Jouluvihko

Minulla on tavallinen sinikantinen ruutuvihko, jonka kannessa lukee Joulu. Vihossa on meillä toistuvien jouluruokien reseptejä, työlistoja (laiska töitään laskee, tiedetään), siellä on kommentteja valmisruoista, hinnoista, valmistajista ja sitten siellä on kulloisenkin joulun ruokalista - aatto, joulupäivä, tapaninpäivä - ja luettelo joululeipomuksista. Siinä vihossa on viimeiset 12 joulua ja nyt kun sitä lukee, se onkin mielenkiintoinen ja palauttaa mieleen monenlaista. Siinä on perheen ruokakulttuuria, ajankuvaa ja ties mitä. Käynnistäessäni tietojen keräyksen en ajatellut muuta kuin ettei tarvitsisi joka vuosi etsiä ja selata samoja reseptejä ja muistella millainen kinkku viimeksi hankittiin ja mistä.
Nyt minä näen vihosta miten asiat pysyvät samoina samalla kun ne muuttuvat. Vihosta näkee millä kohdalla yhdestä joulunviettäjästä tuli kasvissyöjä tai milloin Lapsenlapsella oli maitoallergia. Näkee senkin, ettei järkeä ole tullut matkan varrella, aina on liian paljon ja liian monia sortteja, mutta ei tätä kierrettä saa poikki, jos joulun viettää kotona ja haluaa hemmotella jälkeläisiään ja säilyttää joitakin säikeitä omaan onnelliseen lapsuuteen, joka on ajassa ja paikassa saavuttamaton ja jonka muistoja ei ole enää monta jakamassa.
Pakko on leipoa piparkakkuja, jotta saa syödä taikinaa. Lapsuudenkodissa sitä syötiin salaa keittiön kylmäkomerosta ja vasta vuosikymmeniä myöhemmin Äiti kertoi tietäneensä nämä vohkimiset ja olleensa itsekin osallinen. Hän oli jo alun alkaen varautunut useamman taikinaerän tekemiseen. Pakko on olla lanttu-, peruna- ja porkkanalaatikkoa. Muiden mielestä niillä saadaan aikaan joulun tuoksu (lanttulaatikko tuo ilmoille joulun löyhkän). Tätä nykyä minä tarvitsen jouluuni myös niiden maut, lapsena minäkin koin ne enimmäkseen tuoksuina. Pakko on tehdä kotikaljaa - vaarinkaljaa - lapsuudenkodin perintönä. Useimmiten se onnistuu, välillä se syntyy kuolleena eikä herää henkiin.
Vihosta palautuvat mieleen älyttömät kotijuustokokeilut viiden litran kattilalla lopputuloksena pieni, mauton kahvikupin kokoinen paakku tai suurisuuntainen tryffeliprojekti, jonka lopputulos ei koskaan hyytynyt leikattavaan muotoon vaan sitä syötiin lusikalla suoraan vuoasta, syötiin koska oli hankittu kalliit aineet.
Nyt minä oikeastaan toivon, että olisin aina, aikojen alusta, pitänyt jouluvihkoa ja kirjoittanut sinne muitakin joulumuisteluksia.