Hanna-täti ja kakut

Hanna Elisabet syntyi helmikuussa 1905 Pohjois-Satakunnassa Suomen suuriruhtinaskunnassa, joka oli vielä autonominen osa suurta Venäjän keisarikuntaa. Häntä ennen oli perheeseen syntynyt viisi lasta, hänen jälkeensä syntyi vielä kuusi. Viimeinen, tyttölapsi hänkin, kuoli syntymäpäivänään. Se perhe oli köyhä ja tuli vielä köyhemmäksi. Hannan isä oli levoton kulkumies, vaimoaan kymmenen vuotta vanhempi, taitava viulunrakentaja ja puuseppä, joka oli pitkiä aikoja teillä tietymättömillä viulujaan myymässä ja palasi aina rahattomana. Miten hän oli paikkakunnalle tullut ja lastensa äitiin tutustunut, siitä ei ole tietoa. Sukulaisia hänellä ei tiedetä olleen. Tyhjin käsin tuli ja köyhänä kuoli tämä mies, joka oli muukalainen omassa elämässään, taiteellinen, musikaalinen, komea, sopeutumaton, aika ajoin masentunut. Holtiton ja vastuuntunnoton voitaisiin sanoa, vaan eihän sitä henno niin sanoa. Hannan äiti oli uskovainen, nöyrä ja ahkera työihminen, joka yksin elätti kasvavan perheensä, kesti köyhyyden, joka vain paheni ja toi nöyryytyksiä mukanaan.
Kansalaissota - sisällissota, veljessota miten vain - aiheutti pahimmilla pakkasilla lähdön torpasta kun yöllä tultiin ja rikottiin muuri ja särjettiin ikkunat. Hannan isä oli soittanut työväen tilaisuudessa, muuta ei tarvittu. Tämä mies, jolla ei ollut mitään mielenkiintoa politiikkaan, hän soitti rahasta ja rakkaudesta musiikkiin. Aikanaan asenteet lientyivät ja isännät häpesivät tapahtunutta. Siitä jäi haava, joka ei arpeutunut. Kylä on velkansa sovittanut mitätöimällä itsensä. Nyt halkoo tie asumatonta maaseutua paketoitujen peltojen välitse. Perhe oli vailla asuntoa pari vuotta, mutta sitten saivat parintuhannen neliön tontin, jolle rakennettiin parinkymmenen neliön mökki, yksihuoneinen. Millä tämä elintason nousu rahoitettiin, siitä ei ole tietoa. Jotain yhteyttä voi olla siihenkin, että Hannan äiti oli ison talon emännän sisarpuoli, avioton syntyperältään. 13-henkinen perhe vailla asuntoa ja toimeentuloa oli häpeäksi kylälle ja muistutuksena isännille siitä, ettei kaikki ollut sujunut oikeudenmukaisesti. Isä kuoli varhain.
Hannan äiti ei katkeroitunut, ei kantanut kaunaa. Häntä tarvittiin hoitamaan niin ihmisiä kuin eläimiä. Hänellä oli parantavat kädet ja paljon tietoja ja taitoja. Lasten oli lähdettävä ansaitsemaan leipäänsä heti kun kynnelle kykenivät. He olivat piikoja ja paimenia mahapalkalla ja kun ikää ja voimia karttui lähdettiin avaraan maailmaan, ensin Poriin ja Kristiinaan, sitten kauemmaksi. Sisarukset pitivät yhtä joten ensimmäisenä lähtenyt otti luokseen seuraavan ja niin edelleen. Vaan Hanna ei kotikylältä lähtenyt koskaan. Hiljainen, ujo Hanna oli toki lapsenlikkana ja piikana siinä kuin muutkin tytöt, mutta ajan oloon huomattiin, ettei Hanna kasvanut, ei tullut pituutta, ei muotoja. Kasvu pysähtyi jossain kahdentoista ikävuoden paikkeilla eikä sille ollut itään tehtävissä, kun sitä joskun kunnanlääkäriltä kysyttiin. Viisas, hiljainen Hanna jäi vangiksi 12-vuotiaan tytön kehoon, siinä hän joutui olemaan elämänsä loppuun asti. Sitä elämää arvuuteltiin ensin lyhyeksi, mutta mittaa tuli kuukautta vaille 65 vuotta.Hän oli ympäristönsä silmissä suorastaan pyhä, kaikki suhtautuivat häneen kunnioittavasti. Ihmiset tuntuivat tajuavan hänen julman kohtalonsa. Hänen lapsenkasvonsa rypistyivät, mutta silmät olivat loppuun asti suuret siniset pyöreät lapsensilmät, ääni heleä lapsenääni, pikkuvartalo ketterä ja notkea. Minulla oli kuusi tätiä, Hanna siellä keskivaiheilla. Muut vanhenivat, nenät pitenivät, silmät, heidän kauniit tummat orvokkisilmänsä samenivat ja tihrustivat maailmaa likinäköisinä lasien takaa, tummat kiharat suoristuivat, ohenivat ja harmaantuivat, vartalot pönäköityivät ja äänet särisivät.
Tottapa minä tajusin jo pikkulapsena, että Hanna-täti oli ainutlaatuinen ja ihmeellinen. Minusta oli aivan luonnollista, että hänen kunniakseen leivottiin Hanna-tädin kakkuja Suomen jokaisessa kodissa. Jossain iässä sitten oivalsin, ettei reseptissä ole kysymys minun Hanna-tädistäni, mutta edelleen leivon kakkuja muistaen häntä lämmöllä. Naiskohtalo ilman naisena olemista. Minun uskomaton, urhea Hannani.
Minä olen leiponut hannatätejä oman kotitalousoppikirjani reseptillä:

1,25 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl perunajauhoja
0,5 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
0,75 dl kermaa
1 dl sulatettua voita.

Kaikki aineet sekoitetaan ja taikinasta leivotaan tanko, joka jaetaan yhtä suuriin osiin, joista pyöritetään pieniä tätejä, päälle painetaan etusormella pieni kuoppa. Paistetaan vaalean ruskeiksi 200-asteisessa uunissa.