Minun tunnelmallisimmat joulumuistoni ovat peräisin omasta lapsuudestani, joka oli köyhää ja yksinkertaista aikaa. Rahaa oli vähän, valmista tavaraa vielä vähemmän. Silti on mieleen jäänyt tuoksuja, värejä, valoja, salaisuuksia ja valmisteluja, jotka toistuivat joka vuosi samanlaisina. Siivousta kellarista vintille, leipomista ja ruoanlaittoa säädetyssä järjestyksessä, sillä jääkaappia eikä pakastinta ollut, koristeiden askartelua, radion joululahjavalvojaisten kuuntelua ja lapsen loputonta joulunodotusta ja päivien laskemista.
Meidän kylällä ei ollut kauppojen näyteikkunoita, ei valaistuja teitä, ostoksilla ei tarvinnut aikaansa haaskata. Lahjat olivat useimmiten kotitekoisia ja niitä oli vähän. Sadan gramman suklaalevyt myytiin joulukääreissä enkä isompia levyjä muista silloin nähneenikään. Ruusu-täytesuklaalevy oli hienouden huippu. Oma suklaalevy oli arvostettu lahja, siitä vähän maisteli säästellen tai välillä vain haisteli, se oli aitoa onnea. Minä sain usein kirjan ja kerraston, sellaisen vaaleanpunaisen, pönäkän punttihousuisen kerraston. Mieleen on painunut myös joulupukkikynttilä, jota polttelin hitaasti kunnes jäljellä olivat vain sulaneet saappaat. Marsipaanipossua toivoin vuosikaudet tietämättä edes miltä marsipaani maistuu.
Jouluruokia olivat kinkku, laatikot, rosolli, riisipuuro sekahedelmäkiisselin kanssa, kotikalja, punainen vahakuorinen edamjuusto, joululimppu, joulutortut, rusinapullat ja piparkakut. Ei niistä ähkyä saanut vaan ihanan täydellisen onnen ja kylläisyyden tunteen. Pihalla tuikkivat lumilyhdyt ja taivaalla tähdet. Kuusen kynttilöitä piti vahtia koko ajan, ettei koti pala poroksi.
Ja se suuri kupla oli lapsen vankkumaton usko joulun ihmeeseen, siihen että maan päällä "niin hyvä, lämmin, hellä on mieli jokaisen".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti