Joulupöhö

En ole pitänyt näin pitkää kirjoittamistaukoa blogin aikana eikä syynä ole todellakaan joululoma vaan loma joulusta. Tuntuu, että vuosi vuodelta joulu merkitsee aina vain vähemmän ja sen ympärillä alati kasvava oheistoiminta ja -krääsä tulevat suorastaan vastenmielisiksi. Tunnelmaa ja sisältöä ei voi pelkästään ostaa. Tässä olen viikonpäivät hoitanut jääkaappia, laatikoita sisään ja ulos, pitänyt silmällä (ja haistellut) kaikenlaisia purkkeja ja kelmunyyttejä ja silti olen varma, että jonnekin täysinäisen kaapin kätköihin on unohtunut ruokaa pilaantumaan. Tilanteesta tekee moraalisen ja eettisen ongelman se, että minulla on selkäytimessä lähtemättömästi Elämän Perusohjenuora: ruokaa ei haaskata. Tämä on todennäköisesti ikäpolveni ja luokkani perintö vanhemmilta, jotka tiesivät omakohtaisesti mitä nälkä on. Sotavuodet vielä viimeistelivät tämän opin niin, että siitä on tullut minulllekin elämän perusarvo, jota ei kyseenalaisteta. Huumorintajuinen mutta nuuka Isäni sanoi, ettei oksennuksenkaan saa antaa tulla " hampaan yli", niellään vain urhoollisesti takaisin.
En ole oppinut aikaisemmista jouluista mitään, sillä taas on liikaa ruokaa ja odotan, että arki ja yksinkertainen ruokahuolto palaavat. Ruoan ajatteleminenkin tuntuu työläältä, olen pitänyt taukoa toistenkin ruokablogien lukemisesta. Keittokirjaharrastuksenikin tuntuu jo ajatuksena raskaalta ja lihottavalta. Minkälaista elämää tämä jatkuva ruoan ajattelu oikein on? Miksi ei raikas vesi ja hedelmä silloin tällöin riitä? Minulla voisi olla unelmavartalo ja sitten alkaisin lukea muotiblogeja ja ostella muodikkaita vaatteita ja asusteita, kerätä kenkiä ja merkkilaukkuja... Mikähän sellaisen ihmisen jouluun toisi tunnelmaa?Omista tunnelmistani päätellen minua odottaa laihis kuten aina tähän aikaan. Tulokseton kuten aina.