Tätini Hulda Maria syntyi 1897 perheen esikoisena, ja hänen jälkeensä syntyi tasaiseen tahtiin 11 lasta. Huldasta tuli näin ollen topakka, työteliäs ja vaativa työnjohtajatyyppi, jonka silmiltä ei mikään välttynyt.Hän oli perheen tuki ja turva. Koulua hän jouti käymään vain pari vuotta, sillä työtä oli tehtävä kodin ulkopuolellakin ja maailmalta sitä oli haettava.
Hänestä tuli monien vaiheiden jälkeen emännöitsijä ja lopuksi taloudenhoitaja vanhalle perheettömälle tuomarille. Ruoanlaitto oli hänen bravuurinsa. Hän osasi valmistaa kaikenlaisia herrasväenherkkuja ja hän oli hyvin vaativa. Kaiken piti olla täsmälleen oikein ja raaka-aineiden laadukkaita. Ilman koneita hän vatkasi, väänsi, kuori ja käänsi, silppusi ja viipaloi, paistoi ja säilöi, kaikki tehtiin alusta alkaen. Tuomari söi tasokkaasti ja pyöritti myös seuraelämää, oli päivällisiä ja herrojen illallisia. Herraseurue kävi säännöllisesti tuomarin luona pelaamassa - korttipelistä arvelisin olleen kysymys - ja Hulda huolehti tarjottavasta ja tarjoilusta, mutta oli luja periaatteen ihminen: lasit kattoi , mutta ei viinaa kaatanut, siitä joutui tuomari huolehtimaan itse.Huldalla oli nuoruudessaan sulhanen, komea merimies, joka toi silkkejä maailmanmatkoiltaan. Hulda purki kihlauksen kun mies ei suostunut jäämään maihin perhe-elämää varten. Niin Hulda sitten jatkoi vanhanapiikana, huolehti leskiäidistä, vieraili ruokakasseineen sisarusten perheissä ja jakoi elämänohjeita, katseli kärsimättömänä ja tuhahteli, jos näki avutonta tai kehnoa ruoanlaittoa. Tekevän ihmisen oli vaikea katsoa sivusta, ymmärtäähän sen. Sitten hän viisvitosena paukautti naimisiin helluntailaisen leskimiehen kanssa, jätti työnsä tuomarin luona ja alkoi ruokkia ja huoltaa miestään. Kyllä hänessä huoltamista olikin. Mies keskittyi uskonasioihin, paasasi tuntikausia jumalansanaa. Toinen loputon yksinpuhelun aihe oli omat sairaudet ja niiden ilmeisestikin tehoton hoito. Minulle tämä oli lapsena tylsyyden huippu. Kello raksutti seinällä, kärpäset surisivat ikkunalasissa, oli kuuma, setä messusi ja aika pysähtyi. Tylsyyden katkaisi se, kun oli aika syödä ja herkut ilmestyivät pöytään.
Äidin kuoleman jälkeen lapsuuskodista, nyrkinkokoisesta mökistä, tuli Huldan kesäkoti ja siellä vierailivat sisarukset perheineen. Ei jääkaappia, vesi tuli ja meni kantamalla, puuhella, mutta siinä huushollissa oli aina valmius vastaanottaa vieraita. Tuvan eli ainoan huoneen lattian alle oli rakennettu pieni kellarikuoppa kylmäsäilytykseen. Täti rullasi maton pois tieltä, nosti luukun ylös, pujahti ketterästi kuin kärppä pari askelmaa alas ja alkoi nostella sieltä viilikulhoja, kermakannuja, iki-ihanaa ihannekakkua, haisteli välillä ruokien tuoreutta, söi arveluttavat tapaukset itse, mutta mitään ei tuhlattu. Ruokaa siunaantui pöytään ja lisää tehtiin. Mökin edustalla oli pikkuruinen kasvimaa ja sieltä tunki tilliä, persiljaa, retiisejä ja lehtisalaattia, joka oli niitä herrojenherkkuja. Sille Hulda teki kastikkeen kermasta, etikasta ja munahakkeluksesta. Vieraat tulivat useimmiten yllätyksenä - puhelinta ei ollut - ja saattoivat viipyä pitkäänkin, mutta aina oli tarjoilu runsas ja maittava. Ihmeiden ihme kun sitä ajattelee tässä ajasssa.
Minulla on tädin vanha Arabian kulho, minun Hulda-kulhoni, ja vanha kellastunut vihko, johon on horjuvalla vanhan ihmisen käsialalla kirjoitettu reseptejä. Siellä on Venäläinen borssikeitto, sienihyve, kalaseläke, kalakuorukat, Vilipofvipiirakka, ranskalaiset viinerleivät revanssitäytteellä jne. Minusta on mukava ajatus se, että ruoanlaitto- ja leipomisinnostus voisi olla perinnöllinen ilmiö, että minussa on vähän Huldaa, toki ilman sitä ahkerointi- ja pomotusgeeniä ... luulisin.
Herrasväenleivät
200 g voita ja
100 g sokeria vaahdotetaan ja lisätään
1 muna
ja sen jälkeen keskenään sekoitetut kuivat aineet
100 g perunajauhoja
200 g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Taikinan on syytä jähmettyä jääkaapissa, sitten kaulitaan ja otetaan muotilla pieniä pyöreitä kakkuja, jotka paistetaan 175-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Tarkkana paistamisen suhteen, ei saa tulla väriä kuin häivähdys reunaan eikä oikeastaan sitäkään. Kaksi kakkusta vastakkain, väliin hyvää vadelmahilloa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti