Uudet vernerit

Meidän kylässä oli kioski, sellainen pieni lippakioski, jossa myytiin tavanomaisten makeisien, juomien, jäätelön, tupakan ja lehtien lisäksi myös kahvileipää. Tajuttoman hyviä munkkeja, jos onnistui saamaan ihan tuoreina. Jos munkkeja ei ollut, kioskintäti yritti ylipuhua ostamaan
"hyviä vernereitä", se oli hänen tulkintansa viineristä. Me tietysti otimme uudissanan käyttöön, mutta ei se ole yli puolessa vuosisadassa levinnyt edes perheen ulkopuolelle saatikka maakuntaan. Outoa, sillä paljon omituisempiakin sanoja on tarttunut yleiseen kielenkäyttöön.
Minä löysin 70-luvulla hyvän vernerireseptin, joka on helpompi tehdä kuin sellainen klassinen kaulittava. Nämä on syötävä tuoreina eikä se ole yleensä ollut mikään ongelma, näitä uppoaa useampikin. Tuhoisia ne tietysti ovat, mutta eihän niitä tarvitse ylen aikaa syödä.

150 g voita vaahdotetaan ja siihen lisätään
50 g hiivaa johon on annettu liueta 2 rkl sokeria
1 dl kermaa vatkataan löysäksi vaahdoksi ja lisätään voi-hiivaseokseen
Vielä lisätään
2 munaa ja
3 dl vehnäjauhoja

Tässä vaiheessa taikina on aika vetelän tuntuista ja se pannaankin jääkaappiin jäykistymään.
Sillä aikaa voi valmistaa täytteen:
100 g tomusokeria ja
100 g voita vaahdotetaan

Kun taikina on kovettunut niin, että sitä pystyy käsittelemään ( en minä ikinä luvannutkaan, että se olisi helppoa), siitä kaulitaan ( tai jotenkin aikaansaadaan) levy, jolle täyte levitetään , päälle ripotellaan vielä manteli- tai pähkinärouhetta ja levy rullataan kääretortuksi, josta leikataan viipaleita paperivuokiin. Kääretortun on syytä olla melko laiha, sillä vernerit paisuvat uunissa helposti pikkulapsen pään kokoisiksi. Vernereitä nostatetaan ainakin tunti jollei puolitoista ja paistetaan kuumassa uunissa (250-275 asteisessa) vaaleanruskeiksi ja siihen ei montaa minuuttia mene. Rasva ja sokeri sulavat ja sekoittuvat kihisten ja tuloksena on leivonnainen, jonka syömiseen ei hampaita tarvita, se suorastaan sulaa suuhun.