Kirjan valinta

Minä olen jonkinlainen oman tien kulkija lukemisessakin. Luen varmaankin samoja kirjoja mitä suurin osa lukee - ihan main stream - mutta en lue silloin, kun niistä eniten hössötetään ja ne tulevat joka paikassa silmille ja korviin. Sofi Oksasen Puhdistus on sellainen, liika on liikaa. En ostanut sitä, en jonottanut kirjastosta. Luin arvosteluja, huomioin, että palkittiin, mutta hälyn pitää asettua ennen kuin sen luen. Mieluiten lukisin kirjat ilman ennakkoasenteita ja -odotuksia eli kun ne eivät ole erottuneet massasta. Yatesin Revolutionary Road on toinen esimerkki. On elokuvaa, lehtikirjoittelua, alkukielistä, käännöstä, parisuhdepohdintaa, 50-luvun nostalgiaa. Kirja ilmestyi 1961 ja nyt se sitten löi läpi. Tunteeko sitä olevansa menossa mukana ja kuuluvansa joukkoon kun lukee yhtä aikaa massan kanssa? Ja minä en sitten halua kuulua joukkoon?
Tämä ilmiö toistuu kerta toisensa jälkeen. Silloin kun Hannu Väisäsen Vanikan palat kohahdutti ja palkittiin, annoin ajan kulua. Ei edes kiinnostanut, pidin häntä vain kuvataiteilijana. Meni muutama vuosi ja tuntui oikealta hetkeltä lukea, kun kirja osui kirjakaupassa käteen. Se teki minuun valtavan vaikutuksen. Jokin siinä ajassa, jolloin hän oli lapsi, oli niin uskomattoman tuttua vaikka jo unohdettua, jokin siinä miten lapsi koki asiat oli niin uskomattoman tuttua, vaikka olen elänyt aivan erilaisen lapsuuden eri ajassa ja paikassa. Hänen kirjojensa kielen kokee kaikilla aisteilla. Hän, joka osaa välittää näkemyksensä kuvina toisten silmien katsoa, osaa vastaavasti siirtää muodon ja värit kielellä ilmaistuiksi, ikään kuin sama prosessi kääntäen.
Vaatii suurta kypsyyttä osata kirjoittaa omakohtaisista vaikeista, kylmistä, kovista asioista, ahdasmielisyydestä, itsekkyydestä ja pahuudesta vailla katkeruuden häivää, lempeästi ja viisaasti. Kirjassa ei sorruta sentimentaalisuuteen ja sille on tunnusomaista älykäs, riemastuttava huumori, joka on läsnä kaikessa ja lukija saa nauttia huikeasta kielellisestä ilmaisuvoimasta. Toiset kengät halusin lukea välittömästi Vanikan palojen jatkoksi ja odotan valppaana ja toiveikkaana mahdollista uutta kirjaa. Seuraan aktiivisesti jopaVäisäsen kuvataitelijanuraakin. Hän tavoitti jotakin minussa, syvältä, jotakin koettua mutta unohdettua nousi lukukokemuksen myötä pintaan. Niin ei usein tapahdu, vaikka aina on kirja luettavana, tosin suurin osa jo etukäteen kevyeksipunnittua, ohutta ajankulua, mutta silläkin on sijansa.