Minä olen aina pitänyt lukemisesta yli kaiken siitä lähtien kun lukemisen arvoitus minulle aukesi kansakoulun ensimmäisellä luokalla. Jostain syystä ei aikaisemmin. Mutta kun alkuun pääsin olen jatkanut intohimoisesti ja ne varhaiset lukuelämykset ovat jättäneet vahvan muistikuvan. En ehkä välittäisi nähdä niitä kirjoja uudestaan vain huomatakseni, että ne kirjat ovat vaisumpia, kuvat hailakampia kuin muistoissani, sillä minä haluan säilyttää sen mikä-mikä-maan, sen kaninkolon, josta aukeni täydellinen kaikkien mahdollisuuksien maailma, se, missä minäkin olin täydellinen kaikkien mahdollisuuksien kynnyksellä.
Isä luki minulle Robinson Crusoeta kun en vielä osannut lukea, miksi juuri sitä, se ei ole koskaan selvinnyt. Ehkä meillä ei ollut muuta sopivaa, ehkä se kiinnosti häntä. Minä nimitin kirjaa Rupisuuksi ja minulle ne lukuhetket olivat tärkeitä. Jotain ehkä ymmärsin sisällöstäkin. Luin sen myöhemmin itse ja aloin suunnitella Robinsonin elämään parannuksia. Erityisesti minua viehättivät hänen ruoka- ja tarvikevarastonsa, piirsin kuvia ja kirjoitin listoja. Koin, että hänen elämänsä oli täydellistä sellaisena, ei kannattaisi pelastua mihinkään eikä mitään Perjantaitakaan mielestäni tarvittu, vain se jatkuva varastojen täydennys.
Aapinen oli ehkä seuraava tärkeä kirja, ja sitten aloin jo saada joitakin omia joulu- ja syntymäpäivälahjoina. Sain Kästnerin Töpön ja Antonin ja pidin siitä kovasti. Antonin köyhä elämä ja kuvaukset perheen ruoista ja keittiöstä ruokkivat minun survival-henkistä sieluani. Mieleen on jäänyt myös kirja kaksostytöistä - en muista kirjan enkä kirjailijan nimeä - ja siirsin heidän ihanan elämänsä suoraan luokallani oleviin kaksosiin, joiden kaksoselämää ja leikkimökkiä kadehdin. Muistan selvästi miten ajattelin, että jos heitä olisi vain yksi, ei hän olisi mitään, vaikka hänellä olisi kaksi leikkimökkiä. Tavallisesta ruippanasta roikkotukkaisesta tytöstä tuli ihmeellinen kun hänellä oli täydellinen kopio itsestään. Jospa minullakin...
Joidenkin satukirjojen kuvat ovat niin onnistuneesti välittäneet sadun tunnelatausta, että ne ovat piirtyneet muistiin lähtemättömästi, värit varmasti kirkastuneet alkuperäisistä. Koivu ja tähti ja sisarukset käsi kädessä, veli osoittaa koivun yläpuolella loistavaa tähteä, Jörö-Jukka istuu alasti nyrpeän näköisenä jakkaralla tukka takkupilvenä pitkät kynnet harottaen, tyttö, joka astui leivän päälle ylittääkseen kuralammikon kuivin kengin, on koppavan näköinen, ei aavista mihin maan syövereihin hän vajoaa syntinsä palkaksi, sillä synti se oli, pikkutarkka sivuleikkaus myllystä, jossa Max ja Moritz, vintiöparat, jauhaantuivat kanojen ruoaksi, synnin palkka sekin ja hyvin ansaittu.
Jossain vaiheessa alkoi Viisikko-kausi ja niissä löytyy sama Robinson-ilmiö, pahan päivän varalle varustautuminen. Päähenkilöillä on aina terve, pohjaton nälkä joten jatkuvasti syödään vastakirnuttua ja juurileivottua, aina löytyy taskusta suklaalevy tai toffeekaramellejä ja niin ei taaskaan tarvitse nähdä nälkää siinä luolassa, onkalossa, kellarissa, kuilussa, kaivossa missä nyt satutaankin olemaan vankeina. Varsinainen selviytyjä on tietysti viidakon kuningasTarzan, joka myös luki kirjoja ja matkusteli välillä pukuun pyntättynä suurkaupungeissa, mutta ei silti osannut puhua kunnolla kuin eläinten kieltä. Lisää muistoja: Anni Swanin iki-ihanat Iris, Pauli ja Pappilan tytöt, jotka parsivat ja paikkasivat köyhyydessä, mutta saivat kuin saivatkin palkkansa ja siitä tuli lapsena hyvä mieli ja helpottunut olo, ja harhausko elämän oikeudenmukaisuudesta kasvoi kasvamistaan kunnes se tuhoutui oman elämän kokemusten myötä.
Runotytöt, Anna-kirjat, Tom Sawyer ja Huckleberry Finn, Helena-kirjat, Waltarin kepeät historialliset romaanit, Jack London, James Fenimore Cooper, Hilja Valtonen, Annikki Sankari, Bondit ja MacLeanit...Luettelo on loputon ja kirjasto täytti lukutarpeet niin, ettei lukematta tarvinnut olla päivääkään. Niin kirjoista tuli maailma, joka oli minun ja se oli iso ja loputon, paljon isompi ja rikkaampi kuin se, jossa elin. Minä olen ikikiitollinen siitä että löysin sen maailman. Olen ollut vähemmän yksinäinen, olen saanut lohtua, suuria tunteita, kauniita elämyksiä, oppinutkin jotakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti