Keittokirjat

Jos pitää sekä kirjoista että keittämisestä, pitää ihan varmasti keittokirjoista. Minulla on niitä muutama metri enkä mitenkään voi perustella miksi tarvitsisin niitä lisää, mutta siitä huolimatta työpöytäni yläpuolella on seinällä keltaisia liimalappuja kirjoista, joita ilman en haluaisi elää. Kaikenlaisia kirjoja, myös keittokirjoja. Itse asiassa seinällä näyttäisi olevan keltainen paperiryijy näistä lapuista. Päivitän ja siivoan tätä "ryijyä", se on mielipuuhaa. Vedän yli jo hankittuja kirjoja, lisään ilmestymispäivämääriä, hintatietoja, poistan sellaisia joiden suhteen olen muuttanut mieleni nähtyäni kirjan esim. kirjastossa, lisään priorisointi(-tointi?)listoja ja ISBN-numeroita. En ole vieläkään hankkinut Strömsö-kirjaa, se -kuten yleensä keittokirjat - on hintava joten tätä intohimoa on hillittävä. Mutta saatava se on. Michael Björklundin reseptit toimivat todella hyvin ja hän itse on erittäin sympaattisen- ja "pehmeänoloinen" nuori mies vailla itsekorostusta tähtikokin urasta huolimatta. Vanha Nainen saa jo avoimesti ihailla sillä vanhojen mielipiteet ovat vaarattomia muotoili ne miten tahansa. Minä arvostan myös sitä, että kermaa-voita-sokeria käytetään silloin kun halutaan tehdä hyvää, ollaan sitten välillä ilman.
Kirja, jonka haluan sitten kun se tulee alennusmyynnissä vastaan, on Paolo Roberton Mina fastrars mat. Olen lainannut sen jo pari kertaa kirjastosta, mutta tarvitsen sen ulottuvilleni pysyvästi. Yksinkertaisia, konstailemattomia mutta herkullisia reseptejä, ihana rehevä kuvitus ja mahtava tunnelma kun Paolo - Ruotsissa asuva entinen nyrkkeilijä (vilahtaa nyrkkeilemässä myös Stieg Larssonin kirjoissa), nykyinen viihdetyöläinen- kertoo italialaisen sukunsa elämästä. Mikä ihana yhteisöllisyys ja tunteiden ja sukutarinoiden sekamelska, minäkin haluan italialaisen suvun! Toinen ruotsalainen keittokirjantekijä, jonka kirjoissa on kaunis kuvitus ja hyvät reseptit, on Anna Bergenström. Hänenkin kirjoissaan näkyy ja maistuu Välimeren vaikutus.

Keittokirjoja voi lajitella ja luokitella loputtomiin alkaen vanhanaikaisista, asiallisista reseptikokoelmista. On eri maiden, maakuntien, vuodenaikojen, dieettien, tiettyjen ruoka-aineiden mukaan tehdyt kirjat, on historiallisia keittokirjoja, julkisuuden henkilöihin liittyviä kirjoja. Yksi kasvava laji on kirjallisuuteen liittyvät keittokirjat. En ole vielä nähnyt Kai Linnilän Kaari Utrion tuotannosta koostamaa keittokirjaa, mutta Outi Pakkasen Porosta parmesaaniin ja Jan Mårtenssonin Mord & mat sisältävät erittäin käyttökelpoisia reseptejä, jotka ovat lähtöisin fiktiivisestä dekkarimaailmasta.

Matkoilta tuon yleensä kodille (=minulle) tuliaisiksi keittokirjan ja jonkun kipon tai keittiökapineen.Kokkaillessa voi muistella matkaa, jos se sen arvoinen on. Mitä olen keittokirjoista saanut?Valtavasti ajankulua ja inspiraatiota, sehän on selvä, mutta olen myös oppinut paljon.Minulla ei mitään muodollista alan koulutusta ole ollenkaan ja siksi minusta on ällistyttävä se tietotaito, jonka huomaan vuosien varrella hankkineeni. Minä tiedän pelkästään lukemalla reseptin miltä se valmistettuna maistuu ihan niin kuin nuotinlukutaitoinen voi kuulla musiikin perehtyessään sen nuotteihin. Mutta voihan sitä sielunsa silmillä nähdäkin, kaipa kaikista aisteista on virtuaaliversio.