Elämän juhla

Nyt tuntuu typerältä ja tyhjänpäiväiseltä kirjoittaa mitä on syönyt, miltä se maistui ja miten se tehtiin kun tietää, että sadattuhannet ovat menettäneet kotinsa, ehkä yhtä monet henkensä. Ainahan tässä maailmassa on kodittomia, nälkää näkeviä ja kuolevia ihmisiä, mutta suuret luonnonmullistukset pysäyttävät ja panevat ajattelemaan ainakin joksikin aikaa kunnes arki ja oma turvallisentuntuinen elämä tempaavat mukaansa ja niin sitä elää taas omassa mittakaavassaan omine iloineen ja huolineen. Ei kukaan jaksaisikaan kaiken aikaa kantaa koko planeetan ongelmia ja murheita kun ei niihin voi pieni ihminen vaikuttaa millään lailla, ei ainakaan luonnonmullistuksiin.
Voimattomaksi itsensä tuntee, vaikka vastustaisi aktiivisesti ydinvoimaa, väkivaltaa, rasismia, mielivaltaa ja vaikka toimisi yhtä aktiivisesti luonnon, heikompiosaisten ja rauhan puolesta. Lähiympäristössään voi nähdä, että humanitäärinen työ tuottaa tulosta, mutta globaalien ongelmien edessä on yksilö voimaton. Näen, että nuorisoa ainakin masentaa ja pelottaa jatkuvien uhkien varjossa eläminen ja kaiken kauheuden tulviminen livenä tiedotusvälineistä.
Meillä ei kuitenkaan kaiketi ole kuin tämä yksi elämä maan päällä joten siitä lahjasta pitää voida nauttia, tänään ja tässä. Olen jo niin pitkään elänyt, että olen oppinut sen, että elämä on parasta silloin kun arki, se harmaa, soljuu tasaisesti ja totutusti päivästä toiseen. Elämän juhla on siinä kun arkea oppii arvostamaan silloin kun sitä elää eikä vasta sitten kun se järkkyy. Minäkin tästä tokenen ja jatkan niin luku- kuin kokkausharrastusta. Ja kerron mitä tässä minijuhlassa syötiin.