan on niin pitkä aika.Minä myös kohdistan kesään kaikenlaisia odotuksia, sillä kesä on muka mahdollisuuksien aikaa.Hölmöä, sillä jokainen päivä on mahdollisuus.Mutta kuule kestetään, pakko sen lämmön on tulla kun valoa jo on saatu!
VastaaPoista